Georgian road trip julkisin kulkuneuvoin

Pikainen päivitys Töölöstä ennen kuin kohta nostan repun selkään ja hyppään bussiin kohti Helsinki-Vantaata. Minulle ennalta vieraan ja uuden maan lisäksi myös pakkaaminen toi pitkästä mielekästä haastetta, sillä sääolosuhteet vaihtelevat kaupungin keskustoista Euroopan korkeimman kylän ilmastoon syvällä Kaukasus-vuorten sylissä.

Välissä käydään Azerbaidžanin rajalla, ja mahtuupa reissuun myös yksi kovasti odottamani luolaretki. Erästä aiempaa kokemusta rikkaampana en kuitenkaan ajatellut tällä kertaa lähteä maan alle shortsit jalassa..

Pakkauspoliittista pohdintaa siis luvassa reissun jälkeen.

Pyrin päivittämään kuvakuulumisia Instagramin puolelle, sillä kuten tiedätte, ei minulla ole tapana kirjoittaa reissusta. Takaisin tullaan sitten ensi viikon sunnuntaina, itsenäisen Suomen syntymäpäivänä.

Mukavaa viikonloppua ja seikkailuja tulevaan sunnuntaihin!

gerogia

savaneti

 

Kiitos, kun tuet sivuston toimintaa

Kun hankit retkeilyvarusteita ja kirjoja boldattujen sinisten linkkien ja painikkeiden kautta, minä saan pienen provision, mutta sinä et maksa yhtään ylimääräistä. Kiitos, kun tuet KAUKOKAIPUUn toimintaa ja mahdollistat lukukokemuksen ilman mainosbannereita.

Privacy Preference Center