Kevyellä repulla Singaporeen

Kappas, pakkauspostaus! Suosikkiaiheeni, josta voisin kirjoittaa vaikka joka viikko. On tiettyjä asioita, joita ilman en poistu kotiovesta ja jotka päätyvät laukkuun aina ensimmäisinä.

Muistanette taannoisen North Facen kanssa toteutetun Traveling Light -postauksen, jossa listasin Portugalin reissulle uuteen S-koon duffeliin pakkaamani tavarat. Koska konsepti toimi, pyrin aina matkustamaan mahdollisimman kevyesti ja nautin suunnattomasti asioiden listaamisesta, toteutan saman uudelleen. Ja tulevaisuudessa joka kerta aina reissuun lähtiessäni.

 

matkatavarat2

 

Ensimmäisenä laukkuun päätyvät kameran ja vara-akun lisäksi muistikirja ja kynä, Raybanit, puhelin, Sennheiserin kuulokkeet ja Suunnolta saamani Ambit, jonka riisun pois vain nukkumaan ja saunaan mennessä, vaikka silikonisen ranteensa ansiosta mukava ja noin muuten tekniikaltaan vedenkestävä onkin. Puhelimelle on oma nahkapussukkansa, samoin kuin koko kuvan kavalkaadille.

 

matkatavarat3

 

Musta ei tietenkään ole käytännöllisin väri helteessä, mutta olen pyrkinyt valitsemaan sitäkin parempia materiaaleja. Esimerkiksi Fidasta pelastamani ohuen ohut musta silkkipaita on aivan ehdoton matkakumppani. Musta ja valkoinen toimivat tällä reissulla myös siksi, että vierailemistamme kohteista suurin osa on hieman tavallista fiinimpiä, niin kuin koko kaupunki kuulemma noin ylipäätään.

Singaporessa reissannut isosiskoni ja samalla perheemme Aasia-ekspertti antoi paljon hyviä käytännön neuvoja ja vinkkasi tsekkailtavia kohteita ja urheilukauppoja. Ja kyllä, kuulin rivien välistä myös joululahjatoiveita. Tällä reissulla meillä on siis käytössämme omaakin aikaa, toisin kuin pressireissuilla yleensä. Kiitos siis vinkeistä, isosisko!

 

matkatavarat7

matkatavarat6

 

Tarvikkeista:
2) Pakkasin mukaan Canonin ja rungossa kiinni olevan 40mm pannukakkulinssin lisäksi suosikkini 16-35mm laajakulman, 4) vara-akun ja laturin, 6) puhelimen ja laturin, 8) Suunnon ja laturin, 10) koska aion blogata paikan päältä: läppärin ja laturin, 11) Portugalista ostamani käsityönä valmistetun rouhean kivikorun, 13) pussukan puhelimelle sekä 14) koko edellä mainitulle kavalkaadille.

Mukaan lähtivät myös 19) ripsiväri, kulmakynä, BB-voide, hammasharja ja kristallideodorantti sekä päiväreppuun sujautettava 20) MAKEEdesignin karttapaperipussukka, josta löytyy muutama burana, Puhdas+Capseja ja laastareita. 22) Pienet pullot suihkusaippuaa ja shampoota ovat ehdottomat, kuten myös 23) aurinkorasva ja 25) piilarikotelo sekä 60ml:n nestepullo.

Vaatteista:
26) Pakkasin Niken tennarit, 28) kahdet sandaalit, 29) Raybanit, 30) hyvät urheiluliivit, 32) kahdet sortsit, 33) yhdet pitkät housut, 38) neljä t-paitaa paitaa ja ohuen pitkähihaisen, 39) mustan silkkikauluspaidan, 40) mustan kepeän jakun, 41) Kaunis Veerasta 60 eurolla pelastamani Versacen kesätakin, 49) kolmet sukat, lentosukat ja viidet Björn Borgit, 50) hatun, 51) Niken treenipussin ja 52) Rick Owensin olkamallisen iltanyssäkän.

Kaikki tavarat mahtuivat North Facen S-koon duffeliin ja tilaa jäi enemmän kuin Portugalin reissulla, sillä kaikki edellä mainitut vaatteet ovat mallia hiostava helle eli kepeitä kuin nyt lasissa helmeilevä valkoviini. Pääsimme siis testaamaan Finnairin Loungen ennen puoliltaöin lähtevää lentoa.

 

matkatavarat207

matkatavarat4

 

Vinkataan vielä, että tavattuani North Facen tiimiä viime viikolla sain kuulla Retkiaittaan saapuneen täydennystä North Facen duffeleista useissa eri kokoluokissa ja värivaihtoehdoissa. Mikäli haluat sijoittaa hyvään ja varmasti vuosia kestävään matkalaukkuun, suosittelen North Facen tuotteita vilpittömästi. En siksi, että sain laukun testiin vaan siksi, että sain laukun testiin ja totesin itse sen olevan hehkutustensa väärti.

Loppuun on hyvä jakaa kaksi parasta ja konkreettista pakkausvinkkiä: 1) rullaa kaikki vaatteet tilankäytön maksimoinniksi (joku kysyi aiemmin rypistyvätkö vaatteet: eivät ainakaan minulla) ja 2) sujauta tennarien sisään kaikki mahdollisesti rikkimenevä tavara, kuten vaikkapa hajuvesipullo. Toimii!

Kiitos, kun tuet sivuston toimintaa

Kun hankit retkeilyvarusteita ja kirjoja boldattujen sinisten linkkien ja painikkeiden kautta, minä saan pienen provision, mutta sinä et maksa yhtään ylimääräistä. Kiitos, kun tuet KAUKOKAIPUUn toimintaa ja mahdollistat lukukokemuksen ilman mainosbannereita.

Privacy Preference Center