Korpinkierroksen kotimaisia unelmia

”Omien unelmien seuraaminen koituu lopulta kaikkien hyödyksi. Innostuneista, onnellisista ja tyytyväisistä ihmisistä on tälle maailmalle paljon enemmän hyötyä kuin katkerista ja väsyneistä.”

EEVA KOLU Kaikki mitä rakastin -blogista

 

Korpinkierros | Nuuksio, Finland

 

Kiitos ihana Ulla, kun jaoit eilen aivan mielettömän ajatuksen Facebookissa. Luitte sen juuri tuosta kuvan yläpuolelta, alkusanoista. Se kiteyttää kaiken, mitä olen tuuminut viimeisen kahden vuoden aikana. Että sharing is caring, jaettu ilo on kaksinkertainen ilo, yhdessä tekemällä onnistutaan. Ne kaikki ovat onnellisuusteorian aineksia, ja omasta onnellisuusteoriastani olen kirjoittanut aiemminkin – miettinyt suhdettani omistamiseen, muistellut missä kuljimme kerran, puhunut intohimosta ja pohtinut: on hirveää ajatella, ettei aikojen alussa ollut lainkaan tarinoita.

Yhtä paljon kuin unelmoin teen töitä unelmieni eteen ja niiden saavuttamiseksi. Sisukkuus ja savolaisilta juuriltani peritty lupsakka hyväntahtoisuus ovat johtaneet minut kirjoittamaan unelmistani ja suomiretkistäni muun muassa Finnairin blogiin, jonka bloggaajakaartiin sain kunnian liittyä muutama viikko sitten. Kotimaan seikkailut jatkuvat heti tulevana viikonloppuna, kun suuntaan pressimatkalle Kustaviin. Elokuussa sen sijaan pakkaan haikkauskamat päiväreppuun ja lähden vetämään kansainvälisten matkabloggaajien outdoor-retkeä Saimaalle. Voi veljet, sanon minä.

Mutta ovathan unelmat toteuttamista varten.

 

Korpinkierros | Nuuksio, Finland

Korpinkierros | Nuuksio, Finland

 

Uskotteko kun sanon: haaveilin Euroopan helteissä salaa tulevista Suomiretkistä. Siitä raikkaasta kesäilmasta, havupuiden tuoksusta, erilaisesta lintujen laulusta. Valoisista öistä, kun ei ole kiire kotiin eikä tarvitse pelätä eksyvänsä, kuten vaikka Itävallan Zell Am Seen haikkauksella, jolloin pimeys kietoi kaiken itseensä jo iltayhdeksältä.

Meille tuli kiire päästä vuorilta alas.

 

Korpinkierros | Nuuksio, Finland

 

Kuinka sunnuntai sujuisikaan paremmin kuin Nuuksion kansallispuistossa: vajaa kahdeksan kilometrin mittainen Korpinkierros taitettiin heti aamutuimaan, kun aurinko ei vielä paahtanut liiaksi. Retkikavereina kulkivat Something About My Passion -blogin Anne ja Make sekä kaksivuotissyntymäpäiväänsä juhliva Luumu, jonka tapaamista olin odottanut innolla.

Ei mikään koira tässä maailmassa ole saanut minua ulkonäöllään yhtä hyväntuuliseksi kuin tuo pikkuruinen partaniekka.

Paljo onnea, Luumu! Ollaan melkein synttärisisarukset.

 

Korpinkierros | Nuuksio, Finland

Korpinkierros | Nuuksio, Finland

Korpinkierros | Nuuksio, Finland

Korpinkierros | Nuuksio, Finland

Korpinkierros | Nuuksio, Finland

Korpinkierros | Nuuksio, Finland

Korpinkierros | Nuuksio, Finland

Korpinkierros | Nuuksio, Finland

Korpinkierros | Nuuksio, Finland

Korpinkierros | Nuuksio, Finland

Korpinkierros | Nuuksio, Finland

 

Lue seikkaperäisempi kertomus Korpinkierroksesta Retkipaikka.fi-sivustolta.

Kiitos, kun tuet sivuston toimintaa

Kun hankit retkeilyvarusteita ja kirjoja boldattujen sinisten linkkien ja painikkeiden kautta, minä saan pienen provision, mutta sinä et maksa yhtään ylimääräistä. Kiitos, kun tuet KAUKOKAIPUUn toimintaa ja mahdollistat lukukokemuksen ilman mainosbannereita.

Privacy Preference Center