BANFF Mountain Film Festival

Syksyllä meitä ulkoilmaihmisiä hemmotellaan upean ruskan lisäksi myös muutamilla seikkailuhenkisillä tapahtumilla, joita ainakin minä odotan kuin penskana koulujen alkua.

Maailmaa kiertävä elokuvailta BANFF Mountain Film Festival saapuu jälleen kerran Suomeen huomenna maanantaina, kun huikeat lyhytelokuvat valtaavat Savoyn seinätilan.

Löydät tapahtuman FB-eventin täältä. Nähdäänkö siis huomenna, vai meinaatko mennä tiistaina? Ohjelma näille kahdelle päivällä on nimittäin eri, minkä vuoksi tarjoomaan kannattaa tutustua etukäteen täällä.

Helsinki Adventure Night 2016

Toinen yhtä odotettu tapahtuma on täynnä unelmia, legendoja, kärsimystä ja saavutuksia. Yhdeksättä kertaa järjestettävä Helsinki Adventure Night tuo käsittämättömän kattauksen vuoden parhaita täyspitkiä outdoor-elokuvia Helsingin Savoy-teatteriin lauantaina 8. lokakuuta.

Osta lippusi ja klikkaa itsesi mukaan tapahtuman FB-eventiin!


han2016-web


Metsäpäivät – suomalainen onni asuu metsässä

Sitten on vielä yksi mukava tapahtuma meille metsämielisille. Suomen Metsäalan suurin tapaaminen järjestetään tänä vuonna 10.-11.11 Messukeskuksessa Helsingin Pasilassa. Tapahtuma toimii etkoina Suomi 100 vuotta -juhlavuodelle, ja minä olen mukana järjestämässä ohjelmaa. Siitä pääsen kertomaan teille kuitenkin vasta hieman tuonnempana.

Helsingin Messukeskuksessa marraskuussa järjestettävät Metsämessut on osa Meidän viikonloppua, jolloin saman katon alta löytyvät myös ELMA maaseutumessut, 55plus, Kädentaitotapahtuma, Lemmikkimessut sekä OutletExpo.

Löydät tapahtuman Facebook eventin täältä.

Toivottavasti nähdään näissä kaikissa!


Retki