Asemanseudun vanhoissa taloissa on sitä jotain.

Juhla- ja elokuvatalo Taisto on tunnettu etenkin kymmenvuotisen taipaleen kulkeneesta Reikäreuna-elokuvafestivaalista, läpi vuoden humpatuista tansseista ja nyttemmin myös kädentaitomyyjäisistä. Vietettiinpä Taistolla viime sunnuntaina myös ensimmäistä kertaa kansainvälistä Ravintolapäivää MAKEEdesignin toimesta.

Vohveli- ja voileipäkahvila jätti suuhun sen verran hyvän maun, että tapahtuma saa varmasti jatkoa. Ja toivottavaa se olisi jo Taiston tulevaisuudenkin kannalta, sillä ihanaa suomiromantiikkaa hehkuva talo kaipaa kipeästi uutta toimintaa, jottei talovanhus jäisi kokonaan vaille käyttötarkoitusta. Mutta kuten liitutaululta näkyy, uusia kujeita on mietintämyssyssä, ja ehdotinpa minäkin lyhyttä valokuvauskurssia, jonka aikana taltioiduista kuvista saisi varmasti hienon näyttelyn Taiston tiloihin.

Tallentuipa sitä kennolle muutama herkullinen kuvamaistiainen, mutta myös pikkusisko äidin yli 40 vuotta vanhassa punaisessa kokohaalarissa. Hyvin istuu, eikö?

Osa teistä saattaakin tietää, että olen toiminut Ravintolapäivän virallisena valokuvaajana jo ruokakarnevaalin alkuajoilta saakka. Iloiseksi yllätyksi Puolasta taltioimiani tunnelmia löytyy Pilsner Urquellin blogista ja From The Atlantic City Labin artikkelissa paistattelee tuo viime keväänä ottamani kuva Rautatientorin pelmeniravintolasta.


Vohveli-ja-voileipa-17

Vohveli-ja-voileipa-4

Vohveli-ja-voileipa-18-web

MJ-12

Vohveli-ja-voileipa-13

MJ-44

MJK-3s

mj