Viime vuonna näihin aikoihin matkustin – tai karkailin – paljon. Milloin Makedoniaan, milloin Italian ja Ranskan Alpeille, Lappiin Sokostin huipulle, keväiseen yliopistokaupunkiin Englantiin. Etu-Töölöön pysyvästi.
Tein monia asioita ensimmäistä kertaa elämässäni: kasasin sänkyä, ostin pesukoneen, muutin asumaan yksin. Aiemminkin olen sitä tavallaan tehnyt, mutta vain kämppisten kanssa tai jaetuissa opiskelijasoluissa. Kaipaan ihmisiä ympärilleni, mutta samalla löydän itsestäni erakkoravun, kuten horoskooppimerkilleni ominaista onkin. Silti tuntuu omituiselta, että olen asunut ensimmäistä kertaa yksin vasta vuoden päivät.
Ihan tovi sitten vietettiin tuon elämänmuutoksen vuosipäivää. Ja kiitos Bilbaon ihanien matkatovereiden, sain puhua aiheesta pitkästä aikaa ja aivan uudesta näkökulmasta.
Vielä tässä kirjoituksessa ette näe vaahtopäitä vaan ehkä jo seuraavassa. Kun (vasta) Georgian kaakkoisimman kolkan seikkailut ovat julkaistu, paneudutaan hetkeksi Espanjaan. Maahan, jossa en ollut vielä koskaan vieraillut. Se hämmästyttää muita matkamielisiä yhtä paljon kuin fakta, etten ole eläessäni omistanut yhtään Lonely Planetia.
Tai lukenut.
Olen aina reissannut summan mutikassa tai laput silmillä, aina löytänyt hauskoja kohteita ja paikkoja, aina seurannut paikallisia heidän ruokapaikkoihinsa. Olen aina ollut äärimmäisen huono lukemaan matkaoppaita, äärimmäisen hyvä eksymään ja sitten kuitenkin löytämään perille. Minä olen kova kyselemään.
Matkaoppaissa ei suinkaan ole mitään vikaa. Ne eivät vain ole minua varten.
Mutta Baskimaa oli. En osannut odottaa kohteelta mitään, mutta löysin itseni tutkimasta vanhan kaupungin kujia, nuuhkimasta omistuisen makeita tuoksuja, tuijottamassa sierainpari ikkunassa liian nopeasti tyhjentyvää kalatiskiä, kuvaamassa freskoa, rapsuttamassa kissaa ja istumassa ruokapöytään, jossa juodaan vain siideriä. Se on tämän alueen erikoisuus, ja tuo siideri on aikalailla kuin alkuviini – hapoton, tasapaksu, erikoinen.
Oikein hyvä siihen hetkeen ja tilanteeseen.
Maassa maan tavalla.
Tällä aktiivimatkalla kiersin maalattua metsää ja rouheaa rannikkoa, kuulin tarinoita vuotuisesta tiilenheitosta ja ikiaikojen kisasta kahden kylän välillä. Näin noviisien ja rohkelikkojen surffirantoja.
Tutustuin Santimamiñen valtavaan luolaan, jossa on edustettuna melkein koko ajanjaksomme kavalkaadi paleoliittiselta kaudelta neoliittiseen vallankumoukseen aina pronssikauden kautta rautakaudelle saakka. Tämä myös on Baskimaan ainoa luola, josta löytyy alkuperäisiä seinämaalauksia: biisoneja, hevosia, vuohia ja hirviä.
Baskimaan myös kerrottiin olevan kovin erilainen verrattuna muuhun Espanjaan (aivan kuten Pohjois- ja Etelä-Italia). Siitä minulla ei tietenkään ole vertailukelpoista tietoa, mutta täällä kaikki oli mukavan rauhallista. Puuttui sellainen hitonmoinen kohkaaminen (kuten siellä Italiassa), mitä odotin täälläkin olevan ja minkälaisen kuvan olen Espanjasta muiden puheista noin ylipäätään saanut.
Mutta nyt ollaankin pohjoisessa.
Ja luonto on läsnä kaikkialla, samoin turpeat kala-annokset.
Jules Vernen luoma sarja Phileas Fogg kuului lapsuusvuosieni suosikkiohjelmiin. Niitä itseasiassa mietinkin yksi päivä, kun tuli puheeksi, miten kaikki meissä lähtee lapsuudesta. Sillä on väliä, millaisen kasvatuksen saat, millaiset vanhemmat sinulla on, tuetaanko sinua päätöksissäsi ja annetaanko sinun toteuttaa itseäsi.
Meillä se meni niin pitkälle, ettei ketään haitannut, että piirsin itseni pojaksi tarha-aikojen perhekuvassa.
Onneksi.
Bilbaossa koin kummallisen kohtaamisen, kun kaupungin vanha juna-asema ilmestyi oikealle kädelle. Katselin sitä pitkään. Syystä tai toisesta mielsin rakennuksen suosikkisarjani aikoihin. Jotain kummallisen tuttua oli tuossa kellossa, fasaadissa, viipyilevässä tunnelmassa rakennuksen ympärillä.
Kauniskin se oli kuin mikä.
Ehkä Bilbaon leppoisa olotila johtui Suomea pidemmälle karanneesta keväästä – vuodenajasta, josta on yhtäkkiä muodostonut toinen suosikkini. Aika, jolloin kaikki herää eloon, puhkeaa kukkaan, kasvaa.
Aivan kuten minäkin tänä vuonna. Miten vuosi voikaan kulua nopeasti.
Vastahan minä muutin Töölöön.
You might also like
9 Comments
Voi vau, aivan mieletön tunnelma. Lähden itse tuonne heinäkuussa, odotan aivan hulluna! Ihanaa nähdä kuvia ja lukea fiiliksiä sitä ennen. Kiitos. <3
Ihana Nella <3
Espanja osaa yllättää. Oli jo aikakin, että suuntasit sinne. Olen aika iloinen, että matkasit juuri Atlantin puolelle, se taitaa julhyydessään olla enemmän sua varten. Niin, ja täynnä majakoita! Mä olen oppinut tuosta Espanjan rauhallisemmasta puolesta viime vuoden aikana paljon, sieltä kotoisin olevan poikaystävän kautta. Olen oppinut, että ihmiset siellä ovat tosi erilaisia kuin vaikka Barcelonassa. Rauha, luontoyhteys ja meri – ne ovat isossa roolissa. Tietysti myös merellinen ruoka, nam. Alle kuukauden päästä mäkin olen tuolla suunnalla, Galiciassa tosin. Huippua!
Kaunista. Niin kuvissa kuin sanoissakin. Mun nimi tarkoittaa kuulemma baskinkielellä savua. Niin mulle kertoi Barcelonassa baskimaalainen opiskelukaveri vuosia sitten. Täytyisi ehdottomasti joskus lähteä käymään, sillä vaikka oon Espanjassa asunut ja paljon matkustanut niin Baskimaa on valitettavasti jäänyt välistä. 🙂
Ole Nella varovainen manner-Espanjan kanssa. Kun sille antaa pikkusormen, ei huomaakaan, kun menee koko käsi 🙂
Koska kuullaan lisää Baskimaasta? 🙂 reissasin itse samalla suunnalla samoihin aikoihin ja olisi kiva kuulla miten sun reissu meni. Tuli muuten ihan sama fiilis Bilbaon asemasta!
Pian! Baskimaahan hypätään heti, kun Kiinan jutut on kuultu. Ja tietkö, juuri täällä teen muuttosiivousta, kun keskiviikkona vaihtuu osoite; löysin onneksi vielä mun muistiinpanot taannoiselta matkalta, joten kaikkea ei onneksi tarvitse muistaa ulkoa. Kiitos kun kyselit, ja toivottavasti maltat vielä pienen hetken. 🙂
Jes! Tsemppiä muuttoon! Pitäisi varmaan alkaa pitään omaa lokikirjaa, oon niin huono ottaan kuvia ja olis kiva palata omiin reissuihin aina silloin tällöin 🙂
Kiitos! Suosittelen ihan perinteistä muistivihkoa, sillä ainakin itse saan ajatukset siihen ylös helpommin kuin puhelimeen. 🙂 Ja jos ostaa kivan näköisen muistikirjan, sen pariin voi päiväkirjmaisesti palata myöhemminkin, vaikka vihko kokonsa puolesta olisikin pikkuinen.