Kun opiskelin Italiassa ja reissasin lähes jokaisena viikonloppuna, pidennettynä viikonloppuna ja oikeastaan aika monena viikkonakin koulunkäynnin keskittyessä lähinnä punaviinien maisteluun sekä myöhäisiin dinerihin ja vielä myöhäisempiin aamuihin, näin ja koin enemmän.
Ainakin siinä elämäntilanteessa. En niinkään tuijottanut maailmaa objektiivin läpi, vaikka kirjoitin jo silloin Kaukokaipuuta. Perustin blogin keväällä 2008 lähinnä opintopisteiden toivossa ja opiskelutovereita varten.
En muista millaista Canonin pikkupokkaria silloin kannoin mukanani, joku PowerShot se taisi olla. Merkillä tai mallilla ei silloin ollut väliä – riitti, että kamera mahtui pieneen nyssäkkään, jonka muistin ottaa mukaan kerran ja toisella en. En kuvannut intohimoisesti, reissasin intohimoisesti. Jossain vaiheessa – vuosien saatossa – en sitten tehnytkään muuta kuin kuvasin. Kuvaähkyyn saakka. Nykyisin taltioin hetkiä hieman maltillisemmin: valokuvaan, mutta haluan myös nähdä ne kuvattavat maisemat, tapahtumat ja hetket, istua pitkään paikoillaan ja ihailla auringonlaskua tai painaa mieleeni hymyn vastaantulevan kasvoilla. Kaikkea ei tarvitse taltioida – riittää, että muistaa.
Niin totta, aina kun muistaisi olla läsnä “tässä ja nyt”! Kuvat voivat tuhoutua, muistot eivät. Samanlaista kuvaamisen ähkyä koen itsekin aika ajoin. Olen joskus haikaillut taas järjestelmäkameraa (muutamia ollut, tosin “kivikaudella” kun kuvattiin kinofilmille eikä ykkösillä ja nollilla kuin digiaikakaudella), mutta päätynyt kuitenkin reissuja varten tuohon kompaktikokoiseen (niissäkin ihan kelvolliset MB-määrät nykyään) koska senkokoinen kamera kulkee helpommin mukana. Aina en pidä edes sitäkään mukana, vaan jättäydyn kännykkäkameran varaan, joskin oma Lumia on parhaimmillaan ainoastaan kirkkaassa auringonpaisteessa.
Ja tuo kuvaamisähky: Olisiko (ainakin osittain) peräisin tunteesta ettei tarvitse säästellä filmiä (ja odottaa mahdollisia onnistumisia) kuten “vanhaan aikaan”…
Nimenomaan! Muistot kyllä säilyvät, kävi kuville miten tahansa. Kompaktit minijärkkärit ja laadukkaat pokkarit toimivat mainiosti, ei sitä todellakaan tarvitse aina järkkäriä raahata mukaansa. Ja Lumiassahan vasta hyvä kamera on!
Ja mitä tulee tuohon viimeisen lauseen pohdintaasi: kyllä, luulen että juuri tuo on yksi niistä syistä kuvaähkyn takana. Vaihdossa kuvasin paljon Canonin A1:lla tuon pokkarin lisäksi. Kyllä sitä on ihan eri tatsi kuvien tallentamiseen, kun mahdollisuuksia on yleensä se 30 kappaletta.. (;
Minulla on itseasiassa niin huono muisti, että ilman valokuviani olisin aika hukassa että mitä, missä ja milloin 😉 Kuvat auttavat palaamaan reissun tunnelmiin ja hetkiin, joita en varmasti muistaisikaan ilman ientä vihjettä… Mutta ymmärrän kyllä pointin, että moni hyvä tilanne saattaa mennä ohi, jos tuijottelee vain kameran läpi maailmaa.
No mutta – onneksi on valokuvat! Kyllä minäkin tarvitsen digitaalisia muistikuvia omien ajan kultaamien lisäksi. (;