Piirtäisin vaan en enää kuvaisi?

Olen ihaillut Henrik Tikkasen kädenjälkeä jo pikkulikasta saakka.

Helsingin piirtäjämestarinakin tunnettu Tikkanen toimi Hufvudstadsbladetissa pakinoitsijana ja piirtäjänä vuodesta 1947 ja Helsingin Sanomissa vuodesta 1967. Meidän kirjahyllystämme löytyy taitelijalta useampikin teos, joista Minun Helsinkini (Mitt Helsingfors, 1972) on kuulunut suosikkeihini jo paljon ennen tänne pääkaupunkiin muuttamistani.

Piirsin aikanaan paljon, oikeastaan koko ajan. Jossain vaiheessa harrastus kuitenkin jäi, ilman syytä tosin. Kipinä löytyi kuitenkin uudelleen, kun joulukuussa bongasin sen verran sievän ja ekologisen luonnosvihon, etten voinut olla sitä hankkimatta.

Äsken tuumasin, että mitäpä jos nappaisin taskukokoisen vihon ja tussit mukaan seuraavalle reissulleni, joka kohdistuu ensi kuussa Makedoniaan. Valokuvien lisäksi voisi olla hauskaa kuvittaa reissukertomuksiaan myös piirustuksilla, sillä niissä on aina oma tunnelmansa. Vai mitä tuumatte?

 

IMG_5464

IMG_3881

IMG_3771

IMG_3202

Kiitos, kun tuet sivuston toimintaa

Kun hankit retkeilyvarusteita ja kirjoja boldattujen sinisten linkkien ja painikkeiden kautta, minä saan pienen provision, mutta sinä et maksa yhtään ylimääräistä. Kiitos, kun tuet KAUKOKAIPUUn toimintaa ja mahdollistat lukukokemuksen ilman mainosbannereita.

KAUKOKAIPUU on Suomen luetuin matkablogi, jonka mukana pääset nojatuolimatkailemaan niin kotimaan kohteisiin kuin maailman kauneimpiin nähtävyyksiin. Mediakortti.

Jos varaat lennot. äkkilähdön pakettimatkan tai opastetun kierroksen yhteistyökumppanieni kautta, sinä et maksa yhtään ylimääräistä, mutta minä saan pienen korvauksen. Tällä tavoin voit halutessasi tukea Kaukokaipuun toimintaa ja mahdollistaa maksuttomien vinkkien ja oppaiden julkaisemisen jatkossakin. Kiitos. ❤️

© KAUKOKAIPUU

Privacy Preference Center

Evästeasetukset
KAUKOKAIPUU

Tämä verkkosivusto käyttää evästeitä parhaan mahdollisen käyttökokemuksen tarjoamiseksi. Evästeet tallennetaan selaimeesi ja ne auttavat meitä tunnistamaan sinut, kun palaat sivustolle. Ne myös auttavat tiimiämme ymmärtämään, mitkä verkkosivuston osat ovat sinulle mielenkiintoisia ja hyödyllisiä.

Välttämättömät evästeet

Välttämättömät evästeet mahdollistavat verkkosivuston perustoiminnot, kuten sivuston lukemisen kaikkine sisältöineen. Sivustoa ei voida käyttää oikein ilman välttämättömiä evästeitä.

Analytiikka

Tämä verkkosivusto käyttää Google Analytics -palvelua kerätäkseen nimettömiä tietoja, kuten sivuston kävijämäärän ja suosituimmat sivut. Tämän tiedon perusteella pystymme tuottamaan lisää lukijoita kiinnostavia matkailusisältöjä.

Evästeen pitäminen käytössä auttaa meitä parantamaan verkkosivustoamme.