“Life is like riding a bicycle. To keep your balance, you must keep moving.”

Albert Einstein

Traveling Light to Berlin

[dropcap]M[/dropcap]ieletön. Tämä kuukausi nimittäin: saavuimme eilen Berliiniin, yhteen suosikkikaupungeistamme. Ensi viikon tiistaina lähden pressimatkalle Pietariin ja perjantaina inspiroidun entisestään matkabloggaajien Helsinki-piknikillä. Seuraavalla viikolla suuntaamme ystävien kanssa Puolan Gdanskiin, josta muutaman päivän päästä kotiutumisesta jatkan mitä todennäköisimmin majakkamatkalle Helsingin edustalle, ja 28.5. nousemme Finnlinesin matkustajarahtilaivan kyytiin kohti Travemündea ja kesäkuunmittaista road trippia. Heinä-elokuuksi on luvassa paljon suomiretkeilyä ja toinen reissu Venäjälle, syyskuussa lähden muutaman muun kansainvälisen matkabloggaajan kanssa iAmbassadorin järjestämälle BlogVillen blogimatkalle Milanoon. Myös Unkari on suunnitteilla ja pari muuta isompaa juttua, joista kerron lisää heti kun voin.

Koska reissuja on paljon, myös pakkauspostauksia tulee paljon. JEE! Siinä ensimmäinen capslock-huudahdus koko kolmivuotisen blogiurani aikana. Voisin puhua lempiaiheestani loputtomiin ja mamolan kuunahan tässä jo mietin tulevien reissujen varustusta: mitä vähemmän mukaan sen parempi, ja mitä enemmän voin suunnitella sitä innostuneempi olen. Ja onnellisempi.

Viiden päivän varustus näyttää tältä ja mahtuu Burtonin reppuun:

Vaatteista: 1) Lähden lähes aina reissuun yksillä housuilla (vielä ei ole tarpeeksi lämmin shortseille), päälleni puen 2) topin ja 3) Adidaksen Elvistä kunnioittavan pusakan. Housujen ohella myös 4) yhdet kengät saavat riittää, 7) t-paitoja pakkaan kolme. Rullasin mukaan myös 8) toisen pitkähihaisen ja 9) topin. 11) Lippiksiä ei sovi unohtaa, eikä liioin 19) alusvaatesettiä. 20) Ray-Banit otan mukaan, vaikka säätiedotus uumoilee puolipilvistä. 21) Rotsi ja 22) huivi kulkevat mukana, vaikka toivonkin, ettei kumpaistakaan tarvitse Berliinin keväässä käyttää.

Myös tavaravarustus näyttää kovin tutulta: 23) Canonin järkkäri, 24) vara-akku ja 25) akkulaturi, 27) musta Moleskine ja kynä. 29) Köykäinen meikkipussi ja hiuspuuteri, 31) piilarit ja niiden neste. 32) Suunto, joka on jo muutenkin juurtunut toissa kesänä murtamaani ranteeseen – pidän kelloa aina oikeassa kädessä. 34) Suunnon ja puhelimen laturit, samoin kuin 35) itse omenapuhelin, jotta voitte seurata Instagramista ja Twitteristä reissuamme reaaliajassa. Ja pitäähän sitä ilmoitella menoistaan myös äidille ja isille. Kaikista edellä mainituista pakkaan kuitenkin ensimmäisenä 39) passin, matkavakuutuksen, lompakon ja matkaliput, mutta sen kaikista tärkeimmän jätin tämän listan viimeiseksi: Matiaksen. ♥

[separator]

Instagram Travel Thursday on nimensä mukaisesti joka torstai vietettävä sosiaalisen median tempaus, johon kuka tahansa voi osallistua. Tempauksen tarkoituksena on vahvistaa Instagramia matkainspiraation ja -tiedon levittämiskanavana, ja tuoda esille Instagramin matkailueksperttejä. Mikäli haluat osallistua blogipostauksella, lue ohjeet Sadun blogista. Mikäli haluat osallistua jakamalla kuvia Instagramissa ja/tai Twitterissä, tägää vain matkailuaiheiset kuvasti hashtagilla #IGTravelThursday, ja selaa muiden kuvia, tykkää, jaa ja inspiroidu! Löydät meidät, tempauksen viralliset vetäjät Instagramista nimimerkkien @todestinationunknown@veerabianca sekä @nellahelsinki takaa.

6.-8.3.2020, ROVANIEMI

Luovan kirjoittamisen kurssi

Lue lisää

Tee tunnelmallisia kuvia Lightroom Presettien avulla

Tutustu

Privacy Preference Center