Reykjavik nähtävyydet ja parhaat vinkit viikonloppulomaan

Tutustu saagojen saaren pääkaupunkiin! Pittoreski ja kuvauksellinen Reykjavik on Islannin pääkaupunki, joka vielä tänäkin päivänä huokuu historian pienten pikkukylien tunnelmaa, vaikka turismi on aika päivät sitten saapunut kaupunkiin.

Värikkäistä rakennuksistaan tunnettu kuvauksellinen Reykjavik on helppo ottaa haltuun kävellen, sillä kaikki täällä löytyy kaupungin ytimestä ja sen välittömästä läheisyydestä. Mukulakivisiä katuja kulkiessaan voi ajatella entisaikojen viikinkien asuttaman kylän olevan edelleen pala historiaa, vaikka uudet rakennukset, kahvilat ja ravintolat ovatkin vallanneet alaa. Vaikka Islantiin matkustetaan usein retkeilemään ja vaeltamaan sekä tutustumaan Islannin upeisiin luontokohteisiin, myös Reykjavikissa kannattaa viettä päivä tai pari.

Reykjavik on maailman pohjoisin pääkaupunki

Tulen ja jään maaksi kutsutun Islannin Reykjavik on myös maailman pohjoisin pääkaupunki, jonka kokee helposti yhden viikonlopun aikana. Merellinen Reykjavik on yli 200 000 islantilaisen koti, minkä vuoksi Reykjavikin kaupungissa asuu suurin osa koko Islannin väestöstä.

Reykjavik on kokonsa puolesta omiaan muutaman päivän viikonloppukohteeksi luontoretkien välillä, ennen tai jälkeen. Reykjavikin tunnetuimpia nähtävyyksiä ovat muun muassa kuuluisa The Sun Voyager -teos, kaunis Fríkirkjan, mahtipontinen Hallgrímskirkja sekä upeasta arkkitehtuuristaan tunnettu musiikkitalo Harpa.

Musiikkitalo Harpa on yksi Reykjavikin kaupungin kulttuurikohteista.

Reykjavik
Islanti
Reykjavikiin on hyvä tutustua myös pyöräillen.

 

Reykjavik sää, miten varautua?

Sää Reykjavikissa on harvoin lämmin ja harvoin kylmä. Atlantin tuulet pitävät Reykjavikin sään läpi vuoden varsin lauhana; edes lämpimimpinä kesäkuukausina (heinä-elokuu) Reykjavikin sää yltää harvoin yli 20 asteen, sillä vuorokauden keskilämpötila pysyttelee yleensä noin 13-14 asteessa. Myös pakkaset ovat Reykjavikissa harvinaisia, minkä ansiosta Reykjavikin sää on myös talvisin miellyttävä.

Sään kestävät varusteet kannattaa kuitenkin aina pakata mukaan, sillä Reykjavikissa sataa kaikkina vuodenaikoina runsaasti.

 

Musiikkitalo Harpa Reykjavik
Musiikkitalo Harpa on yksi modernin rakentamisen taidonnäytteistä Islannissa.

 

Musiikkitalo Harpa – arkkitehtuurin taidonnäyte

Musiikkitalo Harpa (Harpa Reykjavik Concert Hall and Conference Centre) on yksi Reykjavikin modernin arkkitehtuurin vaikuttavimmista maamerkeistä. Vuonna 2011 valmistunut musiikkitalo Harpa sijaitsee aivan meren äärellä ja se on etenkin iltaisin hyvin kuvauksellinen. Rakennuksen valmistumisen jälkeen tiloissa ja sen pienessä myymälässä on vieraillut yli 10 miljoonaa matkailijaa.

Harpa-musiikkitalossa on järjestetty monenlaisia tapahtumia ja konsertteja, joista tunnetuimpia ovat muun muassa Iceland Airwaves, Reykjavik Midsummer Music, Dark Music Days, Reykjavik Arts Festival, Reykjavik Jazz Festival ja Sónar Reykjavík. Myös Björk ja Islannin oma trubaduuri Bubbi ovat konsertoineet täällä.

Musiikkitalon nimi “Harpa” valittiin yli 4000 nimiehdotuksen joukosta. Nimi tarkoittaa islantilaisille monia asioita; harpa on yksi vanhoista nimityksistä pohjoisessa kalenterissa; kesäkuukauden ensimmäinen päivä merkitsi valon määrän lisääntymistä.

Tutustu tuleviin tapahtumiin Harpan verkkosivuilla »

 

Musiikkitalo Harpa Reykjavik
Musiikkitalo Harpa iltapuvussaan.

Reykjavik

Musiikkitalo Harpa Reykjavik
Myös merelle avautuvat maisemat ovat kuvauksellisia.
Reykjavikin kirkko
Hallgrímurin kirkko on yksi Reykjavikin tunnetuimmista maamerkeistä.

 

Hallgrímurin kirkko

Reykjavikin kaupungin maamerkkinä tunnettu, valkoisesta sementistä rakennettu ja 74,5 metrin korkeuteen kurkottava Hallgrímskirkja on yksi kaupungin kuvatuimmista nähtävyyksistä. Hallgrímskirkja on avoinna yleisölle ja siellä vierailessaan kannattaa kiivetä myös kirkon torniin, josta aukeaa upea 360-panoraama näkymä kaupungin ylle.

Reykjavikin tunnetuin kirkko on nimetty islantilaisen papin ja runoilijan Hallgrímur Péturssonin mukaan. Kirkko rakennettiin vuosina 1945–1986, ja sen on suunnitellut valtionarkkitehti Guðjón Samúelsson. Rakennuksen edessä seisoo Erik Punaisen pojan Leif Erikinpojan patsas, joka on vanhempi kuin itse kirkko; Yhdysvallat lahjoitti patsaan Islannille vuonna 1930, kun Islannin parlamentti Allting juhli 1000-vuotisjuhliaan.

 

Hallgrímskirkja
Hallgrímurin kirkko tuo mieleen goottilaisuuden ja avaruuden.
Reykjavikin kirkko
Hallgrímurin kirkko on myös todella kuvauksellinen sisältä.

 

The Sun Voyager – unelmien laiva ja oodi auringolle

Reykjavikin Kuuluisa The Sun Voyager (Sólfarið) kannattaa ehdottomasti kuvata joko aamu- tai iltavalossa. Paras vaihtoehto taustalle on tietenkin komeat revontulet, joita niitäkin näkee kaupungista käsin.

The Sun Voyager on Jón Gunnar Árnasonin suunnittelema monumentti, joka sijaitsee Sæbraut-tiellä Reykjavikissa. The Sun Voyagerin sanotaan olevan unelmien laiva sekä oodi auringolle, ja taiteilija itse on halunnut sisällyttää sen tarinaan myös lupauksen tutkimattomista maista sekä toivosta ja vapaudesta.

 

Islanti
The Sun Voyager -teos sijaitsee komealla paikalla meren rannalla.

 

Koe Reykjavikin yöelämä – ja lataa tämä applikaatio!

Vaikka Reykjavik on tunnettu kylämaisesta tunnelmastaan, sieltä löytyy myös varsin vilkas yöelämä. Kuppilat ja baarit ovat vieri vieressä, eikä matkaa pubista toiseen ole pitkälti. Mikäli haluat tavata paikallisia, mene kuppilaan vasta puoliltaöin, sillä vain turistit ovat liikkeellä aikaisin.

Reykjavikin yöelämän suosiosta kielii myös tuhansia latauksia saanut Appy Hour -applikaatio, joka kertoo edullisimmat hinnat kullekin päivälle. Sovelluksen lataaminen kannattaa, sillä alkoholi on Islannissa ja etenkin Reykjavikissa verrattaen kallista. Tuopion olutta voi kuitenkin saada edullisimmillaan 5-7 eurolla, mutta seurueemme ainoa siiderinjuoja joutui maksamaan pullostaan 14 euroa. Tutustu samalla myös Reykjavikin Food Walkeihin sekä Pub Crawling -kierroksiin. Skal!

Reykjavikin baarit ja pubit

Mikäli etsit Reykjavikista rentoa tunnelmaa, ota suunnaksi islantilais-ranskalainen Snaps. Aiemmin keksitehtaana toiminut Kex taas on omiaan silloin, kun haet boutique-henkistä kohdetta. Paikan päällä pääsee nauttimaan tiistaisin ilmaisista jazz-konserteista.

Oluen ystävät suunnistavat Reykjavikissa kellaribaari Restaurant Reykjavikin, jonka hanoista löytyy monenlaisia käsityöläisoluita ympäri Eurooppaa. Drinkkien ja viinien ystäville taas on helppo suositella Hotel Holt’s Gallery Baria. Whiskya sen sijaan kannattaa maistella kuvauksellisessa Loftið-baarissa. Opiskelijat ja paikalliset löydät Húrrasta.

 

Reykjavikin yöelämä

Sininen laguuni Blue Lagoon

Islanti on tunnettu kuumista lähteistään. Sininen laguuni (Blue Lagoon) on niistä yksi.

Sininen laguuni, Blue Lagoon

Vaikka Sininen laguuni (Blue Lagoon) sijaitsee hieman Reykjavikin ulkopuolella, on se silti käymisen arvoinen kohde – turistimassoista huolimatta. Noin 45 kilometrin päässä Reykjavikista ja keskellä aavaa laavakenttää sijaitseva Blue Lagoon on tunnettu käynti- ja kylpykohde, jonka vesi on noin 35 asteista.

Veden turkoosi väri syntyy monista eri mineraaleista ja sen sanotaan nuorentavan ihoa. Kuumien lähteiden höyryjen vaikutusta voi tehostaa levittämällä kasvoille laguunin valkoista terveysmutaa. Muista omat uikkarit!

Blue Lagoon on sijaitsee Islannin kansainvälisen Keflavikin lentokentän läheisyydessä, joten kylpyhetken voi yhdistää myös lentokentältä Reykjavikiin saapumisen yhteyteen tai takaisin kotiin lähtiessä.

Tutustu kohteeseen ja osta liput luonnon omaan kylpylään »

 

Sininen laguuni Blue Lagoon
Sininen Laguuni (Blue Lagoon) on Islannin ja Reykjavikin tunnetuimpia luonnon ulkoilma-altaita.

 

Whales of Iceland -näyttely

Mikäli rakastat merien suuria nisäkkäitä on Reykjavikin Whales of Iceland -näyttely on sinua varten! Kohde on myös omiaan korvaamaan valassafaria, mikäli sellaiselle ei ole omalla Islannin matkalla mahdollista osallistua. Maailman suurin valasnäyttely kertoo ryhäkkäiden ja eväkkäiden elämästä ja historiasta sekä todentaa, miten jättiläismäinen sinivalas todellisuudessa on. Näyttelyssä on nimittäin esillä (replikoina) kaikki Islannin alueella tavattavaa 23 valaslajia.

Tutustu näyttelyyn ja varaa liput »

 

valas

 

Reykjavikin valassafarit

Valaat viihtyvät Reykjavikin läheisyydessä ja niitä pääsee tarkkailemaan ja kuvaamaan useiden valassafarien toimesta (esimerkiksi Elding Whale Watching). Toki kannattaa pitää mielessään, ettei yksikään valassafari voi luvata tai taata valaiden näkemistä, mutta ainakin osa päästää sinut uudestaan (ilmaiseksi) retkelle seuraavana päivänä, mikäli valaita ei syystä tai toisesta näy.

Näin toimii ainakin Pohjois-Norjan Vesterålenissa paikkaansa pitävä Arctic Whale Tours, joka on myös toiminnoiltaan eettinen valassafari. Mikäli valaat päättävät pysyä pinnan alla, safari on kuitenkin aina elämys, sillä Islannin meriluonto on kaunista katseltavaa.

Mikäli haluat tutustua helposti Reykjavikin upeaan saaristoluontoon, ota suunnaksi Videyn saari. Paikan Viðey House -päärakennuksessa voi myös viettää kahvitaukoa tai nauttia maittavaa lounasta.

 

valas

Koe myös

Mistä löytyvät Islannin kauneimmat luontokohteet?

Täältä!

islanninhevos ratsastus

 

Issikkavaellus on ikimuistoinen elämys

Jo vuosisatojen ajan islanninhevoset ovat selvinneet piiskaavista sateista, talvimyrskyistä, lumesta ja jopa tulivuorenpurkauksista ja maanjäristyksistä. Ehkä juuri siksi issikkavaellus on varmasti yksi mieleenpainuvimmista kokemuksista omalla Islannin matkalla. Pienet ja hurmaavat sekä äärimmäiset sitkeät islanninhevoset ovat myös todella kauniita ja kuvauksellisia.

Reykjavikin lähistöltä löytyy useita hevostalleja (mm. Laxnes), joiden kanssa voi lähteä muutaman tunnin mittaisista retkistä aina useamman päivän pituisille issikkavaelluksille.

Issikkavaellus Reykjavikissa on ikimuistoinen elämys.

Issikkavaellus Islanti

Golden Circle, legendaarinen road trip 

Golden Circle eli Kultainen kierros on ehdottomasti yksi suosituimmista tavoista tutkia Islannin ja Reykjavikin upeita luontokohteita ja nähtävyyksiä. Golden Circlen kierros johdattaa sinut muun muassa Þingvellirin mannerlaattojen repeämispisteeseen, Haukadalurin mielipuolisen upealle geysir-kentälle sekä Gullfossin mahtipontisille vesiputouksille.

Reykjavikista alkava Golden Circlen -reitti on kokonaispituudeltaan noin 250 km ja siihen on hyvä varata noin 6-8 tuntia. Kierroksen voi tehdä omalla vuokra-autolla tai järjestetyllä retkellä.

Lue lisää Islannin upeista luontokohteista »

Budjetti

Mitä maksoi kahden viikon road trip Islannissa?

Katso budjetti

Islanti on helppo ja turvallinen matkakohde

Pohjoismaiset kohteet ovat suomalaisille helppoja, sillä kulttuurit eivät juuri eroa toisistaan. Suurin ero Suomen ja Islannin välillä lienee se, etteivät islantilaiset hoppuile kuten me suomalaiset. Varaudu siis tulevalle Islannin matkalle joustavin aikatauluin ja nauti saaren rennosta ilmapiiristä.

Reykjavik on myös turvallinen matkakohde ja kaupungissa ei tarvitse pelätä liikkua yöaikaan. Mutta kuten kaikkialla, myös täällä saattaa olla taskuvarkaita, joten pidä lompakostasi ja laukustasi hyvää huolta.

Mieleltään avoin ja kaikki tervetulleeksi toivottava Reykjavik on tunnettu myös erittäin positiivisesta suhteesta seksuaalivähemmistöjä kohtaan. Voit lukea lisää elokuisesta Reykjavikin Pride -tapahtumasta täällä.

Lennot Reykjavikiin

Reykjavikiin lennetään Finnairin ja Icelandairin suorilla lennoilla, ja edestakaiset lennot Reykjavikiin kustantavat Suomesta halvimmillaan noin 200 euroa. Lentoaika Reykjavikiin on Helsingistä noin kolme ja puoli tuntia. Islannin päälentoasema Keflavik sijaitsee noin 50 kilometrin päässä kaupungista, ja kaupunkiin pääsee esimerkiksi bussilla, taksilla tai vuokra-autolla.

Lue täältä, paljonko maksoi kahden viikon matka Islantiin kaikkine kuluineen »