Kaamoksen jälkeen
Kaamos on kaikonnut ja aurinko palannut pohjoiselle taivaalle.
Paras talvi on silti vasta edessä, kun ensimmäiset säteet alkavat lämmittää ehkä jo tämän kuun lopulla, viimeistään maaliskuussa. Ainakin, jos oikein uskoo ja pinnistää, vaikka kyllähän se täytyy myöntää, että täällä on vielä pitkään ihan helvetin kylmä. Myrskynnyt ei sentään ole samoissa metreissä kuin Gisløyalla, apilanmuotoisella saarellamme, jolla tuuli äityi välillä jyrisemään 45 m/s. Silloin se kaatoi minutkin ja hyvä ettei vienyt telttasaunaa mennessään.
Täällä huiput ovat pauhanneet 19 m/s. On sekin paljon ja yhtä hyytävää, sillä meri on täälläkin lähellä. Ilma on kosteaa, kosteus tunkeutuu luihin ja ytimiin, untuvatakin alle ja villasukkiin. Onneksi villa lämmittää märkänäkin.
Niin hullulta kuin se kuulostaakin, ja vaikka olemme vasta saaneet kirjan painokelpoiseksi, sain eilisiltana idean romaanille. Innostuin niin että sydän meinasi pakahtua.
En ole koskaan kirjoittanut pitkiä tarinoita, lastut ja novellit ovat minun mittani. Mutta mitä jos tämän vuoden aikana rohkaistuisi kokeilemaan jotain uutta?
En tiedä, mistä te haaveilette, mutta toivottavasti toiveenne toteutuvat. Niin toivon omanikin kohdalla. Mutta nautitaan nyt ensin Erältä, eräistä -kirjan tunnelmista ja sen ympärille rakentuvista tapahtumista.
Pitkän kaamoksen jälkeinen aika ja valo on tuonut elämään ihan uutta virtaa. Näin pohjoisessa ja kaukana kaikesta asuessaan sitä itsekin taipuu luonnon rytmiin, nukkuu enemmän ja tekee vähemmän. Kerää voimia hetkeen, kun linnut alkavat taas laulaa lehtiä puihin.
Sen aika on jo pian.
