Kauden viimeinen päivä Lakselva-joella

Kauden viimeinen päivä Lakselva-joella

Palataan muistoissa muutaman kuvan ajaksi Lakselva-joelle ja kalastuskauden 2020 viimeiseen iltaan, jolloin auringonlasku loimotti pohjoisella taivaalla upean lohenmädin oranssina.

Vuoroin komeassa auringonlaskussa ja sitä seuranneessa sinisessä hetkessä kylpevä Lakselva-joki tarjosi meille mitä kauneimman lohenkalastuskauden päätöksen. Luonto täällä on mykistävä, kerta toisensa jälkeen ulkona liikkuvan hiljentävä.

Olen tänä vuonna havahtunut useaan otteeseen samaan ajatukseen: Minä todella asun täällä. Me todella asumme täällä.

Haaveilin vuosia Norjaan muutosta, vaikka en koskaan kuvitellut toiveen konkretisoituvan. Joskus, ja yleensä varsin usein kunhan vain uskaltaa, unelmat käyvät toteen. Tajusin sen yhtenä elokuisena päivänä saatuani postissa A1-lomakkeen, joka kertoi minun kuuluvan Norjan sosiaaliturvan piiriin.

Samainen paperi toki kertoo myös mittavasta paperisäädöstä, joka odottaa aivan nurkan takana: kun asuu täällä ja toimii yrittäjänä Suomessa, ei mitään ole tehty liian helpoksi. Rajaneuvontakin oli tilanteesta varsin ihmeissään, sillä heillä ei ole aiemmin ollut vastaavaa tapausta pöydällä.

”Vastaava tapaus” tarkoittaa siis sitä, etten vieläkään tiedä, miten ja minne kaikki oy:n verot maksan. Osa kuuluu Suomeen, osa tänne Norjaan.

Mutta onneksi minun ei tarvitse tietää kaikkea, ja onneksi edes toinen meistä puhuu äidinkielen tasolla norjaa. Toki ymmärrän jo paljon itsekin, mutta viralliset kirjelmät ovat vielä melko haastavia – siitäkin huolimatta, että kaksi päivää sitten tuli kuluneeksi vuosi Duolingo-sovelluksen lataamisesta. En ole eläessäni tehnyt mitään niin aktiivisesti kuin opiskellut norjan kieltä, nyt jo 367 päivän ajan.

Palatakseni kalastukseen, oma suurlohi jäi tältä kaudelta saamatta. Se ei kuitenkaan jäänyt vaivaamaan mieltä, sillä kalaa ei koskaan oteta, se ansaitaan. Toivottavasti Lakselva on minulle suotuisampi ensi kaudella.

Onneksi mieheni onki kiintiöiden sallimissa määrin pakkasen täyteen villilohta tulevia  talvikuukausia varten, kunnes jäät kantavat sen verran, että pääsemme ensi kertaa rautupilkille.

Minulla on käytössäni viiden vuoden päiväkirja, johon taltioin lähinnä sääilmiöitä sekä luonnon tapahtumia – myös kalasaaliit ja päiväretket, tottakai. Kalenteri siis tiesi muistuttaa minua siitä, että ensilumi satoi tänne viime vuonna jo muutama päivä sitten. Nyt taivas on nyykinyt niskaamme pelkkää vettä.

Vaikka vuodet eivät ole veljiä keskenään, ilmastonmuutos mietityttää koko ajan enemmän. Onneksi jokainen meistä voi osallistua ilmastotalkoisiin tekemällä parempia ratkaisuja niin matkustamisen, kuluttamisen kuin ruoan suhteen. Jälkimmäinen on täällä etelän oloja helpompaa, sillä kalaa saa ongittua hyvin (vaikka lohi onkin vähän haastavampi tapaus), minkä lisäksi olemme tilanneet kokonaisen poron pakkaseen.

Ehkä vielä joku päivä mieheni voi metsästää syötävän lihan itse sillä se, jos mikä, veisi pohjoisen omavaraisuusasteen vieläkin pidemmälle.