Linnansaaren kansallispuiston ihannemaisemissa

Everyone smiles in the same language

Meitä oli monta ja kaikki kotoisin ympäri Eurooppaa. Englannin seassa soljuivat ranska, suomi, saksa ja hollanti, mutta yksi kieli oli ylitse muiden: Hymy. Se ei katso kansalaisuutta tai äidinkieltä ja se syntyy, kun samanhenkiset reissaajat istuvat yhteiselle laverille kohti Linnansaaren kansallispuistoa.

Tässä kyydissä vesi välkkyy vierellä ja ohitse, se välkkyy takana ja horisontissa, veneen ikkunalasissa pieninä iloisina pisaroina. Täältä löytyy satoja saaria ja suuria selkiä – saimaannorppiakin, jos onni suosii ja sehän suosii useimmiten keväällä, kun vaaleilla rengaskuvioilla koreilevat pallerot köllöttelevät sileillä kivillä. Sen sijaan Haukiveden perinteistä suomalaista ihannemaisemaa tähystää parhaiten ja ympäri vuoden Linnansaaren huipulta, jonne on Perpulanluhdan retkisatamasta noin 600 metrin matka hyvin viitoitettua polkua pitkin.

Päivän päätteeksi saaressa illan kruunasivat höyryävä kalakeitto sekä vuoden kahdeksannen kuukauden upea auringonlasku ja lempeä tuuli, josta vielä aisti heinäpäivien lämmön. Syksy. Se on näissä hetkissä vasta alkamassa, mutta eipähän minua tai meitä haitannut auringonlaskun maalaama puna ja oranssi – värikombo, joka saa kaiken hehkumaan. Poskipäätkin.

Sanotaan, että punainen on värinä käytössä yhteyksissä, joissa halutaan herättää huomiota. Ja uskottavahan se on, sillä Luontoäiti onnistuu siinä aina.