Valokuvaus – FEINMESS DRESDEN “Bonotar”
Isä yllätti jouluna sellaisella paketilla, josta en osannut edes unelmoida.
Se tuoksui vanhalta nahalta, sai mielikuvituksen laukkaamaan, sormepäät koskettelemaan varovasti metallista pintaa. Silmät tarttuivat pieniin valkoisiin kirjaimiin: FEINMESS DRESDEN “Bonotar” 1:4,5 f=10,5 cm V.
Tämä ukilleni kuulunut 1950-luvulla julkaistu saksalainen Belfocan paljettikamera on täydessä terässään, ja 120 mm filmiä myydään vielä tänäkin päivänä. Arvanette, mikä on seuraava tilaukseni. Feinmess on tiedettävästi valmistanut vain kahta Belfocaan istuvaa linssimallia, jotka ovat tuo kuvissakin esiintyvä 105/4.5 sekä sisarensa 105/6.3. Niiden suunnittelijana toimi Claus Lieberwirth.
Etsin aukeaa ja sulkeutuu kameran päältä, sen läpi siis tihrustetaan paperikuvan maisema. En ole vielä koskaan päässyt testaamaan moista tapaa, mutta mikä olisikaan parempi teema tälle uudelle alkaneelle vuodelle kuin kuvata entistä enemmän filmille. Uusin kujein, vanhoin tavoin.
Julkaisin tänne blogin puolelle jo aiemmin sukuni vanhoja filmikuvia, joiden päätähtenä toimi isäni. Tällä kertaa pääsette näkemään muutamia valittuja paloja tällä kyseisellä kameralla sekä ukkini, mummini ja todennäköisesti ukkini isän taltioimina.
Tuossa yhdessä kuvassa nimittäin vietetään isäni ristiäisiä.
Taitaa joku Hämeenlinnankin sieltä tunnistaa, samoin Aulangon näkötornista avautuvan maiseman ja Lusikkaniemen.
Ja tuo kuvien komea kaveri on arvatenkin ukkini, jota on kauhea ikävä, ja joka tapasi pelata shakkia ei yhtä tai kahta vaan neljää miestä vastaan.
Suomen luetuimman matkablogin takaa löytyy retkeilytoimittaja, kirjailija ja luontokuvaaja Monni Himari.
Osa artikkeleista sisältää kumppanuuslinkkejä; vaikka minä saan niiden kautta tehdyistä tilauksista pienen korvauksen, sinä et maksa yhtään ylimääräistä. Kiitos, kun tuet KAUKOKAIPUUn toimintaa ja mahdollistat artikkeleiden tuottamisen jatkossakin.
09/2021
Vaella, kalasta, rakasta
Kaikkein pieninkin päätös muuttaa oman elämän kurssia.
Vaella, kalasta, rakasta on koskettava tarina rakkaudesta, oman polun löytämisestä ja uudesta alusta Pohjois-Norjassa. Lukuisin luontokuvin kuvitettu teos on tositarina kirjailija Monni Himarin elämästä sekä yli kymmenen vuotta kestäneen jatkuvan matkailun aiheuttamasta burnoutista ja siitä toipumisesta.
Uutiskirje
Miltä kuulostaisi kahvitauko tai pari kuukaudessa kiinnostavien matkajuttujen äärellä? KAUKOKAIPUUn uutiskirje nivoo yhteen ajankohtaiset artikkelit, reissu- ja retkivinkit sekä helmet arkistojen kätköistä.
Ihania nuo mustavalkoiset kuvat! Tuo mieleen omalla vintillä olevat vastaavat. Olen penkonut paria peltirasiaa, joissa on vanhempieni lapsuuden ja nuoruuden aikaisia kuvia, joitakin oman varhaislapsuuteni aikaisiakin. Nostalgista. Tällaisia ei saa hävittää…
Eikö! Niissä on ihan omanlaisensa tunnelma. Näitä ei tosiaan saa hävittää, aarteita kun ovat. 🙂 Ihanaa, että niitä löytyy sinultakin!
Huhhuh miten upea postaus kuvineen kaikkineen. Vau. Odotan innolla myös sinun otoksiasi!
Kiva kuulla Salla! 🙂
Ensimmäiseksi, kiitos vastauksestasi edelliseen postaukseen! Ja toiseksi, että upea lahja! Minäkin kuvaan mielellään filmille. Sain joululahjaksi itseasiassa filmi ja valokuvaskannerin. Sen avulla pääsen digitoimaan vanhoja filmikuvia ja uudet kuvatut filmit voin vain kehityttää ja tehdä digitoinnin itse. Paljettikameralla ennole koskaan kuvannut. Äipältä sellainenkin kyllä löytyisi. 🙂 Olisi mukava nähdä kameralla kuvattuja otoksia kunhan pääset vauhtiin!
Eipä mitään, kiva jos oli hyötyä!
Filmille kuvaaminen on kyllä ihan oma juttunsa, sitä tulee mietittyäkin tarkemmin milloin painaa laukaisunappia. Minä olen tässä jo pitkään katsellut omaa filmi- ja valokuvaskanneria, minkä merkkisen sait? Oletko jo testannut? Pitäisi n imittäin hankkia sellainen itsekin. 🙂
Jos linkitys onnistuu niin tämä:
http://www.epson.fi/fi/fi/viewcon/corporatesite/products/mainunits/overview/12034
Eli Epson Perfection V370 Photo. En ole vielä ehtinyt testata. Kun tutkiskelin noita niin sitten seuraavat joissa ominaisuudet selkeästi paremmat lähtevät kipuamaan kahdestasadasta pitkälle eteenpäin. Arvostelujen perusteella pitäisi olla ihan oiva peli kotikäyttöön! 🙂
Vau! Upeita kuvia ja filmille kuvaaminen toisi kyllä ihan uusia ulottuvuuksia omaankin kuvaamiseen kun ei voisi luottaa siihen että “joku niistä kymmenestä (tai sadasta) kuvasta onnistuu!! 😉
Heh, olet ihan oikeassa – sitä tulee itsekin lauottua menemään aikalailla tuolla digijärkkärillä, mutta tämä on sitten ihan oma juttunsa. 🙂
Nämä vanhat kamerat itsessään ovat jo niin kauniita esineitä <3 Oi niitä aikoja kun vielä kuvattiin filmille ja jännättiin lopputulemaa! Ekalla reililläni mukana oli vielä filmikamera ja kotiin palattuani teetin jännittyneenä viisi 36 kuvan rullallista fotoja. Ihan yhtä rakkaita olivat vaikkei kyllä voi sanoa, että ihan yhtä onnistuneita kuin tämän päivän kuvat 😀 Muutama ihan helmi aina kuitenkin joukossa.
Eivätkö olekin! Pitäisi laittaa ne esille täällä kotona, mulla on nimittäin myös isoisomummin kamera, josta tulee erikseen oma juttunsa. Se oli toinen joululahja. 🙂 Ja vielä vanhempi kuin tämä.
Muistan niin hyvin, kun marssin Anttilaan hakemaan kuvia, ja voi miten se jännitti! <3