Pääpisteenä pohjoinen

Pääpisteenä pohjoinen

Kuinka moni nelos-, vitos- tai kutosluokka polkee tänä päivänä yli 20 km pyörämatkoja leirikoulua viettämään?

Tuskin moni, mutta niin meillä tehtiin. Ja muistan aina, kuinka opettajani Jyrki kerran tuumasi, kun olin pieni ja hintelä ja hento ja aivan väsynyt, että: ”Kyllä se mäki velkansa maksaa.”

Ja niin tottavie on maksanutkin. Jos vuosi sitten vietin elämäni hirveimpiä hetkiä, vaikkei siihen kuulunut mitään sen kummempaa dramatiikkaa vaan aivan järjettömän kovia kasvukipuja, on elämä antanut vaihteeksi anteeksi. Tai ainakin aikalisän.

Tämä kuluva kuu on ollut onnenmoinen.

Viime vuoden paras reissu on helppo todeta, se oli viisikkovaellus Varanginvuonolle, Barentsinmeren rannalle. Tämän vuoden paras asia on ollut se, että ollaan mietitty reissun uusimista joko Pohjois-Ruotsiin tai Lofooteille.

Vuoden 2016 pääpisteenä näyttää siis olevan pohjoinen, kuten meinasi olla viimekin vuonna, sillä lähden parin viikon päästä valassafarille Tromssaan. Norja kutsuu myös maaliskuussa, sillä varasin meille pöydän Oslosta.

Viisikkovaelluksen kovin vastustaja lienee kuitenkin heinä-elokuun vaihteessa odottava seikkailu minnekäs muualle kuin Pohjoiselle jäämerelle. Huippuvuorille.

Sen kunniaksi muutamia Norjan kuvia, joista osaa ette ole vielä nähneetkään. Tarinoista niiden takaa pääsette lukemaan pian.

Ihan en ole varma, mitä Arto tuossa tekee.