Olisi pitänyt uskoa tähtimerkkiään jo vuosia sitten.

Ravut kuuluvat veteen.

Montaa lajia olen harrastanut ja kokeillut, moni on pysynyt mukana ja jäänyt matkasta, montaa harrastan edelleen silloin tällöin kun huvittaa. Vaan yksikään laji ei koskaan ole saanut minussa aikaan sellaista fiilistä kuin purjelautailu.

Ja se kausi avattiin tänään.

Kun muutama vuosi sitten tutustuin TwentyKnotsin Mikkosiin, tajusin, mitä olen kaivannut elämääni: sporttisempaa vesiharrastusta sen rakkaimman eli kalastuksen kylkeen.


suino


Myös SUP-kausi avattiin muutama viikko sitten Suvisaaristossa Suinon saaren kierroksella, jolla matkaa seisten meloen kertyi vajaan kahdeksan kilometrin verran.

Evästauolla söin suosikkiani täytettyä näkkileipää ja Marian tarjoilemia sokerikorppuja. Yksi meistä kaatui, ja se oli kuulemma yrityksen nelivuotisen historian aikana kolmas kerta.

Älkää siis pelätkö kastumista. Kuivia vaatteita on aina mukana, samoin niitä sokerikorppuja ja pyyhe.


26483477664_ecb3edd8a3_o
© Maria Mikkonen

suppailu

suppailu

suppailu


Suinon saaren maisemat olivat yhtä kauniit kuin Käärmeluodoillakin, joilla kävin pari vuotta sitten saman porukan kanssa. Se itseasiassa oli ensikosketukseni koko lajiin. Viime kesänä suppailtiin Vasikkasaaren villiyrttikurssille, jonka oppeja olen hyödyntänyt tänäkin keväänä.

Tiesittekö, että pihlajansilmut (joita saa poimia vain maanomistajan luvalla) maistuvat aivan karvasmantelilta eli Mozartin kuulilta?

Tälle kesälle on vielä luvassa muun muassa Porkkalan saaristo & Stora Svartö, Villinki aamuauringossa ja Midnight SUP-seikkailu Käärmeluodoille. Retket ovat suosittuja, joten oma paikka kannattaa varata ajoissa. Kaverit järjestävät myös ihania aamunavauksia eli SUP & Breakfast -retkiä sekä hieman kokeneemmille suunnattua SUP-joogaa.

Kyllä minäkin, kunhan tästä vähän notkistun. Kröhm.


Suvis-1-2
© Maria Mikkonen

26483478804_1390db4b90_o
© Maria Mikkonen
Suvis-1-4
© Maria Mikkonen

Untitled

26483528904_9fa77be3b1_o
© Maria Mikkonen

Tänään sunnuntaina vietettiin TwentyKnots Taster Sessions -tapahtumaa, jossa pääsi ilmaiseksi testailemaan SUP-melontaa, joogaa ja purjelautailua. Mukana mahtavassa porukassa olivat myös Hilton Helsinki Kalastajatorppa, Natura Viva, Eveliina Hanski Yoga, Espoo Ultimate Club, Tanssiakrobatia, Helsinki Wild Foods, Lifted.fi sekä Jouten.

Kollektiivinen ja lämmin kiitos kaikille!

Ja muille tiedoksi: jos en ole kalassa, vaeltamassa tai matkoilla, löydätte minut tänä kesänä Kalastajatorpalta.


Untitled

purjelautailu purjelautailu

Tee tunnelmallisia kuvia Lightroom Presettien avulla

Tutustu

Privacy Preference Center