Italiassa on sumuista, ihan kuten aina ennenkin. Taivaanrannan päällä makaa paksu vaippa. Kuski odotti exit-kyltin alla nimilapun kanssa, eikä mies puhu sanaakaan englantia. Sehän sopii, sillä pääsen heti petraamaan kielitaitoani. Menikö lento hyvin, otetaanko kahvia? Kiitos ei vielä, join juuri kupillisen, onko meillä pitkä matka? Ei ole, vain kaksi ja puoli tuntia. Vai niin, kaksi ja puoli tuntia, entä jos pysähdytään vaikka puolessa välissä matkaa? Si! Signorani puhuu asiaa!

Olen kirjoittanut päiväkirjaa viimeksi ala-asteella, joten tässä on hieman petrattavaa. Itse asiassa mietin, olisiko pitänyt aloittaa koko juttu otsikolla ”Rakas matkablogi”, sillä silloin tämä olisi varmasti lähtenyt käyntiin paljon jouheammin. Ehkä valitsen sen joka tapauksessa tämän kirjoituksen katoksi, sillä minä en oikeastaan koskaan aloita juttua keksimällä ensin otsikkoa. Se tulee yleensä viimeisenä tai joskus näin tarinan alkutaipaleilla. Yleensä puolivälissä. Rakas matkablogi on hyvä, olkoot se.

Muistan innostuneeni BlogVillen blogileiristä – kutsun tätä leiriksi, sillä se kuulostaa minusta hauskemmalta – alunperin Destination Unknown –blogista, sillä kirjoittajansa Satu on ollut tällä samalla reissulla jo pari vuotta sitten. Myös London and beyond –blogin Leena-Mari kävi tervehtimässä Italiaa mutta jo viime vuonna.

Minä lähetin oman hakemukseni alkuvuodesta ja täällä sitä nyt ollaan. Tänään. Takana kaksi kerrankin hyvin mennyttä potkurikonelentoa, joista Riika-Milano-välin jutustelin rempseän itä-suomalaisen naisen kanssa, jolla oli aivan mielettömän päheät vihreät kakkulat ja lyhyet punaiset hiukset, ja jolle blogini oli tuttu. Naurattaa.

Olen aina pitänyt itä-suomalaisista, sillä he osaavat yllättää. Ja heidän naurunsa herskyy.

Brisighella | Italy | 2008

Matiakselta tuli juuri viesti: ”- – Pidä hauskaa ja syö hyvin ettet kuihdu!”

En varmasti kuihdu. Minulla on vieläkin muutama tuliaiskilo tallessa vuoden 2008 Italian vaihto-opiskeluajalta. Italiassa ei kukaan pääse kuihtumaan. Mutta kiitos rakas, kun pidät huolta, lupaan kyllä syödä hyvin!

Edessä on kymmenen päivän seikkailu, joka alkoi aivan liian varkain. Kahden positiivisella tavalla kiireisen työviikon vuoksi reissufiilistelyille ei juuri jäänyt aikaa (ennenkuulumatonta!), käsimatkatavaratkin pakkasin vasta eilen illalla (ennenkuulumatonta!) – kuitenkin niin nopeasti, että ehdin katsoa Matiaksen kanssa monta jaksoa Sherlock Holmesia ja juoda lasillisen jos toisenkin hyvää ja helmemilevää Moselin tuliaisviiniä.

Koska pr-matkat yleensä kestävät kahdesta viiteen päivää, en osaa asennoitua yli viikkoon entisessä kotimaassani. Ehkä se iskee tajuntaani viimeistään siinä vaiheessa, kun tänään illalla istahdan dinnerille muiden matkabloggaajien kanssa, kun tarjoilija puhuu italiaa ja kaataa lasiini lisää viiniä, kun ilta on niin lämmin ettei tarvitse pitkähihaista, kun kädet heiluvat ilmassa ja ihmiset puhuvat toistensa päälle, kun kaupugin valot taittuvat kauniisti iltahämärässä, kun haistan sen makean ja tälle maalle ominaisen tuoksun, ja kun minä muistan yhtäkkiä jonkun sellaisen asian, joka on tapahtunut minulle jo kauan aikaa sitten.

Täällä. Italiassa. Silloin jo vuosia sitten.

6.-8.3.2020, ROVANIEMI

Luovan kirjoittamisen kurssi

Lue lisää

Tee tunnelmallisia kuvia Lightroom Presettien avulla

Tutustu

Privacy Preference Center