Reissaa fiksusti Yhdysvalloissa

Yhdysvallat, tuo televisiosta tuttu maa, on aivan psykedeelisen suuri ja samalla mieletön matkakohde, josta löytyy ihan kaikkea. Kaikille.

Maailman kolmanneksi suurimman valtion länsirannikolta itärannikolle on matkaa yli 4000 kilometriä ja pohjoisesta eteläänkin noin 2000 kilometriä. Kun luonto Kanadan korkeuksilla muistuttaa pitkälti kotimaamme kontuja, maan eteläosasta löytyy subtrooppisia metsiä ja aavikoita, niitä pitkiä biitsejä ja sinisen sävyissä hohkaavia aaltoja unohtamatta.

Yhdysvallat, hyvät ystävät, onkin eittämättä maailman kreiseimpiä matkakohteita, jossa mahtipontiset kaupungit kilpailevat sulassa sovussa komeiden kansallispuistojen kanssa. Kun toiset haluavat nähdä Kalliovuoret, Grand Canyonin tai Yosemiten, muut matkaavat Hollywood Hillsin maisemiin ja Vapaudenpatsasta ihastelemaan tai vaihtoehtoisesti Floridan Disney Worldiin.

Summataan nyt vielä: täältä löytyy kaikki.



Matkavinkit New York | USA

“The time to repair the roof is when the sun is shining.”
– John F. Kennedy

Jokaisen maahan pyrkivän tulee täyttää ESTA-lomake. On myös hyvä pitää mielessään, että täällä matkaileva suomalainen on aina Yhdysvaltojen lainsäädännön alainen. Täysi-ikäisyyden raja on 18 vuotta ja rikosoikeudellinen ikäraja 16 vuotta. Alkoholin ostamiseen tarvitaan lähtökohtaisesti 21 vuotta, mikä kuitenkin vaihtelee osavaltioittain.

Muista tehdä matkaustusilmoitus ja tsekata ulkoministeriön matkustustiedote sekä tarkistaa CDV:n sivuilta ajankohtaiset tiedotteet maan tartuntatautitilanteesta ja paikallisten viranomaisten antamista suosituksista.


New York

“The only thing we have to fear is fear itself.”
– Franklin Roosevelt

Maan turvallisuustaso on hyvä, joten riittää, kun noudatat tavanomaista varovaisuutta ja huolellisuutta. Älä siis koskaan jätä passia, rahavaroja tai muita arvoesineitä autoon, vaan pidä ne turvallisessa paikassa koko matkan ajan. Autoihin murtautuminen on yleinen riesa ja takaronkit raidataan ennen kuin huomaatkaan.

Jos passisi kuitenkin katoaa tai varastetaan, tee siitä ilmoitus paikalliselle poliisiasemalle. Onneksi olet kuitenkin fiksuna travellerina hillonnut kopiot kaikista matkustusasiakirjoista sähköpostisi uumeniin, mistä ne on helppo kaivaa, kunhan vain pääsee internetin ääreen.


Matkavinkit New York

quentin-dr-169227-unsplash

“Clean air, clean water, open spaces — these should once again be the birthright of every American.”
– Richard Nixon

Kattavaa matkavakuutusta suositellaan sairastapausten, onnettomuuksien ja tapaturmien varalta, sillä terveydenhuollon kustannukset ovat Yhdysvalloissa erittäin korkeat. Älä siis luota korttisi luottorajaan vaan ole fiksu ja ennakoi, kuten kunnon travellerin kuuluukin.

Road tripit ovat varmasti suosituin tapa maan koluamiseen. Ajamisesta ei tarvitse kuumottua, sillä tiet ovat valtaosin hyvässä kunnossa, liikennesääntöjä noudatetaan hyvin ja teiden varsilta löytyy runsaasti palveluja. Pitkäkyntisiltä tai peltipusuilta ei kuitenkaan voi aina välttyä, minkä vuoksi myös vuokra-autolle tulee hankkia kunnon vakuutus.

Tietoa osavaltiokohtaisista promillerajoista, turvavyömääräyksistä, nopeusrajoituksista sekä matkapuhelimen käytöstä ajon aikana löydät GHSA:n verkkosivuilta. Yhdysvaltojen koko maan kattava maksuton hätänumero on 911.


andrew-dong-382993-unsplash

“Laws change; people die; the land remains.”
– Abraham Lincoln

Turvallisen matkakohteen maineestaan huolimatta luonnonolojen tarkkailuun on syytä varautua. Täällä sääoloja vallitsevat niin lumimyrskyt, helleaallot, tulvat, metsäpalot, tornadot ja hurrikaanit, joista kaikista on leikki kaukana, kun huono tuuri osuu omalle kohdalle.

Tornadokausi keskilännessä ajoittuu huhti–kesäkuulle ja hurrikaanikausi itärannikolla ja Karibian alueella kesä–marraskuulle. Poikkeuksellisten luonnonolojen uhatessa on aina seurattava paikallisten viranomaisten tiedotteita ja noudatettava niissä annettuja ohjeita.


rob-bye-325770-unsplash

casey-horner-508607-unsplash

“Tell the truth, work hard, and come to dinner on time.”
– Gerald R. Ford

Pizzat, burgerit, siivet, dinerit, katuruoka, ruokafestarit, barbeque-mätöt, buffetit ja syvällä sisimmässä tuntuva soul food. Mitä ikinä einehditkään, muista tipata 15-20% laskun loppusummasta.



Shake Shack | New York

Epäonnistuneet lounastreffit New Yorkissa

“Nothing should stand in the way of strong girls with bold dreams.” – Barack Obama

Saavuit Yhdysvaltoihin sitten kaupunki- tai rantalomalle, road tripille tai vaikka vaeltamaan maan lukuisille luontopoluille, varaa kaikkiin siirtymiin ja lentokentälle aina ylimääräistä aikaa, sillä turvatoimien vuoksi rajamuodollisuudet saattavat kestää jopa tunteja. Liian tiukalle vedetty aikataulu on yleisesti isoin ongelma, minkä travelleri joutuu kohtaamaan, joten relaa jo valmiiksi ja varaa tarpeeksi aikaa. Kellon kanssa ei kannata kilpailla.

Ja vielä lopun lohdutukseksi: Moni muukin on hukannut tänne sydämensä, tuleva ikäväsi Yhdysvaltoihin on ihan ok. Varaudu siis palaamaan!

Safe travels! Turvallista matkaa!