Ruostuneita aavelaivoja ja rannattomia linnakkeita

Lähtisin Pietariin koska tahansa uudelleen jo pelkän merimatkan takia: Näin neljä majakkaa, pyöreitä ja rannattomia Fort Boyardmaisia rakennuksia ja paikalleen ruostuneita aavelaivoja. Tai niin luulin, kunnes joku korjasi: “Tämä on Venäjä, nuo eivät ole hylättyjä, niissä asuu aina joku.”

Näin kirjoitin aiemmassa jutussani, jossa pääsin sanomaan käsipäiväät St. Peter Linen kapteenille hänen komentosillallaan, ihmettelemään punaista paniikkinappulaa ja suuria betonisia kirjaimia Pietarin portilla Itämereltä päin saavuttaessa. Juttu kannattaa lukaista läpi, mikäli sisälläsi on aina asunut pieni merikapteeni ja päiväunissasi seilannut suuri valtamerilaiva.

Vaikka kiskoilla eteenpäin mylvivä Allegro-juna onkin nopeampi, olisin katsellut vaikka koko päivän näitä matkan varrella huilaavia ja jo aikansa eläneitä rakennuksia, joiden kohtalo on minulle mysteeri. Osan sanottiin olleen armeijan käytössä, osa on kuulemma ja kunnostaan huolimatta edelleen armeijan käytössä, osa on joskus kuulunut jollekin – tai niin sitä voisi luulla, sillä Venäjällä kaikki kuuluu aina jollekin muulle paitsi itselle.

Näimme paikoilleen ruostuneita laivoja, pitkiä ja kapeita laitureita, rannattomia linnakkeita ja hiljaisia satamia. Betonia, maalivalumia, suuria valkoisia numeroita, ruostetetta, puiden ja pensaiden valtaamia tiilirakennuksia. Tässä niistä muutamia.

Kahdessa seuraavassa kuvassa aukeaa näkymä Pietarin suursatamaan, jonka suulla matkustajia tervehtii valtava Leningradin ajoista muistuttava betonipatsas. Kapteenin tuumailuihin viitaten kukaan ei ole varma, kauanko se enää saa pysyä nykyisellä paikallaan.

Tämä satama-alue käsitteli vuonna 2011 yhteensä 2 365 174 konttia. Paikka oli yksinkertaisesta niin valtava, etten keksi mihin sitä vertaisin tai miten sitä kuvailisin. Se vain jatkui ja jatkui.





Se vain jatkui.