Ruostuneita aavelaivoja ja rannattomia linnakkeita
Lähtisin Pietariin koska tahansa uudelleen jo pelkän merimatkan takia: Näin neljä majakkaa, pyöreitä ja rannattomia Fort Boyardmaisia rakennuksia ja paikalleen ruostuneita aavelaivoja.
Tai niin luulin, kunnes joku korjasi: “Tämä on Venäjä, nuo eivät ole hylättyjä, niissä asuu aina joku.”
Näin kirjoitin aiemmassa jutussani, jossa pääsin sanomaan käsipäiväät St. Peter Linen kapteenille hänen komentosillallaan, ihmettelemään punaista paniikkinappulaa ja suuria betonisia kirjaimia Pietarin portilla Itämereltä päin saavuttaessa. Juttu kannattaa lukaista läpi, mikäli sisälläsi on aina asunut pieni merikapteeni ja päiväunissasi seilannut suuri valtamerilaiva.
Vaikka kiskoilla eteenpäin mylvivä Allegro-juna onkin nopeampi, olisin katsellut vaikka koko päivän näitä matkan varrella huilaavia ja jo aikansa eläneitä rakennuksia, joiden kohtalo on minulle mysteeri. Osan sanottiin olleen armeijan käytössä, osa on kuulemma ja kunnostaan huolimatta edelleen armeijan käytössä, osa on joskus kuulunut jollekin – tai niin sitä voisi luulla, sillä Venäjällä kaikki kuuluu aina jollekin muulle paitsi itselle.
Näimme paikoilleen ruostuneita laivoja, pitkiä ja kapeita laitureita, rannattomia linnakkeita ja hiljaisia satamia. Betonia, maalivalumia, suuria valkoisia numeroita, ruostetetta, puiden ja pensaiden valtaamia tiilirakennuksia. Tässä niistä muutamia.
Kahdessa seuraavassa kuvassa aukeaa näkymä Pietarin suursatamaan, jonka suulla matkustajia tervehtii valtava Leningradin ajoista muistuttava betonipatsas. Kapteenin tuumailuihin viitaten kukaan ei ole varma, kauanko se enää saa pysyä nykyisellä paikallaan.
Tämä satama-alue käsitteli vuonna 2011 yhteensä 2 365 174 konttia. Paikka oli yksinkertaisesta niin valtava, etten keksi mihin sitä vertaisin tai miten sitä kuvailisin. Se vain jatkui ja jatkui.
Se vain jatkui.
Suomen luetuimman matkablogin takaa löytyy retkeilytoimittaja, kirjailija ja luontokuvaaja Monni Himari.
Osa artikkeleista sisältää kumppanuuslinkkejä; vaikka minä saan niiden kautta tehdyistä tilauksista pienen korvauksen, sinä et maksa yhtään ylimääräistä. Kiitos, kun tuet KAUKOKAIPUUn toimintaa ja mahdollistat artikkeleiden tuottamisen jatkossakin.
09/2021
Vaella, kalasta, rakasta
Kaikkein pieninkin päätös muuttaa oman elämän kurssia.
Vaella, kalasta, rakasta on koskettava tarina rakkaudesta, oman polun löytämisestä ja uudesta alusta Pohjois-Norjassa. Lukuisin luontokuvin kuvitettu teos on tositarina kirjailija Monni Himarin elämästä sekä yli kymmenen vuotta kestäneen jatkuvan matkailun aiheuttamasta burnoutista ja siitä toipumisesta.
Uutiskirje
Miltä kuulostaisi kahvitauko tai pari kuukaudessa kiinnostavien matkajuttujen äärellä? KAUKOKAIPUUn uutiskirje nivoo yhteen ajankohtaiset artikkelit, reissu- ja retkivinkit sekä helmet arkistojen kätköistä.
Hylätty on aina aavemaisella tavalla kovin kiinnostavaa.
Kun me saavuttiin laivalla Pietariin oli pimeää ja kun lähdettiin, oli taas pimeää, joten ei nähty näitä maisemia. Jos seuraavalla kerralla osuu saapuminen tai lähteminen valoisan aikaan, niin täytyypä kiivetä kannelle maisemia ihailemaan. 🙂
[…] laittaisin joka iikan St. Peter Linen kyydissä Pietariin. Tuon merimatkan aikana näkee ruostuneita aavelaivoja ja rannattomia linnakkeita sekä suursataman ja kaupungin porteilla matkustajaa tervehtivän betonisen muiston entisen […]