30. maaliskuuta 2016, koneessa kohti Bilbaota
Olen aina uskonut asioiden tapahtuvan tarkoituksesta. Ei toki sillä, etteikö maailman menoon voisi itsekin vaikuttaa, sillä sitähän teemme koko ajan, mutta usein tuntuu, että Universumi päättää asioita puolestani.
Sitä petaa aamun uutisointi sinisiltä siiviltä.
Tuumasin leikkimielisesti poikien ja allekirjoittaneen ryhmäkeskusteluun, että chattimme on nopeampi tiedotuskanava kuin STT; se oli nimittäin Antti, joka aamutuimaan vinkkasi, että Finnairin lennot Huippuvuorille saatetaan perua. Vain tuntia myöhemmin Jani jakoi samaan keskusteluun linkin, joka varmisti uumoilut. Lentokielto Svalbardiin perustuu Suomen ja Norjan kahdenväliseen ilmailusopimukseen, joka tehtiin vuonna 1978.
Jaahas.
Vielä tänä vuonna ei siis ollut minun aikani lähteä Pohjoiselle Jäämerelle. Ja totta puhuakseni kyseinen kohde aiheutti minussa alusta asti hieman outoja tunteita, en tiedä miksi. Ehkä se oli pelkoa jääkarhuista, ehkä epävarmuutta, ehkä vain uumoilu siitä, ettei nyt ole oikea hetki.
Trust the vibes you get, energy doesn’t lie.
Siispä otan suunnaksi jonkun muun Finnairin suoran kohteen.
Joten kysymys kuuluu, mistä maasta te haluaisitte lukea tarinoita?
Suunnitelma B:tä ei nimittäin vielä ole.
Lämmin kiitos teille kaikille, jotka olitte jättäneet kymmenkunta kommenttia samaisesta uutisesta ja huolestanne miten reissuni nyt käy tänne blogin puolelle, Facebook-sivun viestilootaan, keskusteluryhmään ja Snapchattiin. Te teitte päivästäni aurinkoisen tästä uutisesta huolimatta!
Suomen luetuimman matkablogin takaa löytyy retkeilytoimittaja, kirjailija ja luontokuvaaja Monni Himari.
Osa artikkeleista sisältää kumppanuuslinkkejä; vaikka minä saan niiden kautta tehdyistä tilauksista pienen korvauksen, sinä et maksa yhtään ylimääräistä. Kiitos, kun tuet KAUKOKAIPUUn toimintaa ja mahdollistat artikkeleiden tuottamisen jatkossakin.
09/2021
Vaella, kalasta, rakasta
Kaikkein pieninkin päätös muuttaa oman elämän kurssia.
Vaella, kalasta, rakasta on koskettava tarina rakkaudesta, oman polun löytämisestä ja uudesta alusta Pohjois-Norjassa. Lukuisin luontokuvin kuvitettu teos on tositarina kirjailija Monni Himarin elämästä sekä yli kymmenen vuotta kestäneen jatkuvan matkailun aiheuttamasta burnoutista ja siitä toipumisesta.
Uutiskirje
Miltä kuulostaisi kahvitauko tai pari kuukaudessa kiinnostavien matkajuttujen äärellä? KAUKOKAIPUUn uutiskirje nivoo yhteen ajankohtaiset artikkelit, reissu- ja retkivinkit sekä helmet arkistojen kätköistä.
Mä lentäisin Finskillä todennäköisesti Torontoon tai Chicagoon, jonnekin Japaniin, Aucklandiin, Jekaterinburgiin tai Pekingiin. Mitään järkevää selitystä näille kohdevalinnoille ei ole – ne ovat vaan kaupunkeja, jotka pistivät silmään, kun naksuttelin Finskin kohdekarttaa ja mietin, mikä olisi mun plan B.
Jos Finskin lennot unohdetaan, niin varasuunnitelmani Huippuvuorille olisi ostaa lennot Köpikseen tai jonnekin Norjan sopivaan kaupunkiin ja seilata siitä lautalla Färsaarille.
Tiedätkö, kun minun piti viime kesänä lähteä Torontoon. Se seikkailu kuitenkin siirtyi, joten ei tuokaan huono vaihtoehto olisi. Mutta jotenkin nyt kiinnostavat enemmän juurikin Norja ja Kaukasian alueet. Ja ne Färsaaret, sait minulla aikamoisen kutinan sinne kyllä.
Mä päädyin itse Kaukasukselle vuorille siksi, että makasin unettomana yönä pyörittelemässä valaistua karttapalloa sängyssä maaten, katselin siitä niitä kaikkia tummimpia kohtia, joissa on valkoinen huippu. Sitten muistin, että kreikkalaisten mytologioiden mukaan Kaukasuksen vuorijono on yksi maailmaa kannattelevista pilareista ja ajattelin, että jos se on se, mikä pitää taivasta paikoillaan, niin mun on mentävä ylös ja katsottava, miltä taivas näyttää.
Sitten mä lähtin Kaukasukselle, vaelsin yksin vuorien yli, halasin karhun kokoisia vuoristopaimenkoiria, silittelin vapaasti laiduntavia hevosia ja kiipesin jäätikköjen yli kohti Venäjän rajaa.
Minä lukisin tarinoita mistä tahansa. En pyydä muuta kuin juttuja jatkossakin! (Vaikka olenkin Tyynen kanssa samoilla linjoilla, nyt kun hänen kommenttinsa luin!)
Kiitos kommentistasi Laura. 🙂
Färsaarille mulla oli perustelut. Piti kasata ajatuksia ennen kuin osaan kirjoittaa ne.
Lähtisin sinne siksi, että haluan vielä joskus nähdä, kuinka nuo mustanpuhuvat kalliotörmät kohoavat merestä, miltä näyttävät notkelmissa levittäytyvät kylät ja kuinka naapurisaaret ilmestyvät esiin sumusta.
Lähtisin sinne siksi, että voisin veneestä katsella, kuinka linnunpyytäjät vaeltavat satametriä korkeilla terävillä harjanteilla samaan tapaan köydellä toisiinsa sidottuina kuin jo keskiajalla.
Lähtisin sinne siksi, että saisin vaeltaa läpi saarien ja etsiä jälkiä raunioista, joissa saarelaiset ovat aikoinaan piilotelleet merirosvoja.
Lähtisin sinne siksi, että saisin auttaa postivenettä rantaan Atlantin aalloista ja tyrskyistä ja jotta saisin itse matkustaa sen kyydissä kaikkiin niihin saariryhmän perimmäisiin kolkkiin.
Färsaarilla voi myös kalastaa. Uskon, että sinäkin viihtyisit.
Voi Tyyne,
sinulta tulevat aina ne kaikkein kauneimmat kommentit. Kiitos. Minä alan tutkimaan tätä ihan tosissani.
<3