Uros riekkuu ulkona, rajojen tarkistus on käynnissä.

Täytyy olla onnellinen, kun on tähän mennessä saanut nukkua rauhassa yhdeksään, herätyskelloa kun en ole käyttänyt sitten tänne saavuttuani. Lauri nimittäin sanoi, että jatkossa odottavat aikaiset aamut, kun urosriekko aloittaa meuhkaamisen ja huudon. Pesimäaika lähestyy, minkä vuoksi aktiivista partiointia suoritetaan ympäri pihaa. Saunaklapeiksi halottu puukasa kiukuttaa, sen takana oli hyvä lymytä.

Pitänee hakea uusia turskankuivaustelineitä ja rakentaa keko, johon ei kosketa.


riekko-1 riekko-2


”Riekot ovat yksiavioisia, molemmat hautovat ja hoitavat poikasia, mutta aina tähän aikaan kukot pelkäävät, että joku muu vie mamman ja nappaa reviirinkin”, Lauri kertoo ja jatkaa, ”on puolustettava perhettä ja huolehdittava naaraansa kunniasta, se on täyttä työtä ja uros laihtuu kovasti.” Onneksi ruokaa riittää pihamaalla.

Kukon komentaessa Lauria ja savustuspönttöä kaunis riekkomamma venyttelee kaulaansa suorittaen omanlaistaan aamujoogaa takapihallani.

Sitä eivät miehen kukkoilut kiinnosta.


riekko-3

Kuva riekkoukosta mökkini edustalla: Northern Guiding Service Lauri


Kiitos, kun tuet sivuston toimintaa

Kun hankit retkeilyvarusteita ja kirjoja boldattujen sinisten linkkien ja painikkeiden kautta, minä saan pienen provision, mutta sinä et maksa yhtään ylimääräistä. Kiitos, kun tuet KAUKOKAIPUUn toimintaa ja mahdollistat lukukokemuksen ilman mainosbannereita.

KAUKOKAIPUU on Suomen luetuin matkablogi, jonka mukana pääset nojatuolimatkailemaan niin kotimaan kohteisiin kuin maailman kauneimpiin nähtävyyksiin. Mediakortti.

Jos varaat lennot. äkkilähdön pakettimatkan tai opastetun kierroksen yhteistyökumppanieni kautta, sinä et maksa yhtään ylimääräistä, mutta minä saan pienen korvauksen. Tällä tavoin voit halutessasi tukea Kaukokaipuun toimintaa ja mahdollistaa maksuttomien vinkkien ja oppaiden julkaisemisen jatkossakin. Kiitos. ❤️

© KAUKOKAIPUU

Privacy Preference Center

Evästeasetukset
KAUKOKAIPUU

Tämä verkkosivusto käyttää evästeitä parhaan mahdollisen käyttökokemuksen tarjoamiseksi. Evästeet tallennetaan selaimeesi ja ne auttavat meitä tunnistamaan sinut, kun palaat sivustolle. Ne myös auttavat tiimiämme ymmärtämään, mitkä verkkosivuston osat ovat sinulle mielenkiintoisia ja hyödyllisiä.

Välttämättömät evästeet

Välttämättömät evästeet mahdollistavat verkkosivuston perustoiminnot, kuten sivuston lukemisen kaikkine sisältöineen. Sivustoa ei voida käyttää oikein ilman välttämättömiä evästeitä.

Analytiikka

Tämä verkkosivusto käyttää Google Analytics -palvelua kerätäkseen nimettömiä tietoja, kuten sivuston kävijämäärän ja suosituimmat sivut. Tämän tiedon perusteella pystymme tuottamaan lisää lukijoita kiinnostavia matkailusisältöjä.

Evästeen pitäminen käytössä auttaa meitä parantamaan verkkosivustoamme.