Norjan sää

Norjan sää on maailman seitsemäs ihme; yhden päivän aikana voi sataa kaatamalla vettä, piiskata rakeita, myrskytä, sataa sankkaa lunta, tuulla kuin viimeistä päivää ja olla hellekeli.

Norjan sää vaihtelee alueittain. Norjan länsirannikolla on merellinen ilmasto, jolloin talvet ovat suhteellisen leutoja ja kesäkaudet hieman sisämaata viileämpiä. Sateet ovat yleisiä ympäri vuoden, ja sumuinen sää on myös yleistä erityisesti vuoristoseudulla. Norjan sisämaassa sitä vastoin kesäkuukausien sää voi olla todella helteinen.

Norjan sisämaan ilmasto on mantereinen ja pohjoisen ilmasto arktinen

Sisämaassa talvet ovat kylmiä ja kuivia, kesät lämpimiä ja aurinkoisia. Pohjoisessa ilmasto on arktinen, ja talvet ovat erittäin kylmiä, kun taas kesät ovat lyhyitä ja viileitä.

Pohjoisen ilmasto on arktinen. Talvet ovat kylmiä ja kesät suomalaiseen mieleen sopivan viileitä mutta silti lämpimiä. Norjassa on myös vuoristoisia alueita, joilla on oma mikroilmastonsa. Vuoristoalueilla, kuten esimerkiksi Jotunheimenissa, on kylmä ja alppimainen ilmasto, jossa lumipeite kestää pitkään.

Norjassa on myös alueita, joilla esiintyy myrskyjä ja voimakasta tuulta, erityisesti länsirannikolla ja vuoristoalueilla.

On hyvä muistaa, että sääolosuhteet voivat vaihdella hyvin nopeasti, minkä vuoksi norjalaisten sääennusteiden seuraaminen ja asianmukainen varustautuminen ulkoiluun on tärkeää.

Norjan sää
Yr.no-sovelluksella tarkistat helposti Norjan sään, missä tahansa retkeilitkin.

Tarkista norjalainen sääennuste helposti applikaation avulla

YR.no-sovellus kertoo Norjan seuraavien päivien sääennusteen kullekin kohteelle. Paras tapa seurata norjalaista pitkän säänennustetta on käyttää norjalaista YR.no-sääpalvelua, josta voi ladata myös kätevän applikaation omaan puhelimeen.

Tutustu myös