Vuoreija (Vardø/Vardö) jakaa mielipiteitä

Vuoreija – Norjan viimeinen kaupunki

Onko Vuoreija (Vardø) karmaiseva ja aavemainen, vai kenties rappioromanttinen ja kaikessa ronskiudessaan suorastaan sydäntä sykertävä?

On aina yhtä kiinnostavaa lukea eriäviä mielipiteitä maailman matkakohteista ja koettaa samalla tavoittaa toisen tunteita: missä meni vikaan, onko revanssille tilaa?

Sain kaiken googlaamisen perusteella varsin kirjavan kuvauksen Vuoreijasta. Osa piti kaupungista, osa inhosi sitä. Ja jos joku todella inhoaa jotain paikkaa, niin sehän vasta onkin kiinnostavaa!

“Miksi?” on maailman paras kysymys. Sitä voisi toistaa loputtomiin. Tässäkin tapauksessa.

Vuoreija kunnostautuu eipäs-juupas-keskustelussa toden teolla

Varangin niemimaan itäisimmässä nurkassa sijaitseva Norjan viimeinen kaupunki on saanut osakseen monenlaisia kuvauksia aavekaupungista suorastaan karmivaan kylään.

Minusta perhosen muotoinen Vuoreija oli kuitenkin hurmaava!

Ymmärrän kuitenkin ahtaan paikan kammosta kärsiviä (kuulun heihin itsekin, vaikka tietunnelit eivät suoranaisesti herätä minussa epämiellyttäviä tunteita): vuonna 1982 rakennettu, kolmen kilometrin pituinen ja 88 metrin syvyyteen yltävä Vuoreijan saarelle johtava tunneli päättyy saaren suulle. Olen kuullut urbaanin legendan eräästä matkalaisesta, joka kääntyi tässä kohtaa takaisin.

Tunnelin jälkeen suuri seinämaalaus ja venettä harteillaan kantavat miehet toivottavat vieraan tervetulleeksi: “Naturressursene tilhører alle”.

Vähän uutta ja paljon vanhaa

Vuoreija on erikoinen yhdistelmä uutta ja enimmäkseen vanhaa.

Hylätyt rakennukset notkuvat elämää täynnä olevien kotien kyljessä. Hajonneet ikkunat, repsottavat ikkunanpielet sekä heinien ja pensaiden valtaamat pihat toistuvat näkynä jokaisella kadulla. Kaupungin rujoon ilmeeseen on haettu väriä maalipurkista, kun tunnetut taiteilijat saivat vapaat kädet vanhojen talojen koristeluun.

Yöttömän yön kullatessa tämän omintakeisen kaupungin lähdin minäkin taidekierrokselle ja löysin suurimman osan maalauksista varsin helposti vain kuljeskelemalla ympäriinsä Vuoreijan asuinalueella.

Olen jostain syystä mieltynyt juuri tällaisiin paikkoihin, ja jos enää koskaan haluaisin asua kaupungissa, Vuoreija ei olisi lainkaan huono vaihtoehto.

Drakkar–Leviathan, oodi arktiselle elämälle

Lähellä merta, kallion päällä, aivan Vuoreijan pohjoispäädyssä kohoaa komea Drakkar–Leviathan. Lohikäärmeen ja viikinkilaivan yhdistelmä on oodi merelle, ihmisten muuttoliikkeille, laivoille, mytologialle ja alueen historialle sekä puille ja valaille.

Mahtipontista rakennelmaa katsoessani taisin jo päättää, että minun on ehdottomasti palattava tänne talviaikaan ikuistamaan näky pohjoisella taivaalla loimottavien revontulten alla.

Noitavainoja, museoita ja tähdenmuotoinen linnake

King Håkon V Magnusson rakennutti Vardön linnakkeen vuoden 1300 tietämillä. Tähdenmuotoinen linnanmuuri puolestaan valmistui vuosien 1734 ja 1738 välillä. Museoitu kohde on helposti tavoitettavissa, sillä se sijaitsee aivan Vuoreijan keskustassa.

1600-luvun noitavainoista tunnettu Vuoreija on sittemmin rakennuttanut 91 elävältä poltetulle uhrille Steilneset-muistomerkin. Kyseinen kohde jäi kuitenkin linnoituksen ohella odottamaan seuraavaa reissua Vuoreijaan, sillä olin varannut itselleni päiväretken Hornøyan lintusaarelle lunneja kuvaamaan.

Museoista suosittelen tutustumaan sotahistorialliseen Partisaani-museoon ja aivan kylän keskustassa sijaitsevaan kaupankäynnin historiasta kertovaan Pomori-museoon.

Ja jos olisin jaksanut (ajomatka oli pitkä ja makuupussi kutsui), olisin halunnut käydä tuopillisella Pohjois-Norjan vanhimmassa pubissa. Nordpol Kro (1889) on toivottavasti pystyssä seuraavallakin retkellä, jota suunnittelin tulevalle syksylle.

Vardøn nousu, lasku ja uusi tuleminen

Norjalaisittain Vardø, pohjoissaameksi Várggát, kveeniksi Vuorea, ja suomeksi Vuoreija tai tuttavallisemmin Vardö, on Varangin niemimaan itänurkassa sijaitseva pieni kunta ja kaupunki.

Vardø oli vuosisatojen ajan merkittävä kalastus- ja kauppakeskus. Lokit lensivät silloinkin, mutta kaduilla raatailtiin russenorskia venäläisten pomori-kauppiaiden kanssa. Barentsinmeren rannikko oli tuolloin Norjan ja Venäjän yhteisessä käytössä. Keskinäistä kaupankäyntiä varten syntyi aivan uudenlaisia sanoja, joita kaksi eri kieltä puhuvaa kansaa pystyivät molemmat ymmärtämään.

Vuoreijan kalasatama oli keskiajalta aina 1800-luvun vaihteeseen saakka vilkas meriliikenteen keskus. Vuonna 1897 valmistunut satama oli silloiseen maailmanaikaan Norjan suurin, antaen suojaa suojaa 1 800 kalastusalukselle ja sadalle kauppalaivalle.

Sitten kaikki muuttui. Venäjän vallankumouksen jälkeen pomorit lähtivät, eivätkä he enää palanneet Vuoreijaan. Rappeutumista vauhditti1970-luvun kalateollisuuden romahdus. Vain muutaman vuoden aikana väestö typistyi 8000 asukkaasta hieman yli kahteentuhanteen, ja saarelle johtava tunneli toimi lähinnä keinona löytää parempi toimeentulo muualta Norjasta.

Ehkä Vuoreija kuitenkin vielä näkee uuden kukoistuksen, yhtä kuin alunperin Venäjältä pomor-kaupan yhteydessä Norjaan levinnyt ja sittemmin maan yleisemmäksi viljellyksi nauriiksi yltänyt Målselvin nauris kasvaa edelleen norjalaisilla pelloilla.