Retkeilijän ensiapupakkaus – koska viimeksi päivitit omasi?
Kustomoitu vaeltajan ja retkeilijän ensiapupakkaus on yksi tärkeimmistä varusteista, joka tulee pakata mukaan kaiken pituisille maastomatkoille. Lisäksi on tärkeä tietää ja tuntea oman EA-lakun sisältö sekä osata käyttää tarvikkeita tilanteen niin vaatiessa.
Monta lyhyempää retkeä ja pidempää vaellusta viisaampana koen viimein onnistuneeni kustomoida sellaisen retkeilijän ensiapupakkauksen, jonka sisältöön voin luottaa tilanteessa kuin tilanteessa. Eli testattu on, kantapäänkin kautta – ja silloin parhaiten toimii Compeed-rakkolaastari
Vaikka olenkin valmis tinkimään varusteiden määrästä ja grammanviilaamaan rinkasta moniakin asioita, retkeilijän ensiapupakkausen sisällöstä en jousta.
Omille vaelluksille on nimittäin valitettavasti sattunut jos minkälaisia tapaturmia; pahoja rakkoja ja palovammoja, kuumetta, ripulia (ja näiden kahden yhdistelmää), nilkan nyrjähdyksiä (kannoimme porukalla loukkaantuneen varusteet), nestehukkaa sekä yksi vuoristotaudista kärsinyt potilas.
Vaikka edellä mainitut loukkaantumiset eivät ole osuneet omalle kohdalle, puukolla olen minäkin onnistunut veistää sormeen.

Pelkällä buranalla ja hyvällä tuurilla ei pötki pitkälle
Retkeilijän ensiapupakkauksen sisällössä on hyvä huomioida myös kanssaretkeilijät; joitain tarvikkeita on perusteltua pakata mukaan enemmän kuin vain yksi kappale.
Harva kantaa mukanaan nitriini-hanskoja, jotka ovat ihan ehdottomat silloin, kun joudutaan käsitellä isompia haavoja (hanskat pitävät huolen käsihygieniasta). Lisää siis nämä vaelluksen ensiapulaukkuusi.
Seuraavaksi onkin hyvä hetki päivättää myös oma EA-pakkaus tarpeeksi kattavaksi turvallisille vaelluksille ja retkille! Lue vinkit ja lataa artikkelin lopusta ilmainen opas oman vaellus ensiapulaukun tarkistukseen. Listaan on tiivistetty tässä artikkelissa mainitut asiat.

Kustomoitu retkeilijän ensiapupakkaus
Retkeilijän ensiapupakkaus kannattaa aina säilyttää käden ulottuvilla, esimerkiksi rinkan hatussa tai sivutaskussa. Kun pakkaat EA:n aina samaan kohtaa rinkassa, löydät sen todennäköisemmin myös helpommin, vaikka pieni (tai suuri) shokki iskisi.
Älä siis yliarvioi omaa ripeyttäsi ja toimintakykyäsi tiukan paikan tullen; kun tiedät, missä EA rinkassa sijaitsee, ja kun pidät sen aina samassa paikkaa, pystyt toimimaan tarvittaessa ripeästi.
Nämä löytyvät omasta EA-pakkauksesta
-
- Pienet sakset
- Pinsetit
- Kesäaikaan punkkipihdit (jos kohde vaatii sellaiset)
- 3 x yksittäispakattu haavapyyhe
- 1 x Cederroth 4-in-1 (iso ensiapuside)
- 1-2 kpl Cederroth-kolmioliina
- 2 pkt Steri-strip haavansulkuteippiä (6 mm x 76 mm)
- 1 pkt Sormilaastari-lajitelma (voit myös ottaa mukaan vain osan)
- 1 kpl Lomatuell H rasvaside 10 x 10 cm
- Sopivan mittainen pala Foam plasteria
- 2 kpl MESOFT -taitos, steriili 7,5 cm x 7,5 cm 5 kpl/pss
- 1 kpl avaruus/pelastuslakana
- 2 kpl Mepitel One 5 x 7,5 cm 2 sidosta (palovammoille)
- Urheiluteippiä rakkojen estämiseen (et tarvitse koko rullaa)
- 6 kpl Neo-Amisept Desinfektoiva kertapyyhe (paketissa 10 kpl)
- Compeed-rakkolaastarilajitelma
- Yhdet nitriilikäsineet
- 2 kpl joustoside
- 1 kpl sideteippi
- 1 kpl ensiapuside
- 2 kpl idealside
- Levy Buranaa tai Ibumaxia
- Nesteytysjauheita (pidän itse Boleron tuotteista)
- Aurinkorasva
- Henkilökohtaiset lääkkeet
- Hammaslanka!
Optio
- 1 kpl Silmähuuhde 30 ml
- Kortisonivoide
- Bacibact (ystävälläni aina mukana)
- Abilar-pihkasalva
- Ampikyy-pakkaus
Huom! Pakkaa ensiaputarvikkeet aina vedenpitävään pussukkaan (esim. 1-2l), jolloin retkeilijän ensiapulaukun sisältö pysyy kuivana säällä kuin säällä.

Apteekin valmis retkeilijän ensiapupakkaus
Apteekkien ja tavaratalojen valikoimista löytyy myös valmiita ensiapulaukkuja, mutta niiden sisältöön kannattaa kiinnittää eristyistä huomiota; mökille, kotiin, työpaikalle tai vaikka urheilijalle kasatut EA-pakkaukset eivät nimittäin sisällä kaikkia niitä varusteita, joita tarvitaan vaelluksilla.
Jos siis päädyt ostamaan valmiin ensiapupakkauksen, tarkista sen sisältö ja päivitä tarvikkeet vastaamaan luonnossa liikkujan tarpeita.
Olethan varmistanut vaeltajan matkavakuutuksen?
Kaikki vakuutusyhtiöt eivät korvaa yksinvaelluksia tai kaveriporukalla tehtyjä vaelluksia, joilla ei ole mukana virallista eräopasta.
Oman EA-pakkauksen kustomoinnin yhteydessä kannattaakin siis varmistaa, mitä omat nykyiset vakuutukset kattavat.
★ Lue vaeltajan matkavakuutuksesta lisää täällä »
Entä työskenteletkö ulkoilmatyössä tai harrastatko ulkoilua ja retkeilyä alueilla, jonne ammattiavun saaminen voi kestää pitkään? Tutustu National Outdoor Leadership Schoolin Wilderness First Responder (WFR) kursseihin!

Muista tämä: Älä koskaan lähde luontoon ilman puhelinta!
Vaikka monet sanovat, ettei puhelinta tarvitse metsässä, kännykkä on AINA turvallisuustekijä.
Älä siis lähde luontoon ilman että sinut voidaan saada kiinni. Puhelimen voi halutessaan laittaa tietyksi ajaksi lentokonetilaan (mikä myös säästää akkua), jolloin voit olla “tavoittamattomissa” sen aikaa, kun haluat.
Lataa puhelimeen ilmainen 112-sovellus
Muista kertoa läheisille, missä vaellat ja milloin aiot palata. Vaikka mitään sen suurempaa ei sattuisi, nilkka voi nyrjähtää hyvinkin helposti tai vaikka vatsatauti yllättää. Ja tällöin haluat varmasti soittaa apua.
Puhelimeen kannattaa myös ladata ilmainen 112-sovellus, jonka avulla saat tietoosi sijaintisi koordinaatit.
Turvallisia retkiä ja vaelluksia!
Retkeilijän EA-pakkaus 🏕️
Jätä sähköpostiosoitteesi ja lataa kätevä lista retkeilijän EA-pakkauksen kustomointiin! Listaan on tiivistetty tässä artikkelissa mainitut vinkit.
Thank you!
You have successfully joined our subscriber list.
Liityt samalla KAUKOKAIPUUn sisäpiiriin.
Voit poistua listalta koska tahansa.
Kun hankit retkeilyvarusteita boldattujen sinisten linkkien ja painikkeiden kautta, minä saan pienen provision, mutta sinä et maksa yhtään ylimääräistä. Kiitos, kun tuet KAUKOKAIPUUn toimintaa.
Mitä haluaisit lukea seuraavaksi?
Kiitos, kun tuet sivuston toimintaa
Kun hankit retkeilyvarusteita ja kirjoja boldattujen sinisten linkkien ja painikkeiden kautta, minä saan pienen provision, mutta sinä et maksa yhtään ylimääräistä. Kiitos, kun tuet KAUKOKAIPUUn toimintaa ja mahdollistat lukukokemuksen ilman mainosbannereita.
1 Comment
Add comment Peruuta vastaus
This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.
Hyvä ja mielenkiintoinen postaus aiheesta 🙂