Rinkan pakkaaminen – rutiininomaisesti kotona ja leirissä
Rinkan pakkaaminen hyvissä ajoin ennen vaellukselle lähtöä helpottaa reissuaikatauluja ja saa tulevan valluksen tuntumaan todelta. Ota tästä jutusta talteen vinkit rinkan pakkaamiseen!
Rinkan pakkaaminen joko kiristää hermoja tai kuuluu vaellukselle lähtijän mielipuuhiin. Meitä on moneksi, mutta pakkausvinkit ovat kaikille samat. Löydät tästä artikkelista vinkit siihen, miten rinkan pakkaaminen kannattaa suorittaa.
Rinkan pakkaamisen ohjeet
1. Varmista, että painopiste on lähellä selkää
Tasapainossa oleva rinkka on turvallinen, eikä se heilu puolelta toiselle. Rinkan painopisteen tulisi siis aina olla mahdollisimman lähellä selkää, mikä myös omalta osaltaan mahdollistaa rinkan painon lepäämisen lantiolla.
2. Pakkaa painavimmat tavarat aina lähelle selkää
Rinkan pakkaus kannattaa tehdä niin, että asetat painavimmat varusteet ja tavarat hartioiden korkeudelle ja lähelle selkää. Tämä jakauttaa poinoa, jolloin ristiselkä ei rasitu niin pahasti.
3. Teltan pakkaaminen rinkkaan
Teltta on yleensä sen verran massiivinen varuste, että se kannattaa kiinnittää ylimmäiseksi, rinkan ”hatun” alle. Painoa voi myös jakaa siten, että toinen kantaa kankaat ja toinen kaaret + telttakepit. Mikäli majoite on pieni, teltan pakkaaminen rinkan sisälle voi myös onnistua.
4. Pakkaa kevyimmät ja tärkeimmät varusteet rinkan ulkoreunoille
Kevyet varusteet kannattaa sijoittaa rinkan pohjalle, reunoille ja yläreunaan. Oma tapani on pakata taukotakki rinkan sisäosuuden päällimmäiseksi tai jopa rinkan yläläppään, josta sen saa helposti ja nopeasti puettua ylle ruoka- tai juomatauon ajaksi.
Samoin on EA-pakkauksen kanssa (voit myös pakata sen sivutaskuun). Myös puukot ja tulentekovälineet kannattaa nekin sijoittaa helposti saavutettaviksi, samoin minigrip-pussissa säilytettävä vessapaperi.
5. Makuupussi mahtuu yleensä pohjataskuun
Monet sijoittavat makuupussin rinkan pohjataskuun, jonka saa useissa rinkoissa suljettua omaksi tilakseen vetoketjun avulla. Makuupussi on myös suositeltavaa pakata erilliseen vedenpitävään pakkauspussiin (myös jätesäkki käy), jolloin kosteus ei imeydy rinkan kankaan läpi makuupussin pinnalle. Makuupussin sisään voi sujauttaa jo valmiiksi villasukat ja pipon, joita aikoo käyttää yön aikana. Kuivat sukat ovat nukkuessa ehdoton juttu!
7. Pakkaa pientavarat ja snacksit rinkan sivutaskuihin
EA-pakkaus ja kuoritakki kannattaa pakata rinkan ulko- tai sivutaskuihin. Sivutaskuissa ja lantiovyössä kannattaa kuljettaa myös pientä evästä, kuten esimerkiksi pähkinäpussia.
8. Rinkan pakkaaminen helpottuu, kun käytät eri värisiä pakkauspusseja
Vaatteet, lääkkeet ja muut pientavarat pysyvät järjestyksessä pakkauspusseissa, joita löytyy monissa kokoluokissa ja väreissä. Monet kuljettavat karttaa ja kompassia kaulassa tai vaihtoehtoisesti reisitaskussa, kuten itse teen. Kompassin olen kiinnittänyt rinkan viilekkeeseen.
Tallenna varustelista puhelimeen
Tallenna varustelista puhelimeen: Rinkan pakkaaminen kannattaa suorittaa varustelistan avulla, jolloin kaikki tarpeellinen tulee varmasti mukaan. Varsin tunnettu ja hyväksi havaittu tapa on tallentaa oma varustelista puhelimen Notepadiin siten, että jo pakatut asiat pystyy merkitsemään keltaiseksi rasti ruutuun -tyylillä.
Rinkan pakkaaminen tasapainoisesti
Rinkan pakkaaminen kuuluu lähes jokaisen vaelluspäivän ohjelmaan. Kun asiat oppii tekemään rutiininomaisesti, myös rinkan pakkaaminen helpottuu; tiedät, mitä laittaa repun pohjalle, selkää vasten ja aivan ylimmäiseksi.
Kun tavarat pakkaa oikeassa järjestyksessä, myös askel on varmempi.
Tasapainossa oleva rinkka on myös turvallinen, eikä heilu puolelta toiselle. Rinkan painopisteen tulisi siis aina olla mahdollisimman lähellä selkää, mikä auttaa rinkan painon lepäämisen lantiolla. Jos rinkan painopisteen pakkaa virheellisesti liian taakse (eli kauas selästä), tuntuu, kuin joku vetäisi rinkkaa koko ajan taaksepäin, mikä aiheuttaa jo hyvin pian kipua hartioissa ja solisluiden päällä.

Rinkan pakkaaminen pakkauspusseja hyödyntämällä
Sukat, paidat, kerrastot ja piuhat aivan sekaisin ja mytyssä keskenään. Aina. Mitään ei löydy silloin kun pitäisi. Parasta on varmasti se, kun kaivat ruokailuvälineitä esiin ja kaasukeittimestä roikkuu pikkarit. Kuulostaako tutulta?
Ongelmaan on onneksi ratkaisu ja rinkan pakkaus voi olla – usko pois – myös mukavaa. Nimittäin, erilaiset ja eri kokoiset pakkauspussit, joita ilman en ole reissannut enää moneen aikaan.
Rinkan pakkaaminen helpottuu, kun käytät eri värisiä pakkauspusseja
Vaatteet, lääkkeet ja muut pientavarat pysyvät järjestyksessä esimerkiksi Deuterin pakkauspusseissa, joita löytyy monissa kokoluokissa ja väreissä. Oranssi on omassa käytössäni vakiintunut alusvaatteille, sinisessä kulkevat kaikki merinovaatteet, vaaleanvihreä on tarkoitettu t-paidoille ja topeille sekä punainen ohuemman mallinen meikeille ja vastaava vihreä lääkkeille.
Pakkauspussien käytössä on myös yksi aivan mahtava bonari: kun on kerran ottanut tietyt värit käyttöön tietyille varusteille, ei yleensä pakkaa kovin paljon ylimääräistä mukaansa. Näihin mahtuu juuri sen verran tavaraa kuin tarvis, esimerkiksi kaikki edellisessä artikkelissa mainitsemani varusteet.

Maalaisjärki mukaan rinkan pakkaamiseen
Otetaan esimerkiksi Marmotin teltta, joka on kulkenut mukanani viime vuodet. Majoite itsessään on mainio, mutta sen pakkaus on aivan penaalista: pitkula säkki, johon kaikki pitäisi sulloa, on aivan älytön möhkäle. Sen runttaaminen rinkkaan tuntuu rangaistukselta.
Tähänkin on onneksi olemassa ratkaisu! Pakkasin sisä- ja ulkoteltan eri pusseihin, jolloin majoite on paljon helpompi pakata. Sinisessä kuivasäkissä on sisäteltta, mustaan nyssäkkään olen viikannut ulkokuoren. Kepit löytyvät punaisesta pitkulaisesta pussista, kun taas tuo kuvan ylin on arvatenkin Expedin makuualusta.
Instagramin puolella tuli pari kysymystä myös nukkumiseen liittyen, joten sivutaan sitäkin tässä samalla.
Warmpeacen kolmen vuodenajan makuupussi on palvellut hyvin, minkä lisäksi minulla on käytössä Cocoonin Travel Sheet, joka pitää makuupussin paremmassa kunnossa ja nukkujansa aavistuksen lämpöisempänä, mikäli tarvis.
Puhallettavat tyynyt olen jättänyt suosiolla kauppaan, kunnes tutustuin saman merkin pehmustettuun malliin. Myös ilmatyynyn voi tarvittaessa vaihtaa. Tyyny on kätevä ja näppärä, ja menee vieläpä niin pieneen tilaan. Olenkin nykyisin kääntänyt takkini ja pakannut tyynyn mukaan ihan vaan luksus-iteminä, kun kuitenkin grammanviilaan niin monesta muusta. Hyvät yöunet kun ovat ensiarvoisen tärkeät kaiken mittaisilla retkillä, reissuilla ja vaelluksilla.
Terveisiä telkkarista!
Lisää varustevinkkejä ja pakkauspoliittista pohdintaa löytyy myös Yle Areenasta, aamu-tv nimittäin kutsui minut kertomaan omista tamineistani ja kamoista. Pääset katsomaan taltiointia tämän linkin takaa.
Suosittelen myös kurkistamaan aiemman kirjoitukseni kamerarepun ja rinkan kosteuden imijöistä, jotka ovat ainakin omilla reissuillani nousseet arvoon arvaamattomaan. Nopeita ja näppäriä ommella, mutta jos haluat päästä vieläkin helpommalla, etsi pariton sukka, täytä se kissanhiekalla, solmi varsi ja nakkaa imijä rinkkaan tai reppuun. Toimii lähes yhtä hyvin!
Kun hankit retkeilyvarusteita boldattujen sinisten linkkien ja painikkeiden kautta, minä saan pienen provision, mutta sinä et maksa yhtään ylimääräistä. Kiitos, kun tuet KAUKOKAIPUUn toimintaa.
Mitä haluaisit lukea seuraavaksi?
Kiitos, kun tuet sivuston toimintaa
Kun hankit retkeilyvarusteita ja kirjoja boldattujen sinisten linkkien ja painikkeiden kautta, minä saan pienen provision, mutta sinä et maksa yhtään ylimääräistä. Kiitos, kun tuet KAUKOKAIPUUn toimintaa ja mahdollistat lukukokemuksen ilman mainosbannereita.
1 Comment
Add comment Peruuta vastaus
This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.
[…] Rinkan pakkaaminen […]