Tallenna itsellesi varustelista yön yli retkelle!

Mitä kaikkea kannattaa pakata yön yli retkelle? Ja vieläpä niin, ettei mukaan ota mitään turhaa?

Yö yli retki odottaa, kohde on päätetty ja enää pitäisi pakata. Saatat ehkä pohtia, mitä kaikkea sinun kannattaa ottaa mukaan, etenkin jos olet aloitteleva retkeilijä.

Verkon syövereistä löytyy jos minkälaisia pakkauslistoja, tämäkin on yksi niistä. Ero moniin muihin listoihin on kuitenkin siinä, ettei tältä listalta löydy mitään ylimääräistä.

Joten, olitpa sitten kokenut retkeilijä tai vasta lajin pariin löytänyt harrastelija, nämä retkeilyvarusteet kannattaa aina pakata mukaan yön yli retkelle.

Huom! Artikkelissa on nimensä mukaisesti käyty läpi retkeilyvarusteet, eli löydät lisätietoa makuupusseista ja teltoista täältä. Lisäksi pääset lataamaan ilmaisen varustelistan jutun lopusta.

 

paras teltta Nuuksion kansallispuisto
Loppukesän retki Nuuksion kansallispuistoon suoritettiin mahdollisimman kevyellä varustuksella ja silti turvallisesti sääolosuhteet huomioiden.

 

1. Rinkka

Yön yli retkelle riittää pienempikin rinkka, sillä sinun ei tarvitse pakata mukaan turhan paljon varusteita. Retkeilyn voi myös aloittaa lähes millä tahansa komeron perältä löytyvällä vanhalla kantolaitteella, eli uutta ei kannata lähteä heti hankkimaan, ellei sellainen ole ollut mietinnässä jo jonkin aikaa.

Isomman rinkan etu on myös siinä, että lyhyemmillä retkillä makuupussi mahtuu kokonaan rinkan sisälle. Hyvällä tuurilla myös teltan voi pakata rinkkaan, etenkin jos kantolaite on malliltaan tarpeeksi korkea. Kun varusteet pakataan kokonaan rinkan sisälle, liikkuminenkin on mukavempaa, sillä tasapaino pysyy paremmin, eli rinkan ulkopuolelle kiinnitetyt varusteet eivät heilu puolelta toiselle.

Muista tämä: vaikka tilaa olisi käytettävissä, rinkkaa ei tarvitse pakata täyteen.

Mikäli kaipaat vinkkejä sopivan pienemmän rinkan hankkimiseen, voit halutessasi tutustua alla oleviin malleihin. Näitä merkkejä voin suositella jo ihan omasta kokemuksesta, sillä olen päässyt vuosien aikana testaamaan monenlaisia kantolaitteita.

Osprey

Hyvästä hinta-laatusuhteestaan tunnetut Ospreyn rinkat ovat suosittuja ja kestäviä. Tutustu valikoimaan Partioaitan ja Scandinavian Outdoorin sivustoilla.

Fjällräven

Fjellun Kajkat ovat pomminkestäviä mutta yleensä melko painavia. Jos tämä ei haittaa, löydät eri Kajka-malleja Partioaitan ja Scandinavian Outdoorin sivustoilla.

Deuter

Deuterin FUTURA AIR TREK 60 + 10 Unisex -malli on hiljattain Partioaitan valikoimiin saapunut uutuus, joka vaikuttaa sangen pätevältä rinkkavaihtoehdolta.

2. Merinovillaiset aluskerrastot

Minulla on sen verran vilkas aineenvaihdunta, etten voisi kuvitellakaan käyttäväni merinoa liikkuessa. Toisin sanoen, hiki tulee nopeasti. Retkeilen siis aina melko vähissä vaatteissa (suojaan kuitenkin aina pään ja kaulan), ja puen enemmän vaatetta ylle vasta tauoilla ja leirissä. Merinovillakerrasto on kuitenkin ehdoton varuste nukkumista varten, sillä villa pitää kehon lämpimänä.

Nyrkkisääntönä onkin, että mitä enemmän retkeilet, sitä paremmin opit tuntemaan kehosi.

Jos olet kaltaiseni kuumakalle, voit käyttää merinon sijaan teknistä kerrastoa. Jos kuitenkin retkeilet mieluummin merinokerrastossa, muista aina pakata yöksi mukaan toinen kuiva merinokerrasto.

Olen sen verran pitkä (183 cm) ja lanteikas, etteivät monet kauppojen mallit valitettavasti istu minulle. Ratkaisuksi tähän on löytynyt kotimaisen Green House Wearin mittatilauksena valmistettu merinovillakerrasto.

Merinokerrastossa on myös mukava hengailla illalla leirissä, joten vaikka et käyttäisi sitä liikkuessasi, kerrastolle tulee tarve iltaisin ja nukkuessa.

 

Vaellus
Vaellan viileämmissäkin keleissä shortseissa ja ohuessa teknisessä kerrastopaidassa, jossa on pitkät hihat.

 

3. Tekniset aluskerrastot

Kuten edellä mainitsin, olen melkoinen kuumakalle. Sen vuoksi käytän liikkuessa hyvin harvoin edes teknisiä kerrastohousuja. Sinulle ne voivat kuitenkin olla hyvä valinta, etenkin jos merinoissa tulee liian kuuma ja kaipaat lämmikettä liikkumisen ajaksi.

Teknistä pitkähihaista paitaa käytän kuitenkin aina (myös kesällä sääskien vuoksi): Olen usein se porukan outolintu, joka kulkee pitkälle syksyyn shortseissa ja Arc’teryxin ohuen ohuessa pitkähihaisessa. Yläpuolella esiintyvässä kuvassakin olevan paitani olen ostanut ainakin viisi vuotta sitten, ja se toimii edelleen mainiosti.

Harmikseni en enää löydä kyseistä mallia mistään, vaikka kuinka olen Googlannut. Toisin sanoen, en tiedä, mitä sitten tapahtuu, kun paidasta aika jättää. Enkä halua edes ajatella sitä! En ole löytänyt näin ohutta ja miellyttävää teknistä materiaalia minkään muun valmistajan valikoimasta, joten jos joku näillä perusteilla tunnistaa kyseisen paitamallin, kertokaa!

 

vaellus
Vaikka vaelsimme Bosniassa yli 2 000 metrissä, oma varustevalintani olivat edelleen shortsit, ohut kerrastopaita ja kuoritakki.

 

4. Kuoritakki ja taukotakki

Kun olet tehnyt valintasi kerrastojen suhteen (varaa kuitenkin aina yksi kuiva merinokerrasto yötä varten!), on aika miettiä, mitä muut tarvitaan.

Kolmena vuodenaikana pakkaan aina mukaan vedenpitävän kuoritakin ja kevytuntuvatakin. Saatan myös pakata mukaan kuori/sadehousut, mutta teen niin harvemmin; leirissä viihdyn joka tapauksessa merinoissa, joten vaikka housut kastuisivat, se ei yleensä yhden yön retkellä haittaa. Halutessasi voit kuitenkin pakata mukaan erilliset vedenpitvät sadehousut.

En siis itse retkeile puuvillaseosteisilla tai esimerkiksi G-1000-takeilla, vaikka käytänkin kyseisestä materiaalista valmistettuja housuja (housuista lisää hieman alempana). G-1000 on kuitenkin erinomainen tekninen materiaali, johon monet ovat mieltyneet, eli jos koet materiaalin omaksesi, käytä Fjellua!

 

retkeilytakki
Kuvan G-1000 tuli siskoni koiran syömäksi, ja vaikka hankin tilalle vastaavan navyn sävyisen mallin, käytän takkia lähinnä kaupungissa ja erilaisissa retkeilyalan edustustilaisuuksissa (Erämessut, yms).

 

Tätä et ehkä olisi arvannut!

Lisäksi haluan jakaa oman viiden tähden vinkkini aiheesta, jota tiedustellaan lähes viikottain Facebookin retkeilyryhmissä: harkitse perhokalastustukseen tarkoitettua kahluutakkia kuoritakiksi!

Perhokalastukseen suunnitellut kahluutakit kestävät takuuvarmasti vettä, minkä lisäksi niiden leikkaukset on suunniteltu niin että käsiä voi nostaa ilman navanseudun paljastumista. Käytän itse Guidelinen miesten M-kokoa, joka sopii niin retkeilyyn kuin joelle. Takin ostin Helsinki Spey Clavesta, jonka valikoimasta voin suositella naisille tätä Simms’in takkia, sitä nimittäin käyttää myös pari ystävääni.

Lisäksi kahluutakkien hihansuissa on aina mansetit, eli hihansuut saa kiristettyä niin ettei vesi pääse hihan alle (kalastaja kun parhaassa tapauksessa pääsee uittamaan käsiään veden alla).

 

takki
Tässä kuvassa näkyy käyttämäni Guidelinen takki, joskin melko tummanpuhuvasti.

 

Kevytuntuvatakit

Vihreäpi valinta: Rab Microlight Alpine -takin pintakangas on päivitetty Pertex Quantumiksi, joka on jo legendaarinen kevyttuotteissa käytettävä kangas.

Vihreämpi valinta: Haglöfs Roc Down Hood on täytetty fill power 800 -untuvalla, joka on käsitelty kosteutta hylkiväksi.

Vihreämpi valinta: Millet K Synth’x Down Hoodie on erinomainen kevytuntuvatakki laatutäytteellä ja saumattomilla untuvaosastoilla.

5. Retkeilyhousut

Kuten ylempänä mainitsin, käytän Fjällrävenin Keb-housuja, joiden materiaalina toimii G-1000. Lisäksi minulla on yleensä mukana shortsit, joiden kanssa voi myös hengata leirissä, kun ne pukee pitkien merinokalsareiden ylle.

Et siis tarvitse kaksia retkeilyhousuja, yhdet riittävät.

Shortseja suosittelen vain niille, jotka tarkenevat viileämmässä ja/tai haluavat leirissä pyllyn suojaksi jotain lisää. Vaihtoehtoisesti voit käyttää unisex-toppahametta (joita itse olen nähnyt ensin miehillä ennen kuin yhdelläkään naisella!).

 

Vaelluskengät
Suosin itse vähintään nilkkapituisia vaelluskenkiä. Korkeammat varret myös estävät neulasten ja lehtien kulkeutumisen kenkien sisään.

 

6. Retkeilykengät

Lyhyemmille retkille ei tarvita niitä kaikista tukevimpia ja kovapohjaisimpia vaelluskenkiä. Yön yli retkelle voi siis ihan hyvin lähteä niillä ulkoilujalkineilla, mitkä löytyvät kotoa.

Suosin kuitenkin itse vähintään nilkkapituisia retkeilykenkiä ja pidemmillä vaelluksilla puoleen pohkeeseen yltäviä nahkaisia Crispejä, joilla onnistuu myös matalimpien jokien ylitys.

Lyhyemmillä retkillä käytän Salomonin varsikenkiä, joihin on suihkutettu goretex-pinnoite. Voit halutessasi lukea enemmän retkeily- ja vaelluskengistä tästä artikkelista.

Muista tuplasukka!

Pue päällekäin ohut liner ja paksumpi merinovillainen sukka, jolloin hankaus kohdistuu kantapään sijaan sukkien väliin.

 

retkeilijän ensiapu ja hygienia
Esimakua omasta kustomoidusta EA-pakkauksesta.

 

7. Retkeilijän ensiapu ja hygienia

Kustomoitu EA-pakkaus on yksi tärkeimmistä varusteista, lähdit sitten lyhyemmälle tai pidemmälle retkelle. Olen koonnut omat vinkkini EA-pakkauksen kasaamiseen tässä artikkelissa.

Jotta tästä artikkelista ei tulisi kilometrin pituinen, voit myös lukea lisää kevennetystä kenttäkeittiöstä tästä aiemmin julkaisemastani jutusta. Suosittelen tutustumaan artikkeliin, sillä grammanviilasin oman retkikeittiön painosta yli kilon vain muutamalla näppärällä vinkillä!

Vaellusmenuista kertovan artikkelin löydät täältä, ja ne vähän paremmat retkieväät valmistat näiden vinkkien mukaan.

 

kenttäkeittiö
Oman kenttäkeittiön varusteita.

 

8. Päähineet, sormikkaat ja otsalamppu

Buffeja minulla on aina mukana pari, sillä niistä kiepauttaa kätevästi hikipannan tai kaulahuivin.

Buffi toimii myös tyynyliinana ja pitää esimerkiksi villapaidan muodossaan, jolloin paita ei leviä pään alla yön tunteina.

Jos käytät pipoa liikkuessa ja hikoilet paljon, varaa yöksi kuiva myssy.

Myös merinovillaiset hansikkaat ovat mukava varuste, jota ei tiedä kaipaavansa, kunnes kohmettaa sormensa ensimmäisen kerran.

Saat vaatteet pakkautumaan tiiviisti ja pysymään kuivina, kun sujautat ne 4 litran minigripeihin ja “vakumoit” pussin puristamalla ilmat pihalle puoliksi suljetun pussin suuaukosta. Vaihtoehtoisesti myös hankkia kestävämpiä kuivasäkkejä.

Syksyn tullen myös otsalampulle on tarvetta. Varaa mukaan ylimääräiset paristot tai varavirtalähde riippuen siitä, millaista ostalamppua käytät. Varavirtalähteestä lataa myös puhelimen tarvittaessa.

 

varavirtapankki

 

9. Älä lähde luontoon ilman puhelinta!

Vaikka monet sanovat, ettei puhelinta tarvitse metsässä, kännykkä on AINA turvallisuustekijä.

Älä siis lähde luontoon ilman että sinut voidaan saada kiinni. Puhelimen voi halutessaan laittaa retken ajaksi lentokonetilaan (mikä myös säästää akkua), jolloin voit olla ”tavoittamattomissa” sen aikaa kun tarvis.

Muista myös kertoa läheisille, missä retkeilet ja milloin aiot palata. Vaikka mitään sen suurempaa ei sattuisi, nilkka voi nyrjähtää hyvinkin helposti tai vaikka vatsatauti yllättää. Ja tällöin haluat varmasti soittaa apua.

Puhelimeen kannattaa myös ladata ilmainen 112-sovellus, jonka avulla saat tietoosi sijaintisi koordinaatit.

 

retkeilyvarusteet
Neljän litran minigrip toimii (ainakin jonkin aikaa) hyvänä vakuumipussina rinkkaan pakattaville vaatteille.

 

10. Jokaisen retkeilijän tärkein varuste

Retkietiketti. Lue se täältä ja paina mieleesi, ja muistuta tarpeen tullen myös muita kanssakulkijoita tai vastaantulijoita. Älä sytytä luvattomia nuotioita, älä poikkea polulta jos henki ei ole siitä kiinni, äläkä koskaan pidä koiraa vapaana kansallispuistossa (osa ihmisistä pelkä koiria, oli oma koirasi kuinka kiltti tahansa).

Retkietiketti on luotu siksi, että kaikilla olisi hyvä ja turvallinen olo retkeillä, nyt ja tulevaisuudessa.

Lisäksi: Paperikartasta ei koskaan lopu akku. Älä siis unohda karttaa ja kompassia, etenkin jos retkeilet muualla kuin kansallispuistojen helpoilla reiteillä.

 

Mukavaa ja onnistunutta yön yli retkeä!

 

Varustelista

Liityt samalla KAUKOKAIPUUn sisäpiiriin.
Voit poistua listalta koska tahansa.

Kun hankit retkeilyvarusteita boldattujen sinisten linkkien ja painikkeiden kautta, minä saan pienen provision, mutta sinä et maksa yhtään ylimääräistä. Kiitos, kun tuet KAUKOKAIPUUn toimintaa.

Kiitos, kun tuet sivuston toimintaa

Kun hankit retkeilyvarusteita ja kirjoja boldattujen sinisten linkkien ja painikkeiden kautta, minä saan pienen provision, mutta sinä et maksa yhtään ylimääräistä. Kiitos, kun tuet KAUKOKAIPUUn toimintaa ja mahdollistat lukukokemuksen ilman mainosbannereita.

Privacy Preference Center