Islanti – tulen ja jään maa

Islanti

Islanti, saagojen saari, tunnetaan vaikuttavista luontonähtävyyksistään, kuten vesiputouksista, tulivuorista, geysireistä ja upeista jäätiköistä.

Tiesitkö, että Islanti tarkoittaa suomeksi savujen lahtea? Tai että islantilaiset uskovat piilokansaan, ihmistenkaltaisiin menninkäisiin ja maahisiin.

Jökulsárlón, Islannin suurin jäätikkölaguuni, on monista elokuvista tuttu: maisemat vilahtavat muun muassa Batman Begins, Tomb Raider ja Die Another Day -elokuvissa sekä Vikings-sarjassa.

Vatnajökull, Euroopan suurin jäätikkö peittää lähes kymmenesosan maan pinta-alasta. Islanti on yksi maailman tuliperäisimmistä maista, ja sen kahdesta sadasta tulivuoresta noin 30 on edelleen toimivia. Höyryävät geysirit ja kuumat lähteet kertovat luonnon alkukantaisesta voimasta ja maan vulkaanisuudesta.

Saarella elävät islanninhevoset saavat käyskennellä vapaasti kuten entisaikaan, sillä laumat laiduntavat vapaina suurimman osan vuodesta ja vain talvisin ne tuodaan lähelle ihmisasutusta.

Täällä valittin maailman ensimmäinen demokraattisilla vaaleilla äänestetty naispresidentti vuonna 1980.

Seljalandfoss on yksi Islannin Ring roadin lumoavimmista ja samalla helpoimmin saavutettavimmista nähtävyyksistä.
Seljalandfoss on yksi Islannin Ring roadin lumoavimmista ja samalla helpoimmin saavutettavimmista nähtävyyksistä.

Matka Islantiin – kohteet kartalla

Yllä olevasta Islannin kartasta löydät toinen toistaan upeampia kohteita Islannin-matkallesi. Saat kohteet auki nimilistana, kun klikkaat otsikon vasemmalla puolella olevaa nuolella varustettua kuvaketta.

Islannin nähtävyydet

Kirkjufell on Islannin kuvatuimpia luontokohteita.
Kirkjufell on Islannin kuvatuimpia luontokohteita.

Skandinaavinen mytologia ja saagojen saarten mystiset luontokohteet

Skandinaavinen mytologia, joka tunnetaan myös nimillä pohjoismainen mytologia ja muinaisnorjalainen mytologia, juontaa juurensa Skandinavian rautakautisten ja varsinkin viikinkiaikaisten asukkaiden myytteihin ja uskomuksiin.

Nuo tarinat kertovat maailman synnystä ja tuhosta sekä jumalten, jättiläisten ja maahisten seikkailuista. Islannin myyttien perusta on Edda, joka on kirjoitettu jo 1200-luvulla.

Tunnetko jo nämä myytit ja ledendat islantilaisten vesiputousten takaa?

Vesiputoukset, geysirit, kuumat lähteet, mustat rannat, luontopolut ja vaelluskohteet sekä kalastajakylät ja Reykjavikin nähtävyydet, löydät ne kaikki tästä Islannin matkaoppaasta!

Kauniita ja kuvauksellisia kohteita löytyy jo ihan pääteiden varsilta sekä lyhyiden patikkamatkojen päästä.

Aloitetaan Kultaisesta kierroksesta.

Gullfossin putoukset ovat yksi Golden Circle -reitin tunnetuimmista nähtävyyksistä.
Gullfossin putoukset ovat yksi Golden Circle -reitin tunnetuimmista nähtävyyksistä.

Golden Circle (Kultainen kierros)

Golden Circle eli Kultainen kierros on loistava tapa tutustua maan suosituimpiin luontonähtävyyksiin.

Kokonaispituudeltaan noin 300 kilometrin mittainen Golden Circle johdattaa yhden päivän aikana kolmelle upealle luontokohteelle, jotka ovat Euraasian ja Pohjois-Amerikan mannerlaattojen saumakohdassa sijaitseva Þingvellir, Islannin alkuperäinen Geysir sekä Gullfossin mahtipontiset vesiputoukset.

Dyjandin vesiputous Islannissa.
Dyjandin vesiputous Islannissa.

Islannin vesiputoukset

Islanti on tunnettu henkeäsalpaavista vesiputouksistaan. Luonnon kauneuden ja voiman ainutlaatuisella tavalla yhdistävillä vesiputouksilla on myös oma symbolinen merkityksensä, sillä niistä monet kertovat islantilaisia legendoja ja monisävytteisiä kansantarinoita.

Tutustu ainakin Seljalandfossin ja Glymurin putouksiin! Täältä löydät koosteen tunnetuimmista vesiputouksista, jotka olen myös pinnannut kartalle.

Kuinka monessa näistä olet vieraillut?

  • Aldeyjarfoss
  • Dettifoss
  • Dynjandi
  • Glymur
  • Goðafoss
  • Gullfoss
  • Hafragilsfoss
  • Háifoss
  • Hengifoss
  • Hraunfossar
  • Kirkjufellsfoss
  • Selfoss
  • Seljalandsfoss
  • Skógafoss
  • Svartifoss.

Voit tutustua kohteisiin paremmin tässä artikkelissa.

Goðafossin vesiputous.
Goðafossin vesiputous.
Islanti on tunnettu kuumista lähteistään. Sininen laguuni (Blue Lagoon) on niistä yksi.
Islanti on tunnettu kuumista lähteistään. Sininen laguuni (Blue Lagoon) on niistä yksi.

Blue Lagoon (Sininen laguuni)

Noin 45 kilometrin päässä Reykjavikin keskustasta keskellä aavaa laavakenttää sijaitseva Blue Lagoon (Sininen laguuni) on käymisen arvoinen uintikohde, turistimassoista huolimatta. Tämän luonnonaltaan vesi on noin 35 asteista.

Blue Lagoonin turkoosi väri syntyy mineraaleista, joiden sanotaan nuorentavan ihoa. Kuumien lähteiden höyryjen vaikutusta voi tehostaa levittämällä kasvoille laguunin valkoista terveysmutaa. Muista omat uikkarit!

Koska Blue Lagoon on sijaitsee Islannin kansainvälisen Keflavikin lentokentän läheisyydessä, kylpyhetken voi yhdistää oman Islannin-reissun alkuun tai loppuun.

Musiikkitalo Harpa on yksi Reykjavikin tunnetuimmista modernin arkkitehtuurin nähtävyyksistä.
Musiikkitalo Harpa on yksi Reykjavikin tunnetuimmista modernin arkkitehtuurin nähtävyyksistä.

Reykjavik – maailman pohjoisin pääkaupunki

Tutustu myös Islannin pääkaupunkiin, pittoreskiin Reykjavikiin! Vaikka Islantiin matkustetaan usein retkeilemään ja vaeltamaan sekä tutustumaan Islannin upeisiin luontokohteisiin, myös Reykjavikissa kannattaa viettää päivä tai pari.

Nappaa täältä vinkit Reykjavikin viikonloppulomaan.

Reynisfjaran musta ranta.
Reynisfjaran musta ranta.

Vík ja Reynisfjaran mustat rannat

Víkin kylä on Islannin eteläisin kylä, joka sijaitsee saaren ympärillä olevan pääkehätien varrella, noin 180 km maantietä pitkin Reykjavíkista kaakkoon.

Kylä sijaitsee tulivuoron purkautumisreitillä, minkä vuoksi Reynisfjaran rannat ovat mustaa laavahiekkaa. Näky on uskomaton – ja haluat varmasti todistaa sen omin silmin.

Stafnesvitin majakka sijaitsee lyhyen ajomatkan päässä Reykjavikin keskustasta.
Stafnesvitin majakka sijaitsee lyhyen ajomatkan päässä Reykjavikin keskustasta.

Islanti on majakoita rakastavan matkailijan unelmakohde

Islanti on tunnettu merta vahtivista, värikkäistä majakoistaan. Kirkuvan oranssi Stafnesvitin majakka sijaitsee lyhyen ajomatkan päässä Reykjavikin keskustasta, ja Dyrhólaeyn valkoinen kaunotar vahtii tarkkaavaisesti Víkissä sijaitsevia Renisfjaran mustia rantoja.

Näiden lisäksi omalle kohdelistalleen kannattaa ehdottomasti lisätä myös Akranesin, Grottan ja Hvalnesin majakat.

Oman auton vieminen Islantiin ei ole lainkaan niin kallista kuin saatoit kuvitella!
Oman auton vieminen Islantiin ei ole lainkaan niin kallista kuin saatoit kuvitella!

Omatoimimatka Islantiin

Koe Islanti automatkaillen!

Paras tapa seikkailla saagojen saarella on vuokrata auto, josta löydät oman vinkkipostauksen täältä.

Mikäli olet kiinnostunut Islannin road tripillä syntyneistä kuluista, katso budjettini täältä. Olen avannut artikkeliin kaikki kulut, jotka syntyivät 10 päivän pituisen, saarta kiertävän road tripin aikana.

Saaren voi kiertää kokonaan ympäri, kuten itse tein pari vuotta sitten. Halutessasi voit myös tehdä lyhyemmän kierroksen Reykjanesin niemimaalla.

Omalla autolla Islantiin

Mistä lauttaliput kannattaa hankkia, mistä lautat lähtevät ja kauanko lauttamatka Islantiin kestää? Entä kuinka paljon koko lysti maksaa?

Omalla autolla Islantiin on pitkäaikainen haaveeni, minkä vuoksi selvitin, kuinka paljon oman auton vieminen Islantiin maksaa. Yllättävää kyllä, tämä vaihtoehto voi olla jopa edullinen! Katso laskelma täältä.

Islanti on mahdollista kokea myös bussipassilla

Saaren voi kiertää kesäaikan myös bussipassilla. Esimerkiksi Reykjavík Excursions tarjoaa matkoja suosituimpiin kohteisiin, ja myös TREXin kautta voi ostaa matkoja Etelä-Islannissa sijaitsevien vaelluskohteiden alkupisteisiin.

Islannin julkisen bussiliikenteen aikataulut löydät täältä.

Satumainen Diamond Beach on täynnä valtavia jäätimantteja.
Satumainen Diamond Beach on täynnä valtavia jäätimantteja.

Islannin jäätiköt ja tulivuoret

Jäätiköt ja tulivuoret vallitsevat Islannin maisemia, ja purkautunutta laavaa näkee siellä täällä. Aktiivisia tulivuoria Islannissa on tällä hetkellä yli 30 ja niistä suurin on lähes puolitoista kilometriä korkea Hekla. Saaren asuttamisen jälkeen Hekla on purkautunut vajaa kaksikymmentä kertaa, viimeksi vuonna 2000.

Mikäli tulivuoret kiinnostavat, kannattaa piipahtaa Hvolsvöllurin kylässä Etelä-Islannissa, josta löytyy tulivuoriin ja maanjäristyksiin erikoistunut Lava Centre -museo. Lähialueilla sijaitsee myös keväällä 2010 purkautunut Eyjafjallajökullin tulivuori, jonka purkauspaikalle järjestetään muutaman päivän mittaisia vaellusretkiä.

Diamond Beach.
Diamond Beach.

Islannin jäätiköt tarjoavat huimia retkikohteita

Islannista löytyy myös paljon jäätiköitä, ja noin 11,5 prosenttia maan pinta-alasta onkin jään peitossa. Kaakkois-Islannissa sijaitsee myös koko Euroopan suurin jäätikkö, Vatnajökull. Kahdeksan prosenttia saaren pinta-alasta peittävällä kuperalla lakijäätiköllä on kokoa noin 8 100 neliökilometriä. Jään paksuus on keskimäärin 400 metriä, minkä lisäksi jää on paikoitellen jopa 1000 m paksua.

Vatnajökull valittiin UNESCOn maailmanperintölistalle vuonna 2019.

Myös Jökulsárlónin jäätikkö on kaunis kuvauskohde.
Myös Jökulsárlónin jäätikkö on kaunis kuvauskohde.

Matkustaminen Islantiin

Islannin valuutta on Islannin kruunu, jonka kurssi on Suomen hintatasoon nähden korkea. Tuhat islannin kruunua on nyt kesäkuussa 2025 hieman vajaa seitsemän euroa.

Onneksi monet luontokohteet ovat maksuttomia: voit seikkaila vesiputouksilla, Diamond Beachilla ja jäätiköiden maisemissa sekä majakoilla täysin ilmaiseksi. Maksuttomia kuumia lähteitäkin löytyy!

Mytripin kautta voit napata edullisen matkan jo alle 500 eurolla.

Hotellien tarjoushinnat kannattaa tarkistaa Radissonin ja Bookingin kautta.

Hintataso ja valuutta Islannissa

Islannin valuutta on Islannin kruunu, jonka kurssi on Suomen hintatasoon nähden korkea. Tuhat islannin kruunua on nyt kesäkuussa 2025 hieman vajaa seitsemän euroa.

Onneksi monet luontokohteet ovat maksuttomia: voit seikkaila vesiputouksilla, Diamond Beachilla ja jäätiköiden maisemissa sekä majakoilla täysin ilmaiseksi. Maksuttomia kuumia lähteitäkin löytyy!

Milloin on paras aika matkustaa Islantiin?

Islannin ilmasto on harvoin lämmin ja harvoin kylmä. Atlantin tuulet pitävät sään läpi vuoden varsin lauhana; edes lämpimimpinä kesäkuukausina (heinä–elokuu) Islannin sää yltää harvoin yli 20 asteen, sillä vuorokauden keskilämpötila pysyttelee yleensä noin 13–14 asteessa.

Myös pakkaset ovat saarella harvinaisia, minkä ansiosta kelit ovat myös talvisin varsin miellyttäviä. Talvisin päivän pituutta lyhentää kuitenkin kaamos, minkä vuoksi paras aika matkustaa Islantiin osuu keväästä syksyyn.

Säänkestävät varusteet kannattaa kuitenkin aina pakata mukaan, sillä saarella sataa kaikkina vuodenaikoina runsaasti.

Islannin nähtävyydet TOP10

  1. Kultainen kierros (Golden Circle) yhdistää kolme huikeaa nähtävyyttä: Þingvellirin kansallispuiston, Geysirin sekä mahtavan Gullfossin vesiputouksen. Kultainen kierros tarjoaa lyhyellä matkalla monipuolisesti Islannin luonnon voimaa ja historiaa.
  2. Jökulsárlónin jäätikkölaguuni on henkeäsalpaava näky, jossa kelluvat kirkkaan siniset jäävuoret luovat maagisen tunnelman. Lähellä on myös musta hiekkaranta, Diamond Beach, joka on upea valokuvauskohde.
  3. Skógafossin ja Seljalandsfossin vesiputoukset ovat Islannin kuuluisimpia: Skógafoss on vaikuttava ja voimakas, ja sen yläpuolelle pääsee kiipeämään näkymää ihailemaan. Seljalandsfoss puolestaan tarjoaa ainutlaatuisen kokemuksen, sillä vesiputouksen taakse pääsee kävelemään.
  4. Reynisfjara ja Reynisdrangarin basalttipylväät ovat dramaattisia ja vaikuttavia paikkoja, jossa merestä kohoavat jylhät kivimuodostelmat luovat mystisen tunnelman. Alueella on syytä olla varovainen voimakkaiden aaltojen vuoksi.
  5. Mývatn-järvi ja sen geoterminen alue on luonnonystävän paratiisi, jossa voi tutustua ainutlaatuiseen lintukantaan, laavakenttiin ja kuumiin lähteisiin. Läheltä löytyvät myös Krafla-tulivuori ja Hveririn kuumat lähteet.
  6. Islannin pääkaupunki Reykjavík tarjoaa yhdistelmän kaupunkikulttuuria ja luontoelämyksiä. Hallgrimskirkja-kirkko, Harpa-konserttitalo ja Perlan-museo ovat käymisen arvoisia, ja kaupungista pääsee helposti retkille esimerkiksi valassafarille.
  7. Dyrhólaeyn niemimaa Islannin etelärannikolla tarjoaa upeat näkymät merelle, majakan ja suuren vulkaanisen kivikaaren. Alueella voi nähdä myös runsaasti merilintuja, kuten lunneja.
  8. Euroopan suurimman jäätikön ympärille levittäytyvä Vatnajökullin kansallispuisto tarjoaa laajat vaellusreitit, jäätikköretkiä ja upeita luonnonmaisemia. Alueella on myös vierailukeskuksia ja leirintäalueita.
  9. Kerið-kraatterijärvi on tuliperäinen kraatterijärvi, jonka kirkas turkoosi vesi ja punertava vulkaaninen maa tekevät nähtävyydestä aivan omanlaisensa. Kohde on helposti saavutettavissa ja sopii hyvin lyhyelle pysähdykselle.
  10. Sininen laguuni (Blue Lagoon) on geoterminen kylpylä keskellä laavakenttää on yksi Islannin tunnetuimmista matkakohteista. Lämmin, mineraalipitoinen vesi tarjoaa rentouttavan elämyksen ja spa-palveluita.

KAUKOKAIPUU on Suomen luetuin matkablogi, jonka mukana pääset nojatuolimatkailemaan niin kotimaan kohteisiin kuin maailman kauneimpiin nähtävyyksiin. Mediakortti.

Jos varaat lennot. äkkilähdön pakettimatkan tai opastetun kierroksen yhteistyökumppanieni kautta, sinä et maksa yhtään ylimääräistä, mutta minä saan pienen korvauksen. Tällä tavoin voit halutessasi tukea Kaukokaipuun toimintaa ja mahdollistaa maksuttomien vinkkien ja oppaiden julkaisemisen jatkossakin. Kiitos. ❤️

© KAUKOKAIPUU

Privacy Preference Center

Evästeasetukset
KAUKOKAIPUU

Tämä verkkosivusto käyttää evästeitä parhaan mahdollisen käyttökokemuksen tarjoamiseksi. Evästeet tallennetaan selaimeesi ja ne auttavat meitä tunnistamaan sinut, kun palaat sivustolle. Ne myös auttavat tiimiämme ymmärtämään, mitkä verkkosivuston osat ovat sinulle mielenkiintoisia ja hyödyllisiä.

Välttämättömät evästeet

Välttämättömät evästeet mahdollistavat verkkosivuston perustoiminnot, kuten sivuston lukemisen kaikkine sisältöineen. Sivustoa ei voida käyttää oikein ilman välttämättömiä evästeitä.

Analytiikka

Tämä verkkosivusto käyttää Google Analytics -palvelua kerätäkseen nimettömiä tietoja, kuten sivuston kävijämäärän ja suosituimmat sivut. Tämän tiedon perusteella pystymme tuottamaan lisää lukijoita kiinnostavia matkailusisältöjä.

Evästeen pitäminen käytössä auttaa meitä parantamaan verkkosivustoamme.