Lähde omalla autolla Islantiin ja kierrä saari omatoimisesti!

Miten onnistuu laivamatka Islantiin? Mitä kautta lauttaliput kannattaa hankkia, mistä autolautat lähtevät ja kauanko merimatka Islantiin kestää? Entä kuinka paljon koko lysti maksaa? Omalla autolla Islantiin on pitkäaikainen haaveeni, ja olenkin viime päivien ajan selvittänyt, miten oman auton vieminen Islantiin voisi onnistua – ja ylipäätään, kannattaako se.

Islanti on nimittäin viimein auennut kaikille, jotka ovat saaneet kaksi rokotetta. Minulla on toistaiseksi vain yksi, ja seuraavaa odotellessa olenkin tutkinut mahdollisuuksia siitä, miten ja mitä reittiä Islantiin voisi kenties jo lähitulevaisuudessa lähteä omalla autolla.

Budjettilaskelma syntyi haaveesta viettää Islannissa (3–5 vkoa) ja myös Färsaarilla (2–3 vkoa) kerralla pidemmän aikaa. Koska selvitystyö on ollut omanlaisensa savotta, ajattelin jakaa vinkkini myös teille, mikäli vaikkapa harkitsisitte samalla tavoin reissua omalla autolla Islantiin ja/tai Färsaarille.

Toivottavasti tästä artikkelista ja suuntaa antavasta laivamatkasta Islantiin -laskelmasta on apua – kenties ne myös yllättävät sinut yhtälailla kuin minut.

Turvallisia kilometrejä!

 

Omalla autolla Islantiin
Omalla vuokra-autolla ei päässyt ylittämään jokia; kuvan auto kuului paikalliselle, joka ohitti meidät tyynesti.

 

Lentäen vai lautalla, kumpi on edullisempaa?

Alta näet karkean ja suuntaa-antavan hinta-arvion, kannattaa sinun ennemmin lentää vai lähteä omalla autolla Islantiin. Lisäksi löydät seikkaperäisemmät laskelmat hieman alempaa, hintojen alta.

1) Autovuokran ja majoituksen kestoksi olen valinnut kahdeksan päivää, joka riitti hyvin saaren ympäriajamiseen ja niiden ”tärkeimpien” nähtävyyksien luona käymiseen.

2) Hintoihin on laskettu kahdeksan päivän ajokilometrit omaan aiempaan reissuun verraten eli 2 651 km. Lisäksi hinnat sisältävät kahdeksan päivän bensakulut, joita kertyi 312 euroa.

3) Laskelmista on jätetty pois ruokailut ja aktiviteetit.

4) Meno-paluulentojen viitteellisenä hintana olen käyttänyt 250 euroa.

5) Lauttamatkan hinta näyttäisi olevan edullisimmillaan 104 euroa; hinta sisältää autopaikallisen meno-paluun Helsingistä Tukholmaan ikkunattomassa hytissä.

6) Islannin majoitusten viitteellisenä hintana per yö olen käyttänyt AirBnB:n tämän hetkisiä hintoja, jotka ovat noin 90 euroa per yö kahdelta henkilöltä. Tämä hinta on kuitenkin varsin edullinen, ja esimerkiksi näin elokuussa suurin osa majoituksista on lähempänä 130 euroa per yö.

7) Tanska–Islanti-lautan hinta on laskettu halvimman 420 euron mukaan.

8) Suomi–Tanska-ajoreitin bensakulut on laskettu meno-paluulle.

 

? Rumpujen pärinää…

 

Lampaat

 

Kahden matkustajan yhteenlaskettu arvio:

A: 8 päivän road trip Islannissa vuokra-autolla + lennot: 1 550 €
B: 8 päivän road trip Islannissa vuokra-autolla + lennot + majoitukset: 2 270 €

C: Lautta Tukholmaan + meno-paluun ajomatkat + lautta Islantiin: 794 €
D: Lautta Tukholmaan + meno-paluun ajomatkat + lautta Islantiin + majoitukset: 1 514 €

Halvimmilla vaihtoehdoilla ja parhailla tarjoushinnoilla lauttamatka tulee siis kummassakin tapauksessa edullisemmaksi, nukuit sitten kaikki päivät esimerkiksi AirBnB:n majoituksessa tai vaihtoehtoisesti autossa/teltassa.

Camping-alueiden hintoja en ole erikseen laskenut, mutta niiden hinnat ovat edullisemmat kuin kivijalassa vietetty yö.

 

Islanti
Kuumassa lähteessä rentoutumista pitkän ajomatkan päätteeksi.

 

Laivamatka Islantiin: Autolautan kustannukset Islantiin

Smyril Linen M/S Norröna -autolautta liikennöi kerran viikossa Islannin Seyðisfjörðurin, Tanskan Hirtshalsin ja Färsaarten Tórshavnin välillä. Voit tarkistaa aikataulut täältä.

Suomesta käsin matkailevan tulee siis ajaa ensin Tanskaan, josta lauttamatkan Islantiin voi aloittaa.

Smyril Linen sivuilla olevan hinnaston mukaan autolautan hinnat pyörivät 420–995 euron tietämillä riippuen auton tyypistä ja korkeudesta sekä matkustajien määrästä. Hinta sisältää auton kuljetuksen ja meno-paluun Tanskasta Islantiin ikkunattomassa hytissä (lisähinnasta voit tietenkin ostaa paremma hytin). Ruokailut lautalla tulee varata erikseen.

 

smyril
Smyril Linen kautta matkalla kohti Islantia. Kuva: Smyril Line

 

Merimatkan kesto

Merimatka kestää kolme yötä, ja vaikka olen laskenut budjetin halvimman hytin mukaan, ottaisin silti todennäköisesti ikkunallisen hytin. Toisaalta, laivasta kyllä löytyy oleskelutiloja, joten jos huoneessa on tarkoitus vain nukkua, lauttamatkan hinnassa säästää tuntuvasti.

Soolomatkailijoille löytyy jaettu vaihtoehto neljän hengen huoneessa.

Ruokailut olen jättänyt pois tästä laskelmasta, joten mikäli päättäisit syödä joka päivä aamiaista, lounasta ja illallista, tai jonkin niistä, tämä kustannus tulee lisätä loppusumman päälle.

Kolmen päivän aamiaiset ja esimerkiksi buffet-lounas kustantaisivat etukäteen varattuna 132 euroa, eli vaikka söisit aamiaisen (17 €) ja lounaan (27 €) tai aamiaisen ja illallisen (34 €) laivassa, loppusumma pysyisi silti maltillisena.

Tutustu laivan huoneisiin »
Tutustu ravintolatarjontaan »
Kurkkaa täältä, mitä kaikkea laivalla voi tehdä vapaa-ajalla »

 

aikataulu

 

Maata ja meriä pitkin matkailu kannattaa

Omalla autolla pääsee siis Islantiin varsin edullisesti, ja hinta on todellakin kilpailykykyinen. Etenkin, kun sitä vertaa aiemman kymmenen päivän pituisen road tripin kustannuksiin, jolloin lennot maksoivat 324 € per henkilö ja kahdeksan päivän autovuokra (jaettuna neljälle) 184,50 € per henkilö. Lisäksi bensoista tuli noin 74 euron kustannus per sierainpari (jaettuna neljälle), jolloin yhteenlasketuksi kustannukseksi tuli 582,50 euroa. Jos reissaat kaksin, voit tuplata autovuokran ja bensan hinnat.

Toki Islantiin pääsee lentäen edullisemminkin, ja meno-paluun voi saada jo alle kahdella sadalla (tarjouksia seuraamalla vieläkin edullisemmin).

Miten vain, reissu omalla autolla Islantiin on ainakin tällä laskelmalla edullisin vaihtoehto (vrt. edellä mainittu 8 päivän autovuokra) – paitsi jos löydät lennot esim. 60 € suuntaansa ja nukut kahdeksan yötä pelkästään katto pään päällä. Norwegian näyttää nimittäin aloittaneet lennot myös Islantiin, ja edullisia lentoja löytyy jopa 50 eurolla.

Jos taas pihistät ja nukut edes pari-kolme yötä autossa, reissu tulee suhteessa maata pitkin edullisemmaksi, ja voit olla samalla rahalla Islannissa pidempään. Extra-kilometrit toki tuovat oman lisänsä, mutta tämä laskelma on joka tapauksessa vain suuntaa antava.

Penninvenyttäjät ja pakureissuihin tottuneet nukkuvat totta kai omassa autossa, mikä laskee kustannuksia entisestään: tässä esimerkissä 518 euron verran.

 

Juutinrauman silta
Ruotsista pääsee Tanskaan kätevästi Juutinrauman siltaa pitkin.

 

Suomesta Ruotsin kautta Tanskaan

Kuten edellä mainittu, matkakustannuksia kertyy myös matkasta Tanskaan. Nämä kustannukset on kuitenkin leivottu jo lukemiisi hintoihin, eli seuraavaksi aiheesta hieman syvällisemmin:

Matka Suomesta Tanskaan onnistuu parhaiten Ruotsin kautta.

Kustannukset auton kuljettamisesta laivalla Tukholmaan vaihtelevat 100–300 euroon meno-paluulta. Suomesta pääsee Ruotsiin esimerkiksi Viking Linen, Siljalinen ja Finnlinesin kyydissä. Hintoja kannattaa vertailla Directferries.fi-palvelussa. Edullisin hinta, jonka löysin, oli 104 euroa kahdelta hengeltä sisältäen ikkunattoman hytin.

Tanskaan pääsee siis helpoiten ylittämällä vajaan 20 kilometrin pituisen ja ajallisesti kymmenen minuuttia ottavan Juutinrauman sillan, joka päättyy Kööpenhaminaan. Silta on maksullinen ja maksaa henkilöautolla 43-45 euroa.

Asuntoautolla tai henkilöautolla asuntovaunun kanssa hinta on 90 euroa. Maksu veloitetaan Ruotsin puolella, ja sen voi maksaa euroina, Ruotsin tai Tanskan kruunuina tai vaihtoehtoisesti luottokortilla.

 

Omalla autolla Islantiin
Ajomatkan aikana kannattaa huoltaa mieltä ja kehoa, eli pysähdellä tarpeeksi usein. Tietenkin mieluiten loikoilemaan näihin istumalihaksia rentouttaviin kuumiin lähteisiin.

 

Yhdentoista tunnin ajomatka on toki pitkä..

Karkeasti arvioituna siirtyminen Suomesta Smyril Linen lähtöpisteeseen (Hirtshals) kestää lähemmäs 11,5 tuntia ja ajokilometrejä kertyy 1 126.

Jos lasketaan hinta esimerkiksi 650 kilometrin mukaan (kilometrit riippuvat tietenkin siitä, miten kaukana Helsingistä asut) ja auton keskikulutus on noin 5,70 l / 100 km ja löpön hinta 1,40 per litra, loppusummaksi jää meno-paluulta noin 180 euroa.

Toki matka on pitkä, minkä vuoksi haluat ehkä viettää yhden yön jossain kohtaa meno- ja paluumatkaa. Tällöin voit lisätä ylempänä oleviin laskelmiin esimerkiksi 2 x 90 euroa kahdelta yöltä, tai jos haluat nukkua edullisemmin, majapaikkoja löytyy kyllä jo 40 eurosta alkaen.

 

Omalla autolla Islantiin
Ajomatkaa voi halutessaan lyhentää parin tunnin verran lautalla Göteborgista Hirtshalsiin. Lauttamatkan hinnaksi tulee kuitenkin yli 200 euroa, mikä on aika paljon vain parin tunnin lyhennyksestä.
Omalla autolla Islantiin
Oman auton tulisi olla neliveto paikoitellen huonojen teiden ja joenylitysten vuoksi, paitsi jos et aio autoilla F-merkillä varustetuilla teillä.

 

Mitä omalla autolla Islantiin matkustavan tulee huomioida?

Omalla autolla Islannissa matkailevan on totta kai oltava selvillä paikallisista ajosäännöistä. Kun tiedät, millä teillä sinun on sallittua ajaa ja mitkä ovat Islannin nopeusrajoitukset, säästyt sekä ikäviltä (ja suurilta) sakoilta että pidät huolen omasta ja muiden liikenneturvallisuudesta.

Nopeusrajoitukset: Kuten Suomessa, Islannissa ajetaan tien oikealla puolella ja ohitetaan vasemmalta. Islannin yleinen nopeusrajoitus on 30-50 km/h asutuilla alueilla, 80 km/h maaseudun sorateilla/taajama-alueilla ja 90 km/h päällystetyillä teillä. Kuljettajat ja kaikki matkustajat ovat lain mukaan velvollisia käyttämään turvavöitä, mutta se on varmasti kaikille selvää.

Promillerajat: Älä koskaan aja alkoholin vaikutuksen alaisena! Islannissa on sama promilleraja kuin Suomessa eli 0,05 %, ja päihtyneenä ajavalle napsahtaa 100 000 Islannin kruunun sakko (reilut 600 euroa). Selvää sekin, että kortti lähtee kuivumaan neljäksi kuukaudeksi.

Huomioi tämä!: Islannissa kaksikaistaisen liikenneympyrän sisäkaistalla ajavilla on aina etuajo-oikeus. Monet turistit eivät tiedä tätä sääntöä, minkä vuoksi kolareita sattuu etenkin liikenneympyröissä. Etenkin Reykjavíkissa on paljon kaksikaistaisia ​​liikenneympyröitä, joten pidä tämä sääntö mielessäsi, kun autoilet Islannissa.

Islannin tiekartta
Klikkaa karttaa ja pääset katsomaan reaaliaikaiset tiedot teiden kunnosta ja trafiikista.

 

Teiden kunto Islannissa

Islannin päätie nro 1 kiertää saaren rannikkoa (lukuun ottamatta Länsivuonoja ja Snæfellsnesiä), ja tielle kertyy kokonaispituutta huimat 1 339 kilometriä. Vaikka Islannin tiet ovat pääosin asfaltoitu ja hyvässä kunnossa, maan itäosasta löytyy paljon sorateitä.

Hyvä tietää: Kaksinumeroiset tiet ovat yleensä kolminumeroisia teitä paremmassa kunnossa. Lisäksi tiennumeron yhteydessä oleva F-kirjan tarkoittaa, että tiellä tulee ajaa nelivedolla. Pikkuautoilla ei siis ole asiaa F-merkityille teille. Näin siksi, että F-tiet ovat yleensä hyvin kuoppaisia ja mutaisia, minkä lisäksi niiden varsille osuu paljon joenylityksiä.

Kunhan oma auto on neliveto, voi ajaa huoletta F-teillä. Kuitenkaan ja yleensä koskaan et saa ylittää jokia vuokratulla maastoautolla, joten muista aina varmistaa tämä autonvuokrausfirmasta.

Voit tarkistaa Islannin teiden kunnon Road.is-sivustolta »

 

Omalla autolla Islantiin
Jeeppi on ehdoton valinta, mikäli haluat seikkailla F-merkityillä teillä.

 

Tarkista Islannin teiden kunto ja sääolosuhteet reaaliajassa

Lisäksi voit tarkistaa sääolosuhteet ja teiden kunnon reaaliajassa täältä. Karttasovellus kertoo, onko jokin tie poikki esimerkiksi tulvan takia tai onko tiellä vettä normaalia enemmän.

Safetrave.is-sivuston alareunasta voit myös tilata itsellesi tekstiviesti-ilmoituksen oman Islannin-matkan ajaksi, jolloin saat tiedon, mikäli teiden kunnossa/säässä/yms tapahtuu matkantekoon vaikuttavia muutoksia.

Koska Islannin sää muuttaa mieltään jatkuvasti, teitä suljetaan aika ajoin. Jos tuulet nousevat todella voimakkaiksi, matkanteko pysähtyy, joten varaa aina syötävää ja juotavaa sekä lämmintä vaatetta (jota todennäköisesti oletkin pakannut mukaan), sillä tiesulut voivat kestää useita tunteja.

Paina myös muistiin maan hätänumeron: 112

Katso täätä pikkuauton turvallisuusohjeet ja tiemerkit (pdf) »
Täältä löydät nelivetojen ohjeet (pdf) »

Tutustu myös Icelandic Transport Authority turvallisuusvinkkeihin: sivustolla kerrotaan paljon niin talvikauden ajamisesta, autolta vaadittavista renkaista kuin myös muista autoiluun liittyvista ohjeista.

Islannin kohdevinkit kartalla

Automatka Islannin ympäri on paras tapa kokea kaikki luonnonnähtävyydet ja mikä parasta, omaan tahtiin. Alla olevasta kartasta näet oman reittini, kun autoilin Islannin ympäri muutamia vuosia sitten. Tuolloin menopelinä toimi vuokra-auto.

Mikäli budjettilaskelmat kiinnostavat, voit lukea täältä, kuinka paljon maksoi 10 päivän road trip saaren ympäri.

Vinkki: Klikkaa alla olevan kartan vasemmassa ylänurkassa olevaa nuolella varustettua kuvaketta ja saat kohteiden nimet näkyviin.

 

Kiitos, kun tuet sivuston toimintaa

Kun hankit retkeilyvarusteita ja kirjoja boldattujen sinisten linkkien ja painikkeiden kautta, minä saan pienen provision, mutta sinä et maksa yhtään ylimääräistä. Kiitos, kun tuet KAUKOKAIPUUn toimintaa ja mahdollistat lukukokemuksen ilman mainosbannereita.

Privacy Preference Center