Reykjavík – Euroopan pohjoisin pääkaupunki

Islannin pääkaupunki, pittoreski ja kuvauksellinen Reykjavík huokuu pikkukylien tunnelmaa siitäkin huolimatta, että turismi on jo aika päivät sitten saapunut kaupunkiin.

Värikkäistä rakennuksistaan tunnettu Reykjavík on helppo ottaa haltuun kävellen, sillä kaikki löytyy kaupungin ytimestä tai sen välittömästä läheisyydestä.

Mukulakivisiä katuja kulkiessaan voi ajatella entisaikojen viikinkien asuttaman kylän olevan edelleen täällä, vaikka uudet rakennukset, kahvilat ja ravintolat ovatkin vallanneet kaupungin asemakaavan.

Vaikka Islantiin matkustetaan usein retkeilemään ja vaeltamaan sekä tutustumaan Islannin upeisiin luontokohteisiin, myös Reykjavíkissa kannattaa viettä päivä tai pari.

Reykjavíkin nähtävyydet

  1. Hallgrímurin kirkko
  2. Blue Lagoon (Sininen laguuni)
  3. Musiikkitalo Harpa
  4. The Sun Voyager
  5. Whales of Iceland -näyttely
  6. Reykjavikin valassafarit
  7. Koe issikkavaellus
The Sun Voyager
Reykjavíkin kuuluisa The Sun Voyager (Sólfarið) kannattaa ehdottomasti kuvata joko aamu- tai iltavalossa.

Maailman pohjoisin pääkaupunki

Tulen ja jään maaksi kutsutun Islannin pääkaupunki on maailman pohjoisin pääkaupunki. Merellinen kaupunki on yli 200 000 islantilaisen koti, minkä vuoksi Reykjavikin kaupungissa asuu suurin osa saaren väestöstä.

Kaupunki on kokonsa puolesta omiaan muutaman päivän viikonloppukohteeksi luontoretkien välillä, ennen tai jälkeen.

Kaupungin tunnetuimpia nähtävyyksiä ovat muun muassa kuuluisa The Sun Voyager -teos, kaunis Fríkirkjanin kirkko, mahtipontinen Hallgrímskirkja sekä upeasta arkkitehtuuristaan tunnettu musiikkitalo Harpa.

Musiikkitalo Harpa
Musiikkitalo Harpa on yksi kaupungin kulttuurikohteista.

Musiikkitalo Harpa – arkkitehtuurin taidonnäyte

Musiikkitalo Harpa (Harpa Reykjavik Concert Hall and Conference Centre) on yksi Reykjavíkin modernin arkkitehtuurin vaikuttavimmista maamerkeistä.

Vuonna 2011 valmistunut musiikkitalo Harpa sijaitsee aivan meren äärellä. Rakennus on hyvin kuvauksellinen etenkin iltaisin. Harpan avajaisten jälkeen tiloissa ja sen pienessä myymälässä on vieraillut yli 10 miljoonaa matkailijaa.

Musiikkitalossa on järjestetty monenlaisia tapahtumia ja konsertteja, joista tunnetuimpia ovat muun muassa:

  • Iceland Airwaves
  • Reykjavík Midsummer Music
  • Dark Music Days
  • Reykjavík Arts Festival
  • Reykjavík Jazz Festival
  • Sónar Reykjavík.

Myös Björk ja Islannin oma trubaduuri Bubbi ovat konsertoineet täällä.

Tiesitkö, että musiikkitalon nimi ”Harpa” valittiin yli 4 000 nimiehdotuksen joukosta. Nimi tarkoittaa islantilaisille monia asioita: harpa on muun muassa yksi vanhoista nimityksistä pohjoisessa kalenterissa, jossa saman niminen kesäkuun ensimmäinen päivä merkitsi valon määrän lisääntymistä.

Harpa
Sataman saa kuvattua Harpan sisältä hauskasta näkövinkkelistä.

Hallgrímurin kirkko

Valkoisesta sementistä rakennettu 74,5 metrin korkeuteen kurkottava Hallgrímskirkja on yksi kaupungin kuvatuimmista nähtävyyksistä.

Hallgrímskirkja on avoinna yleisölle ja siellä vierailessaan kannattaa kiivetä myös kirkon torniin, josta aukeaa upea 360-panoraama näkymä kaupungin ylle.

Reykjavikin tunnetuin kirkko on nimetty islantilaisen papin ja runoilijan Hallgrímur Péturssonin mukaan. Kirkko rakennettiin vuosina 1945–1986, ja sen on suunnitellut valtionarkkitehti Guðjón Samúelsson. Rakennuksen edessä seisoo Erik Punaisen pojan Leif Erikinpojan patsas, joka on vanhempi kuin itse kirkko; Yhdysvallat lahjoitti patsaan Islannille vuonna 1930, kun Islannin parlamentti Allting juhli 1000-vuotisjuhliaan.

Hallgrímurin kirkko
Hallgrímurin kirkko on kuin yhdistäisi goottilaisuuden ja avaruusraketin.
Hallgrímurin kirkko
Hallgrímurin kirkko on todella kuvauksellinen myös sisältä.

The Sun Voyager – unelmien laiva ja oodi auringolle

Reykjavíkin kuuluisa The Sun Voyager (Sólfarið) kannattaa ehdottomasti kuvata joko aamu- tai iltavalossa. Parhaana vaihtoehtona taustalle ovat tietenkin komeat revontulet, joita niitäkin näkee kaupungista käsin.

The Sun Voyager on Jón Gunnar Árnasonin suunnittelema monumentti, joka sijaitsee Sæbraut-tien varressa.

The Sun Voyagerin sanotaan olevan unelmien laiva sekä oodi auringolle, ja taiteilija itse on halunnut sisällyttää sen tarinaan myös lupauksen tutkimattomista maista sekä toivosta ja vapaudesta.

Reykjavík – The Sun Voyager
The Sun Voyager on yksi Reykjavíkin suosituimmista nähtävyyksistä.

Blue Lagoon (Sininen laguuni)

Blue Lagoon (Sininen laguuni) sijaitsee hieman Reykjavíkin ulkopuolella, noin 45 kilometrin päässä kaupungista keskellä aavaa laavakenttää. Laguunin vesi on noin 35 asteista.

Veden turkoosi väri syntyy monista mineraaleista, joiden sanotaan nuorentavan ihoa. Kuumien lähteiden höyryjen vaikutusta voi tehostaa levittämällä kasvoille laguunin valkoista terveysmutaa. Muista omat uikkarit!

Blue Lagoon on sijaitsee Islannin kansainvälisen Keflavikin lentokentän läheisyydessä, joten kylpyhetken voi yhdistää niin reissun alkuun kuin loppuun.

Reykjavik Blue Lagoon
Blue Lagoonin vesi on n. 35 asteista.
Reykjavikin valassafari
Kaupungissa vierailessaan kannattaa lähteä myös valassafarille.

Whales of Iceland -näyttely

Mikäli rakastat merien suuria nisäkkäitä on Whales of Iceland -näyttely juuri sinua varten! Kohde on myös omiaan korvaamaan valassafarin, mikäli sellaiselle ei ole omalla Islannin matkalla mahdollista osallistua.

Maailman suurin valasnäyttely kertoo ryhäkkäiden ja eväkkäiden elämästä ja historiasta sekä todentaa, miten suuri jättiläismäinen sinivalas todellisuudessa on. Näyttelyssä ovat nimittäin esillä (replikoina) kaikki Islannin alueella tavattavat 23 valaslajia.

Reykjavikin valassafar
Reykjavíkin valassafarilla pääsee parhaassa tapauksessa näkemään merten jättiläisiä.

Reykjavíkin valassafarit

Valaat viihtyvät Reykjavíkin läheisyydessä ja niitä pääsee näkemään useiden valassafarien toimesta, joista yksi on Elding Whale Watching.

Toki kannattaa muistaa, ettei yksikään valassafari antaa ”valastakuuta” sanan varsinaisessa merkityksessä, mutta ainakin osa safareista päästää sinut uudestaan (ilmaiseksi) retkelle seuraavana päivänä, mikäli valaita ei syystä tai toisesta näkynyt.

Näin toimii ainakin Pohjois-Norjan Vesterålenissa paikkaansa pitävä Arctic Whale Tours, joka on myös toiminnoiltaan yksi Norjan eettisimmistä valassafareista. Jos kuitenkin käy niin, että valaat päättävät pysyä pinnan alla, safari on aina elämys, sillä Islannin meriluonto on kaunista katseltavaa.

Mikäli haluat tutustua helposti upeaan saaristoluontoon, ota suunnaksi Videyn saari. Paikan Viðey House -päärakennuksessa voi myös viettää kahvitaukoa tai nauttia maittavaa lounasta.

islanninhevonen
Islanninhevosvaellus onnistuu myös Reykjavíkista käsin.

Issikkavaellus on ikimuistoinen elämys

Jo vuosisatojen ajan islanninhevoset ovat selvinneet piiskaavista sateista, talvimyrskyistä ja lumesta, tulivuorenpurkauksista ja maanjäristyksistä. Ehkä juuri siksi issikkavaellus on varmasti yksi mieleenpainuvimmista kokemuksista omalla Islannin matkalla. Pienet ja hurmaavat sekä äärimmäiset sitkeät islanninhevoset ovat myös todella kauniita ja kuvauksellisia.

Reykjavíkin lähistöltä löytyy useita hevostalleja (mm. Laxnes), jotka järjestävät muutaman tunnin mittaisista retkistä aina useamman päivän pituisia issikkavaelluksia.

golden circle
Gullfossin putoukset ovat yksi Golden Circle -reitin tunnetuimmista nähtävyyksistä.

Golden Circle, se legendaarinen road trip

Golden Circle eli Kultainen kierros on yksi suosituimmista tavoista tutkia Islannin upeita luontokohteita ja nähtävyyksiä.

Golden Circlen kierros johdattaa sinut muun muassa Þingvellirin mannerlaattojen repeämispisteeseen, Haukadalurin mielipuolisen upealle geysir-kentälle sekä Gullfossin mahtipontisille vesiputouksille.

Reykjavíkista alkava Golden Circlen -reitti on kokonaispituudeltaan noin 250 km ja siihen on hyvä varata noin 6–8 tuntia. Kierroksen voi tehdä omalla vuokra-autolla tai järjestetyllä retkellä.

olut

Koe Reykjavikin yöelämä – ja lataa tämä applikaatio!

Kylämaisesta Reykjavíkista löytyy myös vilkasta yöelämää. Kuppilat ja baarit sijaitsevat vieri vieressä, eikä matkaa pubista toiseen ole pitkälti. Mikäli haluat tavata paikallisia, saavu lasilliselle vasta puoliltaöin: vain turistit ovat liikkeellä aikaisin.

Yöelämän suosiosta kielii myös tuhansia latauksia saanut Appy Hour -applikaatio, joka kertoo edullisimmat hinnat kullekin päivälle. Sovelluksen lataaminen kannattaa, sillä alkoholi on Islannissa ja etenkin Reykjavíkissa verrattaen kallista. Tuopion olutta voi kuitenkin saada edullisimmillaan 5–7 eurolla, mutta seurueemme ainoa siiderinjuoja joutui maksamaan pullostaan 14 euroa.

Skal!

Reykjavikin baarit ja pubit

Mikäli etsit rentoa tunnelmaa, ota suunnaksi islantilais-ranskalainen Snaps. Aiemmin keksitehtaana toiminut Kex taas on omiaan silloin, kun haet boutique-henkistä kohdetta. Paikan päällä pääsee nauttimaan tiistaisin ilmaisista jazz-konserteista.

Oluen ystävät suunnistavat kellaribaari Restaurant Reykjavikiin, jonka hanoista löytyy monenlaisia käsityöläisoluita ympäri Eurooppaa. Drinkkien ja viinien ystäville taas on helppo suositella Hotel Holt’s Gallery Baria. Viskiä sen sijaan kannattaa maistella kuvauksellisessa Loftið-baarissa. Opiskelijat ja paikalliset löydät Húrrasta.

Reykjavík on turvallinen matkakohde

Pohjoismaiset kohteet ovat suomalaisille helppoja, sillä kulttuurit eivät juuri eroa toisistaan. Suurin ero Suomen ja Islannin välillä lienee se, etteivät islantilaiset hoppuile kuten me suomalaiset. Varaudu siis tulevalle Islannin matkalle joustavin aikatauluin ja nauti saaren rennosta ilmapiiristä.

Reykjavík on myös turvallinen matkakohde, minkä vuoksi kaupungissa ei tarvitse pelätä yöaikaan liikuskelua. Mutta kuten kaikkialla maailmassa, myös täällä saattaa olla taskuvarkaita, joten pidä lompakostasi ja laukustasi hyvää huolta.

Mieleltään avoin ja kaikki tervetulleeksi toivottava Reykjavík on tunnettu myös erittäin positiivisesta suhteesta seksuaalivähemmistöjä kohtaan. Voit lukea lisää elokuisesta Reykjavikin Pride -tapahtumasta täällä.

Lennot Reykjavíkiin

Reykjavikiin lennetään Finnairin ja Icelandairin suorilla lennoilla, ja edestakaiset lennot Reykjavikiin kustantavat Suomesta halvimmillaan noin 200 euroa. Lentoaika Reykjavikiin on Helsingistä noin kolme ja puoli tuntia. Islannin päälentoasema Keflavik sijaitsee noin 50 kilometrin päässä kaupungista, mistä kaupunkiin pääsee esimerkiksi bussilla, taksilla tai vuokra-autolla.

Islannin road trip
Islannin road tripillä majoituimme yhden yön myös asuntovaunussa.

Onko Reykjavikin sää aina sateinen?

Sää Reykjavíkissa on harvoin lämmin ja harvoin kylmä. Atlantin tuulet pitävät Reykjavíkin sään läpi vuoden varsin lauhana; edes lämpimimpinä kesäkuukausina (heinä-elokuu) sää yltää harvoin yli 20 asteen, sillä vuorokauden keskilämpötila pysyttelee yleensä noin 13-14 asteessa.

Myös pakkaset ovat Reykjavíkissa harvinaisia, minkä ansiosta sää on myös talvisin varsin miellyttävä.

Säänkestävät varusteet kannattaa kuitenkin aina pakata mukaan, sillä Reykjavíkissa sataa kaikkina vuodenaikoina runsaasti.

Kiitos, kun tuet sivuston toimintaa

Kun hankit retkeilyvarusteita ja kirjoja boldattujen sinisten linkkien ja painikkeiden kautta, minä saan pienen provision, mutta sinä et maksa yhtään ylimääräistä. Kiitos, kun tuet KAUKOKAIPUUn toimintaa ja mahdollistat lukukokemuksen ilman mainosbannereita.

Privacy Preference Center