Reykjanesin niemimaan road trip Islannin satumaisiin maisemiin

Reissusuunnitelmat eivät aina mene, kuten toivoisi. Silti vastoinkäymiset voivat kääntyä aivan uudenlaisiksi seikkailuiksi, kuten kävi Islannin Länsivuonoille kohdistuvan purjehduksen kohdalla.

Lähden nimittäin ensi vuonna purjehtimaan Grönlantiin. En suoraan sanottuna voinut edes uskoa tämän olevan mahdollista, mutta elämällä on tapana yllättää. Islannin road trip tulee toki tapahtumaan suunnitelmien mukaisesti (joskin vasta vuonna 2022), mutta Länsivuonojen sijaan lähden pidemmälle reissulle kohti unelmieni luontokohdetta, josta olen haaveillut vuosia.

Koska jaettu ilo on moninkertainen, ajattelin jakaa road trip -suunnitelmani myös teidän käyttöönne. Kenties joku teistä pääsee tuolle tarunhohtoiselle saarelle minua aiemmin, kenties myöhemmin, joka tapauksessa tämä valmis matkasuunnitelma kannattaa pinnata talteen. Olen kerännyt siihen kaikki ne luontokohteet, jotka haluan nähdä, kokea ja kuvata, kun viimein pääsen palaamaan yhdelle suosikkisaaristani koko maailmassa.

 

Purjehdus Helsingissä
Itämeren tunnelmissa Helsingin saaristossa.

 

Reykjanesin niemimaan kohteet

1) Ensimmäiseksi kohteeksi valitsin Garðskagavitin majakan. Islanti nimittäin on todellinen majakkabongarin unelmakohde, ja tällekin road tripille valitsin muutaman eri majakan, jotka vielä haluan päästä kuvaamaan.

2) Maailmankuulu The Bridge Between Continents ei esittelyjä kaipaa: Þingvellirissä Euraasian ja Pohjois-Amerikan mannerlaatat erkanevat toisistaan, ja tuon alati laajentuvan kanjonin yli on rakennettu silta. Sanotaan, että vielä jonain päivänä Islanti irtautuu kahdeksi suuremmaksi saareksi. Minä en sitä ole näkemässä, toivottavasti jälkipolvet. Kohde on myös ainoa on ainoa paikka maailmassa, jossa voi sukeltaa kahden mannerlaatan välissä.

★ Reissukertomuksen mannerlaattojen maisemista voit lukea Matkoja hetkiä retkiä -blogista »

3) Mannerlaatoilta aion kurvata Reykjanesvitin majakalle.

4) Majakalta matka jatkuisi Gunnuhverin geotermiselle alueelle ja sen kuumille lähteille, myös kuvaukselliselle Brimketill Lava Rock Pool -altaalle. Grindavíkissa pysähtyisin lounaalle, kalastajakylän kala-annoksia nimittäin kehutaan kilpaa monissakin eri artikkeleissa.

 

Gunnuhverin geotermisellä alueella maisemat ovat mykistävät. Kuva: guidetoisland.is
islannin road trip
Brimketill Lava Rock Pool olisi mahtava kuvata tyynehköllä säällä. Kuva: adventure.is

 

5) Ei uskoisi, miten läheltä Reykjavikin keskustaa löytyy niin upeita maisemia kuin geotermiseltä Krísuvíkin (Seltún) alueelta. Haaveilen pitkistä valotuksista ja siitä, miten tuliperäisestä maasta kohoava kuuma höyry tallentuisi kuviin kauniina utuna.

Tässä vaiheessa ajoreitti näyttäisi kartalla tältä. Koska Google Maps ei antanut tallentaa kerralla kokonaista reittiä (liian monen kohteen vuoksi), palastelin kolmen päivän pituisen road tripin kahdeksi kartaksi. Löydät toisen reittiosuuden seuraavien kohteiden alta.

 

 

6) Kuudenneksi kohteeksi valitsin automatkan varrelle osuvan kolmannen majakan, Old Akranes Lighthousen, jota sanotaan yhdeksi maan kauneimmista. Majakan lähettyviltä löytyy myös vanhan laivanhylky.

7) Seuraava kohde olisi henkeäsalpaavan kaunis Hraunfossar, joka tunnetaan useamman vesiputouksen muodostelmana.

 

 

8) Hraunfossarilta matka jatkuisi valtavalle pystysuoralle rotkolle, Rauðfeldsgjá Gorgelle. Reittikuvauksen voit kurkata täältä. Alltrails.com on muutoinkin hyvä sivusto eri luontopolkujen pituuksien ja vaikeusasteiden sekä reittikarttojen tutkimiseen. Suosittelen!

 

Rauðfeldsgjá Gorgen jylhissä maisemissa. Kuva: icelandtravelguide.is

 

9) Seuraavan vuorossa olisi yksi alueen tunnetuimmista kohteista, luonnon muodostama kivisilta Gatklettur (Hellnar Arch). Samalla reissulla kannattaa piipahtaa myös Lóndrangarin maisemapaikalla.

 

Hellnar Arch
Hellnar Arch on upea siltamainen luonnonmuodostelma. Kuva: guidetoiceland.is

 

10) Snæfellsnesin niemimaalla sijaitseva Saxhóll Crater on yksi alueen kuvatuimmista kraatereista ja sinne haluaisin minäkin! (Tätä kohdetta kannattaa googlata, kraateri on upea!)

11) Lopuksi vierailisin vielä Kirkjufellilla, joka on varmasti monille tuttu ja hyvin erikoinen vuori, joka kohoaa 463 metrin korkeuteen.

Kuten edellä mainitsin, olin suunnitellut näille kohteille kolme-neljä kokonaista päivää, minkä jälkeen olisin lähtenyt Länsivuonojen viiden päivän pituiselle purjehdukselle. Purjehduksen jälkeen minun oli tarkoitus palata Reykjavikiin ja aloittaa road tripin toinen osuus, jolle olin varannut viikon.

Ajoreitin toinen osuus näyttää tältä.

 

 

Eteläisen Islannin road tripin kohteet

Jotta tämä artikkeli pysyisi aisoissaan, eikä se paisuisi liian pitkäksi, on näemmä parempi palastella eteläisen Islannin road tripin toinen osa omaksi artikkeliksi. Palaan siis aiheeseen pian!

Voit kuitenkin kurkata aiemmin julkaisemani artikkelin koko saaren kattavasta road tripistä, jonka tein muutamia vuosia sitten. Julkaisin saman aiheen tiimoilta myös kustannuslaskelman siitä, kuinka paljon maksoi kymmenen päivän pituinen Islannin road trip.

Tuorein hintapoliittinen artikkelini liittyy oman auton laivaamiseen Islantiin. Kurkkaa täältä, mitä maksaisi autolaiva Islantiin (ja Färsaarille)!

Lisäksi löydät kaikki aiemmat Islannin-julkaisuni tältä kokoelmasivulta.

Eigðu góða ferð! Eli hyvää matkaa Islantiin!

Kiitos, kun tuet sivuston toimintaa

Kun hankit retkeilyvarusteita ja kirjoja boldattujen sinisten linkkien ja painikkeiden kautta, minä saan pienen provision, mutta sinä et maksa yhtään ylimääräistä. Kiitos, kun tuet KAUKOKAIPUUn toimintaa ja mahdollistat lukukokemuksen ilman mainosbannereita.

Privacy Preference Center