Dronningrutan majesteettisissa maisemissa

Tiesitkö, että yksi Pohjois-Norjan upeimmista nähtävyyksistä löytyy Vesterålenista, Støn leirintäalueen kupeesta alkavan luontopolun puolesta välistä.

Nordlandin läänissä sijaitseva Vesterålen on saariryhmä, joka koostuu Andøyn, Bøn, Hadselin, Sortlandin ja Øksnesin kunnista. (Gisløy, entinen kotisaareni, sijaitsee Øksnesissa.) Pitkän saariryhmän pohjoispäässä majaileva rannikkoalue on kaunista ja kuvauksellista seutua, jonka moni turisti vielä tietämättään sivuuttaa.

Norjan kuningattaren mukaan nimetty Dronningruta (The Queen’s Route) lunastaa kaikki nimelleen asetetut lupaukset. Polku johdattaa päiväretkeilijän majesteettisiin maisemiin läpi vehreän rinnemetsikön ja auringon paahtaman ylängön. Reitin puolessa välissä pääsee ihailemaan maisemaa, joka yksinkertaisesti salpaa hengityksen: vuorten sylissä lepäävät kolme saarta uinuvat kaikessa rauhassa, ainoana seuranaan ohitseen kulkevien retkeilijöiden kaihoisat katseet.

 

Dronningruta Vesterålen Pohjois-Norja

 

Noin 13 kilometrin mittainen Dronningruta kannattaa kiertää rannan myötäisesti, sillä usko pois, reitin jyrkimmät osuudet on miellyttävämpää kiivetä kuin laskeutua. Vaikeimpien osuuksien avuksi on pystytetty köysirata, josta kannattaa pitää lujasti kiinni.

Hurjat korkeuserot saavat kyllä sykkeet nousemaan, mutta hyvä kunto riittää. Muista kuitenkin varata reppuun tarpeeksi vettä ja vähän välipalaa, sillä monikaan asia ei olisi yhtä surullista kuin kiiruhtaa täältä pois.

 

Dronningruta Vesterålen Pohjois-Norja

 

Rantaa pitkin kuljettaessa voi ihailla kauniita maisemia sekä meriluonnon asukkaita: taivaalla viilettäviä merikotkia sekä hylkeitä ja saukkoja, jotka leikkivät Norjanmeren sileiksi huuhtelemilla rantakivillä.

Reitin ensimmäinen ranta (kuvassa yllä) on myös omiaan uimiseen ja telttailuun, ja vietinpä minäkin siellä yhden yön taivasalla.

 

Dronningruta Vesterålen Pohjois-Norja

 

Ensimmäisen juomatauon voi pitää laavulla, joka ilmestyy mutkan takaa rannan ohitettuaan. (Penkit ovat sen verran matalat ja maa kivikkoinen, ettei tässä katoksessa kuitenkaan voi yöpyä.)

Pian polku johdattaa ohi kuvauksellisen tupasvillapellon sekä kannaksen, joka erottaa pienen järven merivedestä.

 

Dronningruta Vesterålen Pohjois-Norja

Dronningruta Vesterålen Pohjois-Norja

 

Kun saavut ensimmäisille mökeille (kuka onnekas saakaan viettää täällä kesäpäiviään!), polku nousee jyrkästi ylös vuorenrinnettä. Vaellussauvat ovat suositeltavia, ainakin minä sain niistä hyvin tukea ylämäkeen tarpoessani.

 

Dronningruta Vesterålen Pohjois-Norja

 

Maisemat avautuvat jo heti ensimmäisen nousun jälkeen, ja kannaksen erottaa alhaalla laaksossa selkeästi. Puiselta tienviitalta käännytään kohti Kjølen-Støtä, vaikka toki tästä voisi poiketa myös Nyksundiin, autioituneeseen kalastakylään, josta on sittemmin uudistettu turisteja houkuttelva kesänviettopaikka.

 

Dronningruta Vesterålen Pohjois-Norja

 

Nämä kuvat on taltioitu hieman ennen keskiyötä heinäkuisella syntymäpäivävaelluksellani. Vaikka kesä on Norjassakin lämmin, huipuilla tuulee niin, että reppuun kannattaa pakata myös kevyttä kuorivaatetta ja villapaitaa. Myös hanskoille tuli jossain kohtaa tarvetta, joten kevyet merinovillasormikkaat kannattaa pakata mukaan oikeastaan kaikille tässä maassa ilta-aikaan painottuville retkille.

Yöttämän yön aikaa valoa riittää kellon ympäri, minkä vuoksi täällä sai kulkea omassa ylhäisessä yksinäisyyydessään: en tavannut koko matkalla ketään.

 

Dronningruta Vesterålen Pohjois-Norja

Dronningruta Vesterålen Pohjois-Norja

Dronningruta Vesterålen Pohjois-Norja

Dronningruta Vesterålen Pohjois-Norja

Dronningruta Vesterålen Pohjois-Norja

 

Komea ylänkö on täynnä toinen toistaan mahtavampia telttapaikkoja. Jos olisin tiennyt tästä, olisin saattanut pystyttää leirin ja jäädä nauttimaan maisemista hieman pidempään.

Ehkä sinä teet niin tulevalla reissullasi tänne?

 

Dronningruta Vesterålen Pohjois-Norja

Dronningruta Vesterålen Pohjois-Norja

 

Dronningrutan korkein kohta, Finngamheia, kohoaa 448 metriin merenpinnasta. Nousumetrejä koko reitillä kertyy hulppeat 1 400 m, minkä vuoksi välillä saattaa joutua myös kävelemään sankkojen pilvien läpi. Polulta ei kuitenkaan tarvitse pelätä eksyvänsä, kunhan vain seuraa kiviin maalattuja punaisia T-merkkejä.

 

Dronningruta Vesterålen Pohjois-Norja

Dronningruta Vesterålen Pohjois-Norja

Dronningruta Vesterålen Pohjois-Norja

 

Reitti palaa Støn camping-alueen laitamille, josta löytyy myös autolle parkkipaikka. Näin ilta-aikaan tunkua ei ollut ja tilaa oli hyvin, mutta päivällä alue on suosittu myös paikallisten keskuudessa.

 

Mukavaa ja turvallista vellusta!

Kiitos, kun tuet sivuston toimintaa

Kun hankit retkeilyvarusteita ja kirjoja boldattujen sinisten linkkien ja painikkeiden kautta, minä saan pienen provision, mutta sinä et maksa yhtään ylimääräistä. Kiitos, kun tuet KAUKOKAIPUUn toimintaa ja mahdollistat lukukokemuksen ilman mainosbannereita.

KAUKOKAIPUU on Suomen luetuin matkablogi, jonka mukana pääset nojatuolimatkailemaan niin kotimaan kohteisiin kuin maailman kauneimpiin nähtävyyksiin. Mediakortti.

Jos varaat lennot. äkkilähdön pakettimatkan tai opastetun kierroksen yhteistyökumppanieni kautta, sinä et maksa yhtään ylimääräistä, mutta minä saan pienen korvauksen. Tällä tavoin voit halutessasi tukea Kaukokaipuun toimintaa ja mahdollistaa maksuttomien vinkkien ja oppaiden julkaisemisen jatkossakin. Kiitos. ❤️

© KAUKOKAIPUU

Privacy Preference Center

Evästeasetukset
KAUKOKAIPUU

Tämä verkkosivusto käyttää evästeitä parhaan mahdollisen käyttökokemuksen tarjoamiseksi. Evästeet tallennetaan selaimeesi ja ne auttavat meitä tunnistamaan sinut, kun palaat sivustolle. Ne myös auttavat tiimiämme ymmärtämään, mitkä verkkosivuston osat ovat sinulle mielenkiintoisia ja hyödyllisiä.

Välttämättömät evästeet

Välttämättömät evästeet mahdollistavat verkkosivuston perustoiminnot, kuten sivuston lukemisen kaikkine sisältöineen. Sivustoa ei voida käyttää oikein ilman välttämättömiä evästeitä.

Analytiikka

Tämä verkkosivusto käyttää Google Analytics -palvelua kerätäkseen nimettömiä tietoja, kuten sivuston kävijämäärän ja suosituimmat sivut. Tämän tiedon perusteella pystymme tuottamaan lisää lukijoita kiinnostavia matkailusisältöjä.

Evästeen pitäminen käytössä auttaa meitä parantamaan verkkosivustoamme.