Kuinka valita hyvät ja itselle sopivat vaelluskengät?

Hyvät vaelluskengät kuuluvat jokaisen retkeilijän, patikoijan ja vaeltajan tärkeimpiin perusvarusteisiin. Mutta mitä kannattaa ottaa huomioon vaelluskenkiä valitessaan? Ja kannattaako hankkia nahkaiset vai kalvopintaiset vaelluskengät?

Hyvät vaelluskengät ovat yksi tärkeimmistä retkeilyvarusteista. Kunnon kengät ovat myös panostus retken turvallisuuteen: vaelluskenkien tärkein ominaisuus on tukea nilkkaa ja jalkapohjaa, ilman että jalkaterässä tai jalkapohjassa alkaa ensimmäisten kilometrien jälkeen tuntua ikävää puutumista (pistelyä). Vaelluskenkiin pitää pystyä luottamaan siinäkin tapauksessa, kun askel alkaa painaa pitkän päivämatkan päätteeksi (jolloin nilkan muljahtamisen vaara on todellinen).

Ennen kuin päätät, millaiset vaelluskengät hankit, tee itsellesi selväksi, minkälaisessa maastossa aiot niillä kulkea. Ei ole lainkaan erikoista että aktiivisesti retkeilyä harrastavilta poluntallaajilta löytyy useampi kenkäpari erilaisia maastoja varten.

Muista tämä perussääntö, ennen kuin hankit uudet vaelluskengät

Vaelluskenkiä on tarjolla erilaisille maastoille helpoilta neulaspoluilta suurten ja rohmuisten tuntureiden huiputukseen. Oli kohde mikä tahansa, tärkeintä on maastoon sopiva malli, joka voi olla malliltaan kova tai pehmeä.

Toisin sanoen, mitä kevyempää rinkkaa kannat, sitä taipuisammat ja kevyemmät vaelluskengät sinun kannattaa valita. Käytän itse tällaisissa maastoissa Salomonin GORE-TEX vaelluskenkiä, jotka eivät juuri rasita jalkaa. Mikäli taas retkeilet tai vaellat pidempiä matkoja vaativammassa maastossa, tarvitset tukevammat vaelluskengät.

Vaelluskengät tulee aina hankkia käytön ja kohteen maaston mukaan.

Vaelluskengät

Nahkaiset vai GORE-TEX pinnoitetut vaelluskengät?

Vaikka ennen suosittiin (ja osa käyttää nykyisinkin) kumisaappaita, vaelluskengät ovat yleensä joko nahkaa tai päällystetty vedenpitävällä GORE-TEX-kalvolla. Kalvo pitää jalan kuivana, ja tarpeeksi tukeva vaelluskenkä ehkäisee ikävät muljahdukset.

Olen minäkin ollut sellaisilla vaelluksilla, joissa pitkän päivän päätteeksi väsyneen kulkijan askel on horjahtanut ja nilkka vääntynyt, minkä jälkeen kantamukset on jaettu retkiseurueen kesken ja potilas asetettu koipi pystyssä leiriin lepäämään.

Vaikka GORE-TEX-kalvo on nykyisin hyvin suosittu, se ei materiaalina vedä vertoja nahalle, joka pitää vettä paremmin. Sain kokea tämän karvaasti ja sanan mukaisesti kantapään kautta parin vuoden takaisella Laggon kalavaelluksella, jossa kalvopäällysteiset kengät imivät vettä niin että jouduin kuivattelemaan niitä useamman tunnin nuotion äärellä. Lopputuloksena oli yksi palanut sukka ja toisen vaelluskengän sulanut kärki.

 

Vaelluskengät
Muista: vaelluskenkää ei aina tarvitse kiristää äärimmilleen.

Vaelluskengät
Leirissä voi lusmuta hyvin höllästi kiinnisidotuilla vaelluskengillä.

 

Anna veren virrata

Vaelluskenkiä ei aina tarvitse kiristää naama punaisena niin tiukalle kuin pystyy. Monet jättävät vaelluskenkien ylimmät nauhapaikat käyttämättä, jolloin akilles-jänteelle jää enemmän liikkumavaraa. Tämän ansiosta nilkka ei myöskään kipeydy yhtä helposti kuin äärimmilleen kiristetetyssä vaelluskengässä.

Leirissä voi toki lusmuta hyvin höllästi kiinnisidotuilla kengillä, mutta niiden sijaan suosittelen crocseja. Crocsit ovat myös omiaan jokien ylityksiin, minkä lisäksi niissä ja villasukissa on mukava tassutella leiriympäristössä.

Salomonin mallistosta löytyy myös hyviä polkujuoksukenkiä, joita eräs ystäväni käyttää vaelluksilla päiväretkien aikana. Toki kannattaa huomioida polkujuoksukenkien lyhyt nilkkapituus, mutta jos sillä ei ole väliä, kyseiset mallit sopivat mainiosti päiväkäyttöön. Polkujuoksukenkiä hankkiessaan kannattaa myös huomioida kengän pohjan kuviointi; syvään uurretut nappulat ovat kallioisella pinnalla todella liukkaat, mutta onneksi nykyään saa myös tasapohjaisia polkujuoksukenkiä.

 

Polkujuoksukengät
Polkujuoksukengät sopivat myös päiväretkeilyyn.

Vaellussandaalit
Crocsien lisäksi monet suosivat Tevan vaellussandaaleita.

 

Vaihtoehtona vaellussandaalit

Crocsien lisäksi monet suosivat Tevan vaellussandaaleita (jotka pitää usein tilata ulkomailta). Tevan lisäksi kannattaa tutustua myös Merrellin valikoimaan. Vaellussandaaleissa jalat pysyvät mukavan viileinä, toisin kuin tavallisissa vaelluskengissä. Myös näissä malleissa on mukava viettää aikaa villasukissa.

 

Vaellussandaalit
Tevan vaellussandaaleja kannattaa pitää silmällä paikallisissa retkeilyliikkeissä etenkin ulkomailla matkaillessaan.

 

Suosi tuplasukkaa!

Vaelluskenkien kanssa kannattaa aina käyttää tuplasukkaa eli kahta paria vaellussukkaa päällekkäin. Tällöin kantapäähän kohdistuva hankaus siirtyy kahden sukan väliin eikä ihoon. Rakkolaastarin pakkaaminen mukaan retkelle on kuitenkin aina suositeltavaa, samoin kuin kenkien kunnollinen sisäänajo ennen seuraavaa vaellusta.

 

Salomon vaelluskengät

 

Muista huoltaa vaelluskengät

Muista huolto! Menemättä tässä artikkelissa sen syvemmälle kenkien huoltoon suosittelen katsomaan ystäväni Joppe Rannan aka Retkinikkarin tekemät videot vaelluskenkien puhdituksesta ja vaelluskenkien huoltamisesta.

Vinkki: Kun laitat kengät kuivamaan vaelluspäivän päätteksi, muista aina irrottaa myös pohjalliset.

 

Vaelluskengät

 

Vinkki: Mikäli retkeilet paljon talviaikaan ja huiputat tuntureita tai kiipeilet jäisillä kallioilla, vaelluskengille kannattaa hankkia alla olevan kuvanmukaiset nastapohjat.

 

Vaelluskengät

 

Kun hankit retkeilyvarusteita boldattujen sinisten linkkien ja painikkeiden kautta, minä saan pienen provision, mutta sinä et maksa yhtään ylimääräistä. Kiitos, kun tuet KAUKOKAIPUUn toimintaa.

Retkeilyvarusteet

Lue lisää retkeilyvarusteista

Vinkkeihin