Marmot Vapor -maisemateltta
It always rains on tents. Rainstorms will travel thousands of miles, against prevailing winds for the opportunity to rain on a tent.
Tutustuin ensi kerran MARMOTIN telttamalleihin parin vuoden takaisella Varanginvuonon vaelluksella. Jaoin tuolloin telttapaikan kahden hengen Tungstenista, joka näppärästi kasattavana ja herkullisen värisenä majoitteena jäi roikkumaan mielen päälle.
Nukuttuani aikani naurettavan kevyessä 230 gramman kärsimysteltassani, totesin, että tarvitsen kylmempiä kelejä varten kunnollisen kupoliteltan, minkä vuoksi aloin vilkuilemaan paikallisten varustekauppojen tarjontaa. Pohdin hetken tunneliteltan hankkimista, mutta totesin sellaisen olevan minulle vielä aavistuksen mahtipontinen, sillä retkeni sijoittuvat pääsääntöisesti kolmeen vuodenaikaan eli keväästä syksyyn.
Kupoltelttojen etu on myös se, että ne seisovat omilla jaloillaan, jolloin yösijan voi sijoittaa vaikkapa Porkkalanniemen kalliolle, jonne kiilojen nakuttaminen olisi mahdotonta. Kotiutinkin pian Tungstenin päivitetyn mallin, kahden hengen VAPORIN, kevyen ja ketterän maisemateltan.
Marmot Vaporin ominaisuudet
Teltan ehdottomasti parhaimiin ominaisuuksiin lukeutuvat molemminpuoleiset absidit (katetut sisäänkäynit) antavat enemmän tilaa kahdelle majoittujalle, kun rinkan ja kengät voi jättää teltaan ulkopuolelle pieneen katokseen. Yksin nukkuessaan tilaa onkin sitten ihan ruhtinaallisesti, ja rinkan voi halutessaan nostaa vaikka viereensä.
Reilu kahden ja puolen kilon paino on vielä ihan ok, kun teltan jakaa kahdelle kannettavaksi tai jos (kuten minä teen) grammanviilaa kaikesta muusta. Joka tapauksessa Vapor on oman hintaluokkansa kärkipäätä, sillä kilon tai alle painavat majoitteet nousevat hinnassa helposti tuplaksi.
Vaporin toistaiseksi ainoan miinuksen olen keksinyt sen pakkauspussista. Majoite menee helposti pienempäänkin tilaan, mutta normaaliin pussukkaansa pakattuna teltasta muodostuu hieman hankalasti pakattava pitkä pötkö. On siis helpompi rullata telttakankaat pussiaan pienemmäksi rullaksi ja kiristää ne yhteen remmillä, jonka jälkeen setin voi sujauttaa suojapussiinsa siten, että ylimääräisen kankaan voi kääräistä pakkauksen alle.
Teltan pystyttäminen
Vaporin maisemateltta on älyttömän helppo kasata ja purkaa. Myös oranssin ulkokuoren saa näppärästi pikalukoilla paikoilleen, mikäli sadekuuro yllättää kesken kaiken.
Aavistuksen ahtaanpaikankammoisena minulla on tapana nukkua ilman ulommaista kuorta, oli malli mikä tahansa. Näin myös ilma kiertää vähän paremmin, eikä kuumakaan tule niin helposti. Valoakin riittää vähän pidempään, vaikka tästä mallista löytyykin kattokoukku, johon voi ripustaa ostalampun tai vaikka pienet patterikäyttöiset valonauhat.
Lue lisää vinkkejä siitä, mihin teltta kannattaa maastossa sijoittaa »
Teltan strategiset mitat
Paino: ~2700 grammaa (valmistaja antaa luvuksi 2500 g)
Kausi: Kolmen vuodenajan
Ulkoteltan vesipilariarvo: 3000 mm
Pohjan vesipilariarvo: 5000 mm
Sisäteltan korkeus: 105
Sisäteltan pinta-ala: 120 x 225
Hinta: ~250 €
★ Haluatko lukea lisää teltoista ja telttavarusteista? Klikkaa itsesi tänne!