Liikkuvan kohteen ja eläinten valokuvaus

Olen tuore eläinkuvaaja, noviisi jos totta puhutaan.

Armolliset suosikkikuvauskohteeni – saniaiset, varvut ja taimet – saattavat korkeintaan väristä tuulenvireestä. Täällä Thaimaan matkalla minulle tarjoutui kuitenkin mahdollisuus kuvata Monkey Caven asukkaita, jotka myös onneksi antoivat meidän olla rauhassa, eivätkä tehneet liian läheistä tuttavuutta, kuten ei villieläinten kuuluisikaan.

Minustakin kun tuntui, että tunkeuduin toisten reviirille.

 

Chiang Rai | Monkey Cave

 

Valokuvaajan joulukalenterissa kurkataan tänään pariin asetukseen, joiden avulla liikkuvan kohteen ja eläinten kuvaaminen on huomattavasti helpompaa.

Jos mahdollista, kuvaa aina RAWina. Tuon asetuksen saa päälle kaikkien järjestelmäkameroiden asetuksista. Sinun on myös mahdollista kuvata samanaikaisesti sekä RAWia että JPGtä, jolloin – jos omistat vaikka wi-fillä varustetun muistikortin/kameran – voit siirtää reissun päällä kevyemmät kuvat puhelimeen ja ladata ne some-kanaviisi, ja sitten kotona käsitellä isommat tiedostot lopullisiksi kuviksi vaikkapa blogiisi tai porfolioosi.

RAW-kuvat ovat pikseleiltään paljon suurempia kuin perinteiset jpg-kuvat, minkä vuoksi valojen, varjojen ja sävyjen stilisointi Lightroomissa on kuin toisesta maailmasta.

Kuvaa aina pienimmällä mahdollisella ISO-arvolla. ISO-arvon voisi helposti kiteyttää ajatukseen: ”mitä enemmän luonnonvaloa, sitä pienempi ISO-arvo” tai ”mitä vähemmän luonnonvaloa, sitä suurempi ISO-arvo”. Hämärässä ISO-arvoa joutuu kuitenkin aina nostamaan, mikä toki aiheuttaa kuvissa kohinaa ja rakeisuutta mutta on parempi vaihtoehto, kuin liian tummat ja epäselvät kuvat. ISO-arvon nostamista ei siis tarvitse pelätä, sillä esimerkiksi täällä viidakossa jouduin välillä rullaamaan luvun tuhansiin (Canon 5D Mark II:n asteikko on 100-6400).

Tässä esimerkkinä kaksi kuvaa, joilla on eri ISO-arvo. Toinen apina oli nimittäin liikkeissään sen verran nopeampi, että jouduin vaihtamaan suljinajan 320:sta 640:een, jotta sain kaverin tarkennettua. Eli mitä suurempi (eli nopeampi) suljinaika, sitä korkeampi ISO-arvo tarvitaan, koska kameran kennolle ei ehdi valoa yhtä paljon.

 

Chiang Rai | Monkey Cave

 

Objektiivi: Sigma 105mm f/2.8
Asetukset: f/4.0, ISO 640, suljin 1/320

 

Chiang Rai | Monkey Cave

 

Objektiivi: Sigma 105mm f/2.8
Asetukset: f/4.0, ISO 3200, suljin 1/640

 

Chiang Rai | Monkey Cave

 

Sitten ehkä se tärkein: autofokus eli AI-Servo tai kameramallista riippuen AF-Continuous. Eläimet ja linnut liikkuvat koko ajan, kääntelevät ja vääntelevät päätään, heiluvat ja keinuvat, karkaavat kauemmaksi ja uskaltavat hetkittäin lähemmäs. Tämän vuoksi oletuksena käytössä oleva ”one shot” tulee vaihtaa kameran asetuksista ”ai servoon”. Kun painat liipasimen kevyesti puoleen väliin, näet, että punaiset tarkennuspisteet nappaavat kiinni liikkuvaan kohteeseen ja seuraavat sitä, kuten auto-fokuksen kuuluukin.

Jos kuvaisit ”one shotilla”, joutuisit joka kerta tarkentamaan eläimen uudestaan, mikä käytännössä tarkoittaa, että tilanne meni jo. AI Servo tarkentaa koko ajan puolestasi, minkä vuoksi pystyt keskittymään eläimen seuraamiseen ja nappaamaan sen parhaan ilmeen tai asennon.

Kiitos vielä Lanttimatkojen Antille henkisestä tuesta asetuksiin liittyen!

 

Liikkuvan kohteen kuvaus

Chiang Rai | Monkey Cave

 

Kohde on muuten Chiang Raissa sijaitseva Monkey Cave, jossa ainakin sunnuntai-iltana sai valokuvata ihan itsekseen. Noin sadan porrasaskelman jälkeen pääsee ihailemaan viereistä temppeliä, joka on rakennettu kallion jyrkänteelle. Muu maisema ei sinänsä ole kovin ihmeellinen, alavaa ja vehreää kaupunkia, mutta ylhäällä sijaitseva luola on kuitenkin näkemisen arvoinen. Sen katossa sijaitsevasta halkeamasta siivilöityy auringonvaloa, joka osuu kiilana kultaiseen Buddha-patsaaseen. Me kuitenkin vierailimme täällä iltasella, minkä vuoksi tuo majesteettinen näky jäi meiltä näkemättä.

Ehkä sinä käyt ikuistamassa sen?

 

Chiang Rai | Monkey Cave

Chiang Rai | Monkey Cave

Chiang Rai | Monkey Cave

 

Jos haluat lukea lisää valokuvauksesta, siirry tästä Valokuvaus-osioon. »

Kiitos, kun tuet sivuston toimintaa

Kun hankit retkeilyvarusteita ja kirjoja boldattujen sinisten linkkien ja painikkeiden kautta, minä saan pienen provision, mutta sinä et maksa yhtään ylimääräistä. Kiitos, kun tuet KAUKOKAIPUUn toimintaa ja mahdollistat lukukokemuksen ilman mainosbannereita.

Privacy Preference Center