Revontulien kuvaaminen – näin sinäkin onnistut!

Jotta saisitte paremman käsityksen omasta olemattomasta lähtötilanteesta, näette alla vuoden 2016 joulukuussa ottamani elämäni ensimmäisen revontulikuvan.

Kuvaan ikuistunut hetki oli myös ihka ensimmäinen kerta, kun näin revontulia Lapissa matkaillessani.

Revontulien kuvaaminen vaatii tietynlaisen kamerakaluston ja tietynlaiset asetukset. Ja asetuksistahan en ensimmäisellä kerralla tiennyt yhtään mitään; luotin vain sokeasti vinkkiin ”ruuvaa objektiivi äärettömyyteen”, joka toimii hyvin harvoin.

Olin myös niin innoissani taivaalla loimottavista revontulista, etten edes edes katsonut, miltä muistikortille taltioituneet kuvat näyttivät.

No, tältä.

 

Revontulien kuvaaminen
Elämäni ensimmäiset revontulet ja ensimmäinen revontulikuva.

 

Vaikka pettymys oli karvas, jälkikäteen naurattaa. Ja muistanpahan tämän illan loppuelämäni!

Onneksi en deletoinut näitä kuvia, sillä niiden kautta on helpompi todentaa niin oma kehitys kuin vinkkien pätevyys.

Katsotaan siis seuraavaksi revontulikuvaamiseen tarvittavaa kalustoa ja kameran asetuksia!

 

Revontulien kuvaaminen
Revontulien kuvaaminen onnistuu parhaiten laajakulmaobjektiivilla.

 

Millainen kalusto revontulien kuvaamiseen tarvitaan?

Kamera: Peilillinen tai peilitön järjestelmäkamera, johon on mahdollista vaihtaa objektiivia.

Objektiivi: Oikeanlaisella objektiivilla on valtavan suuri merkitys revontulikuvien kuvaamiseen ja kuvissa onnistumiseen. Valitse laajakulma, jonka aukko on mieluiten välillä f/1.4–f/2.8. Aloitin itse revontulien kuvaamisen Canonin 16–20mm f/2.8 -laajakulmalla, kunnes panostin parempaan linssiin (Sigma 14-24mm f/2.8).

Vaihtoehtoiset objektiivit: Revontulia voi kuvata myös f/3.5- tai f/4-aukon objektiiveilla, mutta nämä linssit ovat jo sen verran tunkkaisempia, että sinun tulee ruuvata ISO-lukua melko korkealle. Ja mitä korkeammalle ISO-lukua joudut nostamaan, sitä rakeisempia kuvista yleensä tulee. Mutta kuten sanottu, näilläkin objektiiveilla voi aloittaa!

Tripod eli kolmijalka: Tukeva kolmijalka on edellytys teräville revontulikuville. Tripodin avulla pystyt myös säätään kuvalle toivotun kulman.

Kauko-ohjain tai ajastin: Kauko-ohjain auttaa minimoimaan kameran tärähtämisen kuvanottohetkellä. Kovissa pakkasissa kauko-ohjaimet voivat kuitenkin hyytyä, joten pärjäät yhtä hyvin kameran sisäänrakennetulla ajastimella; valitse vähintään 2 sekuntia ja mieluiten 10 sekuntia, jolloin kameran runko ehtii ”asettua”. Kameran runko kun tärähtää aina napin painalluksesta, oli kosketuksesi miten hienovarainen tahansa.

Muista vara-akut!: Kylmissä olosuhteissa akut kuluvat hetkessä. Säilytä ylimääräisiä akkuja lämpimässä, esimerkiksi takin rintataskussa ja mieluiten povarissa takin sisäpuolella.

Revontulien kuvaaminen

16mm – ISO 2500 – 5 sek. – f/2.8

Revontulien kuvaaminen

15mm – ISO 6400 – 2 sek. – f/2.8

Revontulien kuvaaminen

14mm – ISO 2500 – 5 sek. – f/2.8

Revontulien kuvaaminen

16mm – ISO 2500 – 5 sek. – f/2.8

Revontulien kuvaaminen järjestelmäkameralla

Viitaten omaan esimerkkiini, harjoittele asetuksia kotona ennen kuin lähdet kuvaamaan revontulia.

Revontulet leimahtavat taivaalle yleensä täysin odottamatta; jos joudut miettimään asetuksia taivaanpalojen aikaan, ne todennäköisesti häviävät ennen kuin ehdit painaa laukaisinta.

Tutustu siis oman kameran asetuksiin ja lue käyttöohjeet, joiden avulla tiedät, miten voit vaihtaa suljinaikaa, ISO-arvoa ja aukkoa.

Revontulien kuvaaminen ja tarkennus

Et taatusti halua muistikortillesi yhtä sumisia kuvia kuin mitä itse onnistuin taltioimaan.

Nyrkkisääntönä on tarkentaa tähdet neulanteräviksi, jolloin myös revontulet taltioituvat kennolle sellaisina, kuin toivot (toki myös suljinajalla on oma tehtävänsä, mutta siitä hieman alempana).

Yöaikaan on lähes mahdotonta luottaa kameran automaattitarkennukseen, ja vaikka se voisikin joissain tilanteissa onnistua (esim. kuuhun tarkentaminen), suosittelen aina manuaalisia asetuksia (M-asetus).

Jotta saat tähdet teräviksi, hyödynnä erillistä valonlähdettä: osoita otsalampulla tai taskulampulla puun latvaa ja tarkenna kuva latvaan. Suositeltava etäisyys on noin 30 metrin päässä valaistavasta kohteesta.

Mainitsinkin tästä jo aiemmin; olet saattanut kuulla vinkin, jonka mukaan linssi kannattaa ”tarkentaa äärettömään”. Jos aiot käyttää tätä tapaa, varmista, että kuva todella on tarkka, sillä ainakin omien kokemusten perusteella kuvista saa tarkkoja vain manuaalisesti.

Vinkki: Kun olet tarkentanut etsimen puun latvoihin, voit laittaa väliaikaisen teipin objektiivin pintaan niin etteivät asetukset pääse liikkumaan, kun siirtelet kameraa pimeässä.

ISO-asetukset revontulikuvauksessa

Mitä suurempi ISO-luku, sitä enemmän kamera kerää valoa, ja mitä korkeammalle ISO-luvun ruuvaat, sitä rakeisempia kuvista tulee. Revontulien kuvaaminen on siis aikamoista käsisäätöä, mutta kunhan sisäistät nämä vinkit, voit olla varma, että myös sinä onnistut taltioimaan upeita yötaivaalla loimottavia taivaanpaloja.

Voit hyödyntää näitä asetuksia:

  • 1600 ISO: Kompakti- ja järjestelmäkameroille
  • 1600 ISO – 3200 ISO: APS-C-heijastuskameroille
  • 3200 ISO (tai enemmän): Uusimmille täyden koon järjestelmäkameroille

Käytän itse useimmin 3200 ISO-arvoa. Kuitenkin revontulien ollessa todella kirkkaat lasken ISO-arvon > 1600. Jos revontulet taas ovat melko heikot, ruuvaan ISO-arvoa jopa > 6400.

Aukon valinta

Mitä pienempi aukko, sen parempi. Revontulien kuvaaminen onnistuu parhaiten f/2.8:n laajakulmalla niin että aukoksi on valittu f/2.8.

Suljinajan määrittäminen

Revontulet liikkuvat kaiken aikaa, minkä vuoksi puhumme tietenkin liikkuvan kohteen kuvaamisesta. Toisin kuin päivänvalossa, jolloin suljinajan tulee olla mahdollisimman korkea, yökuvauksessa luku menee toisinpäin: tarvitaan pidempi suljinaika.

Toinen sääntö: Mitä kirkkaammat revontulet ovat, sitä lyhyempi on suljinaika. Aloita esimerkiksi 7 sekunnin valotuksella, jota ruuvaamalla suuntaan ja toiseen löydät parhaan vaihtoehdon.

Voit hyödyntää näitä vinkkejä:

  • Himmeät revontulet: 10–20 sekuntia
  • Silmällä erotettavat normaalit revontulet: 5–10 sekuntia
  • Kirkkaat, nopeasti liikkuvat revontulet: 0.5–5 sekuntia

Revontulien kuvaaminen

14mm – ISO 2500 – 5 sek. – f/2.8

Tähtikuvaus

15mm – ISO 3200 – 3,2 sek. – f/5.6

Revontuli asetukset

24mm – ISO 5000 – 15 sek. – f/2.8

Revontuli asetukset

14mm – ISO 3200 – 5 sek. – f/2.8

Muutama muu vinkki

Esikatseluikkunan kirkkaus: Varmista, ettei kameran näyttö ole 100 % kirkas, eli himmennä se mieluummin 50 prosenttiin. Toisin sanoen, jos kameran esikatseluikkuna on todella kirkas, saatat luulla myös muistikortille tallentuneiden kuvien olevan todella kirkkaita (jolloin todennäköisesti säädät asetukset väärin).

Kuvatiedosto: Kuvaa aina RAW-kuvia, jolloin kuvien käsittely jälkikäteen on helpompaa.

Kohinan korjaaminen: En suosittele käyttämään kameran automaattista kohinan korjaamista, vaikka sellainen vaihtoehto olisi tarjolla. Kuvista tulee aina parempia, kun ne käsittelee itse (kuvankäsittelyohjelmat mahdollistavat kohinan poiston).

Tarpeeksi lämmintä vaatetta: Muista pipo, hanskat ja kunnon toppavaatteet. Revontulia joutuu usein odottamaan pidempäänkin, ja totta kai ulkona viihtyy pitkään myös silloin, kun revontuletkin kestävät kauan!

Vertaistukea, inspiraatiota ja kuvausseuraa voi etsiä Facebookin Revontulikyttääjät-ryhmästä.

Revontulien kuvaaminen

14mm – ISO 3200 – 5 sek. – f/2.8

Revontulien kuvaaminen

24mm – ISO 4000 – 2 sek. – f/2.8

Revontulien kuvaaminen

14mm – ISO 3200 – 5 sek. – f/2.8

Revontulien kuvaaminen

20mm – ISO 4000 – 5 sek. – f/2.8

Revontuliennuste tänään – parhaat sovellukset

Jos haluat tietää tämän päivän revontuliennusteen, tutustu alla oleviin linkkivinkkeihin ja sovelluksiin. Koska revontulia on vaikea bongata saati kuvata paksun pilvipeitteen läpi, muista seurata myös Ilmatieteen laitoksen pilvikarttoja.

Lue myös vinkit tähtikuvaukseen!

Siirry vinkkeihin