KAUPALLINEN YHTEISTYÖ: YLITORNION KUNTA

Aurinkovaarojen Jotos – 50 km pituinen vaellusreitti Ylitornion sydänmailla

Aurinkovaarojen Jotos on 50 km pituinen reitti Ylitornion kunnassa.

Leveällä pensselillä oli maalattu maisema niin että taivaan sini jatkui maan äärestä äärettömyyteen – aina siihen pisteeseen asti, kun loppukesän laskevan auringon hehku painaisi päivän mailleen.

Sitä ennen yksi vaeltaja kylpi hiessä, ja se vaeltaja olin minä.

Viileä ilta oli vain muisto, kun parkkeerasin auton ennen puoltapäivää Aavasaksan Eholammen rantaan. Lukitsin ovet, nostin päivärinkan selkään ja lähdin kapuamaan ylös jyrkästi kohoavaa Viisavaaraa.

Olin pakannut reppuun makuupussin, makuualustan, rankisen ja keittimen sekä kevyet eväät ja neljä litraa vettä. Tarkoitukseni oli kulkea kokonaisuudessaan 50 kilometrin mittaisesta Aurinkovaarojen Jotos -vaellusreitistä puolet ja viettää yksi yö Kivivaaran laavulla.

Vaan toisin kävi, kuten yleensä aina.

Aurinkovaarojen Jotos on pääsääntöisesti kuviaa kangasmetsää.

Vanha aurinko paahtoi pilvettömältä taivaalta. Tuulenvire oli unhoittunut päiväunille. Ilma seisoi paksuna ja hikisenä, paita liimautui ihoon. Otsaa sai pyyhkiä yhtenään.

“Kyllä näiden täytyy olla tämän kesän viimeiset helteet”, mutisin itsekseni ja otin pitkän hörpyn vettä.

Viereisten koivujen välissä kauniissa aamuauringossa kimmelsi komea seitti, joka oli kerännyt kasteen helmiksi. Pian ne kuitenkin haihtuisivat ilmaan, veden ikuisen kiertokulkuun, sillä aurinko kiipesi ikuisella matkallaan yhä ylemmäs taivaankantta.

Kuuma!

Tauon paikka

Laskin rinkan selästäni ja kauhaisin kourallisen makeita mustikoita suuhuni.

Taivaalla yläpuolellani viiletti tuulihaukka. Pian se aloittaisi muuttomatkansa Etelä-Eurooppaan tai sitten Pohjois-Afrikkaan, riippuen siitä, mihin oli aiemmilla matkoillaan mieltynyt. Mietin lyhyen hetken, käyvätkö linnutkin joskus eri paikoissa?

Voimmeko me olla mistään täysin varmoja?

Tuulihaukka hävisi yhtä nopeasti kuin oli ilmaantunut, ja luonnon omalle estradille tepasteli maata pitkin pikkuinen niittykirvinen. En ole varma, mutta luulen, että tämä yksilö jatkaa matkaansa Välimerelle.

Lapissa on varmasti yhtä kuuma kuin siellä nyt.

 

Aurinkovaarojen Jotos on helppokulkuinen vaellusreitti Ylitornion sydänmailla.
Jotos puikkelehtii kalliosessa maastossa, kuivan kangasmetsän reunamilla.

 

Saavuin Kivivaaran laavulle ennen aikojani

Reitti oli ollut mukavan helppo kulkea, ja uudet valkoiset merkkipaalut olivat ohjanneet tietä. Olin alustavasti suunnitellut jääväni yöksi näille sijoille.

Kuluneen kesän lohivaellukset olivat kuitenkin tainneet karaista niin etteivät nousut ja muutaman kilon pikkurinkka tuntuneet missään.

Päätin istahtaa alas ja syödä eväsleivän, minkä jälkeen olisin varmasti viisaampi.

Virtaa tuntui riittävän, ja varjoinen metsä houkutteli. Niinpä päätin jatkaa matkaani saman päivän puitteissa reitin loppuun ja yöpyä teltassa auton vieressä.

Kyllähän nyt ne loput 10 kilometriä tällä vauhdilla sujuisivat ihan mukavasti.

 

Aurinkovaarojen Jotos: Kivivaaran laavu reitin varrella.
Reitin alkuosan puolessa matkaa, noin 10 kilometrin taipaleen jälkeen, kulkija saapuu Kivivaaran laavulle.

Aivan laavun takana kohoaa kallio, joka tarjoaa yhdeksän metriä kiivettävää ennätyksiä havitteleville boulderoijille.

Kuulin nimittäin, ettei tämän kohteen negatiivista seinää ole vielä kukaan koskaan suorittanut.

Kivivaaran maisemissa mieli ja aika pysähtyy

Kivivaaran laelta aukesi niin komea maisema, että etelän hetelmän piti hieraista silmiään. Näkymä oli kuin Kolin yltä, mutta Pielisen tilalla niin kauas kuin silmä piirsi kasvoi tumma kuusimetsä. Aivan ihana näky.

Hjii—tsak!

Kivitasku laulaa lennähti seuraksi viereiselle kallionlohkareelle. Se tarkasteli minua pää kallellaan. Yömuuttajalla ei vielä näyttänyt olevan kiire trooppiseen Afrikkaan, hehkuihan Suomen Lappikin vielä loppukesän helteestä.

“Pidätkö sinä paahteesta?” kysyin tirpalta, joka heilautti pyrstöään ja lensi tiehensä.

“En minäkään, tulisi jo syksy ja kirpeät tähtiyöt.”

Kohti Porokämpää, reitin kolmatta taukopaikkaa

Kivivaaralta kohti vanhaa Porokämppää viettää alamäkeen valuva kahden kilometrin jalkamatka. Perille päästäkseen askeltaan saa varoa, sillä täällä on rakkaa vaikka ja kuinka. Suurimman pirunpellon yli on onneksi rakennettu kulkua helpottamaan tukevat pitkospuut.

Tällaisen laajan kivikon, Pirunpellon, sanotaan olevan itse pahamaineisen sarvipään esimerkki omista surkeista maanviljelystaidoistaan, tai sitten sen oletetaan olevan vanha muinaisranta.

Jälkimmäinen sopisi tilanteeseen paremmin, sillä näillä main makasi aikoinaan Itämeren syntyä edeltäneen Ancylusjärven raja.

Aavasaksalla on varsin kiintoisa menneisyys, josta kirjoitin enemmän juttusarjan toisessa osassa.

 

Aurinkovaarojen Jotos ja laaja pirunpelto.
Pirunpellon yli kulkevat vanhat pitkospuut, jotka ovat paikoitellen melko huonossa kunnossa.

Vanha porokämppä
Vanhan porokämpän suojissa voi pitää viileän tauon.

Vanha porokämppä

Vanha porokämppä.

Jotostaen kohti Kotarovaa

Päivä alkoi painua kohti iltaa, mutta matkaa oli vielä jäljellä.

Porokämpältä Kotarovalle pitäisi kulkea vielä 3,4 kilomeriä ja Kotarovalta Utsuun 3,3 kilometriä. Utsun eräkämpän jälkeen jäljellä olisi viimeinen nousu Ehovaaran yli ja laskeutuminen takaisin Eholammen rantaan, jossa auto odottaisi.

Tässä vaiheessa askel alkoi kuitenkin jo vähän painaa, mutta mieli oli loppukesän illasta kevyt.

Miten ihanaa olikaan olla täällä, kun ei ollut kiire mihinkään.

 

Aurinkovaarojen Jotos puikkelehtii myös rehevässä sekametsässä.
Aurinkovaarojen Jotos puikkelehtii myös rehevässä sekametsässä.

Utsun kämppä

 

Vaelluksen loppuosuutta reunustava metsä oli kaunis, luonnontilainen ja rehevä. Ilta-auringon pehmeät säteet painautuivat havupuiden oksia vasten, joilta ne valuivat alas saniaismattojen ylle.

Tsi-tsi-tsää-tsää-tsää! Tjyy-tjyy­tjyy…

Se oli baskeripäinen hömötiainen.

 

Ylitornion retkeilymaastot tarjoavat monipuolisen kattauksen metsämaisemiin.

 

Autolle saavuttuani olin väsynyt, onnellinen ja 100% valmis lempeille löylyille.

Niinpä jätin telttayön tuonnemmaksi ja varasin kaksi yötä tällä kertaa Aavaloma Cottages of Holidaylta, jonka pieni ja viihtyisä mökki sekä respan kotoisa sauna olivat juuri niitä asioita, joita erämaankulkija osaa arvostaa, ja mitä tämän mieleenpainuneen Ylitornion reissun päätteeksi kaipasi.