Aavasaksan Yöttömän yön melontareitti

Olen matkustanut Suomen rajojen ulkopuolelle (kun Norjaa ei lasketa) viimeksi 18 kuukautta sitten. Nyt ymmärrän, miksi.

Suomi on täynnä toinen toistaan upeampia kohteita, joiden määrää en vielä ymmärtänyt, kun viisi vuotta sitten tein päätöksen matkustaa enemmän kotimaassa.

Osasin tuolloin tuijottaa vain Luontoon.fi-sivuston julkaisemaa karttaa maamme kansallispuistoista, joissa retkeilin ja retkeilen edelleen niin paljon, kuin pystyn.

Sittemmin omalle retkikohdelistalle ovat nousseet myös muut kauniit luontokohteet, lyhyemmät polut, lähimetsät ja nyt viimeisimpänä melonta. Miksi en ollut tajunnut aiemmin tutkia Lapin luontoa vesiltä käsin?

Välillä onkin hyvä poistua mukavuusalueeltaan: säästää joentörmällä liikuskelu ja vavalla nakkelu tuonnemmaksi, ja lähteä tutkimaan kohteita aivan uudesta näkövinkkelistä.

Tällä kertaa Ylitorniolta löytyvältä Yöttömän yön melontareitiltä käsin.

 

 

Nämä ovat varmasti vuoden viimeisimpiä kesäpäiviä ennen syksyn tuloa. Aurinko paahtoi pilvettömältä taivaalta, kun ajoin Ylitornion vanhalle tullille, jonne olin sopinut tapaamisen oppaani kanssa.

Iloinen meänkieli kajahti ilmoille, kun jätin RAVin parkkiin ja hyppäsin Mikaelin kyytiin.
Tarkoituksenamme olisi meloa Haapakosken vanhan voimalaitoksen alta kymmenen kilometrin mittainen matka Tornionjoen sillan eteläpuolella olevalle rannalle, joka kesäisin palvelee kaiken kansan uimareita. Melko noviisina melojana matkan mitta hieman arvelutti, mutta osoittautui oikein sopivaksi loppukesän aktiviteetiksi lähes tyynellä lohijoella.

 

 

Yöttömän yön melontareitin varrella pääsee ihailemaan Aavasaksan vaaraa (242 m) sen koko komeudessaan. Kuinka moni tiesi, että vanhastaan tunnettu maisemanähtävyys on valittu yhdeksi Suomen 27 virallisesta kansallismaisemasta?

Jääkaudenjälkeisen, Saksasta Lappiin ulottuneen muinaisen Ancylusjärven rannan rajan näkee selvästi rakkakivikertymästä, joka aiemmin peittyi veden alle paljastaen vain Aavasaksan vaaran huipun pitkäksi venyneen laen.

Aavasaksan nimen taas uumoillaan syntyneen saksalaisten hansakauppiaiden ylläpitämistä kulttuurisuhteista, ainakin Wikipedian mukaan. Ja minä kun luulin, että sillä olisi ollut jotain tekemistä maamme sotahistorian kanssa.

 

 

Kokonaisuudessaan 160 kilometrin mittaisen melontareitin varrelta löytyy useita laavuja ja lepopaikkoja, joista yhdelle mekin pysähdyimme. Katettu kota sijaitsi noin puolessa välissä matkaa ja toimi taukopaikkana lounaalle. Mikael valmisti meille bravuurinsa tomaattisen chorizo-keiton, jonka kylkeen keitimme vielä kahvit ja nautimme nisuiksi perinteiset ruotsalaiset punssileivokset.

Melontareitin erikoisuus lienee juuri se, että maisemia pääsee ihailemaan molemmin puolin Suomen ja Ruotsin rajaa.

Yöttömän yön melontareitin kartta »

 

 

Ihan kaksinkaan ei tarvinut joella oleskella, nimittäin nälkäiset hauet kävivät molskauttelemassa aivan vieressä. Lennähtipä rannan lintutorniin meitä vahtimaan myös nuori merikotka. Mikael kertoi nähneensä kerran, kuinka petolintu oli saalistanut tyvenestä vedestä hauen kynsiinsä ja lentänyt lounaansa kanssa maalle ruokailemaan.

 

 

Totta puhuakseni ja vaikka reitin pituutta hieman mietinkin, loppui melontamatka aivan liian lyhyeen – olisin mieluusti viettänyt vesillä pidempään, mutta kolmen kilometrin mittainen iltalenkki kehutulla Kruununkierroksella odotti kulkijaansa. Siitä kuitenkin lisää juttusarjan toisessa osassa.

Onneksi tänne pääsee aina takaisin!

 

 

Lue myös

★ Kruununkierros-luontopolku »
★ Aurinkovaarojen Jotos »
★ Annikki Kariniemen patsas »