Kuinka lusikanveistäjän mestariksi tullaan

Muistan, kuinka pikkutyttönä sain isältäni puukon ja liian suuria klapeja. Istuin lapsuudenkodin kivirappusilla saamatta mitään aikaan. Sitten pyysin vasaran ja naulan, ja sainkin ne, muttei siitäkään mitään järkevää syntynyt.

Oli kuitenkin pakko kokeilla.

Pohjois-Savon kesämökillä tein takuulla tuhat jousipyssyprotoa – niistä missään onnistumatta. Ritsan sentään sain laulamaan, ja Hämeenlinnan ampuradalta kerätyt hylsyt lensivät komeassa kaaressa milloin minnekin. Nykyisin ajatus metsään ja järveen ammutuista metalliosista hirvittää, mutta kerropa tuo innokkaalle ala-asteikäiselle, joka ei tietenkään tottele.

Teollisen muotoilun puupajaopinnoissa yritin eräälläkin kurssilla saada koivuviilun taipumaan laineille, jotta lopputulemana syntyisi kaunis viinipullonteline. Arvaatte varmaan; pieleen meni, sillä sen sijaan että koivuviilu olisi tyhjiöimussa ottanut muotonsa, homehtui se pilkulliseksi imupussin sisään. Voin kertoa, että olipahan mahtavaa esitellä työnsä tuloksia kurssin päätteeksi luokan edessä.

Puolustukseksi todettakoon mokan olleen opettajan, joka käski minun kastella viilut ennen parin päivän paineistuista, mikä ei sitten ollutkaan se oikea ratkaisu. Jäipähän muisto, vaikka kurssin numeroa en onneksi muista.





Sen sijaan ensimmäinen koskaan vuolemani lusikka onnistui paremmin, kuin olisin koskaan uskaltanut toivoa! Kolmen tunnin kovertamisen ja hiomisen jälkeen pitelin nimittäin käsissäni ainakin omasta mielestäni ihan mallikasta yksilöä, joka kymmenenkunta muun muotovalion kanssa lähtee edustamaan Fiskarsin Greetings from SUOMI -kesänäyttelyyn.

Lusikan saan sitten myöhemmin kotiin ja mukaan syksyn retkille.

Lusikkapaja on World of TRE -lifestyle myymälän ja Elina Niemistön yhteistyöprojekti, jossa harjoitellaan puulusikan veistoa. Kantavana ajatuksena on, että kuka tahansa voi tarttua toimeen ja harjoittelemalla kehittää uusia taitoja. Projekti on samalla myös kunnianosoitus suomalaiselle käsityölle ja mestareille, jotka ovat käyttäneet vuosia kehittääkseen taitonsa huippuunsa. Lusikan voi tehdä kuka vain, mutta mestariksi ei voi tulla kuin pitkäjänteisen harjoittelun kautta.

Se on aivan totta.





En nimittäin osaa kuvitellakaan, kuinka monta vuotta pitäisi harjoitella, jotta minusta tulisi isoisoisäni veroinen veistäjä.

KALASTAJAN HUOLIA on ollut suosikkini pikkutytöstä asti.