— Ei, ei, en sitä usko!

Kolme viikkoa hävisi hetkessä. Istun tuijottaen näyttöä, jolle jokainen sormenlyönti tuntuu merkityksettömältä. Tekisi mieli painua pihalle. Unohtaa koko kirottu kone. Hävitä maailmankartalta – ihan melkein kuin meinasi jo käydä.

— Ei — en todella usko. Ei ole mahdollista, että olen taas tässä pisteessä.

Ei, ei, vakuuttelin, kyllä, kyllä, totesin. Olen pakannut tavarat, siirtänyt kaiken säilöön syksyä varten. Huonekalut naurattivat: minä omistan kolme jakkaraa, tai pallia kuten meillä päin sanotaan, “ja ne kaksi muuta pallia kadotit muuten juuri”, tokaisi eräs ystäväni hörähtäen. Kiitos. Ei siinä voinut kuin nauraa.

Minä pistin viime kierroksella kaiken kiertoon.


Berries


Mitä sinä tekisit, jos kaikki olisi mahdollista, eikä syksyksi minkäänmoisia suunnitelmia? Lähtisitkö Norjaan, Ruotsin Lappiin vai töihin Grönlannin kalatehtaalle? Pysyisitkö Suomessa? Suomen Lapissa?

Otsaa ei enää kurtista, rintaa ei enää kurista, ja maisemat humahtelevat ohi kuin kaikki muu viime vuosilta. Lähestytään Tamperetta. Juna kolkuttelee eteenpäin, kuulutus on aivan liian kovalla. Henriikka pyytää päänsärkypillerin. Tänään mennään Seitsemiseen.

— Ehkäpä elämällä oli jotain muuta mielessään.

Juna saapuu perille, matkalaiset nousevat laiturille, ja juna jatkaa matkaansa.

Kai minä vain kadotin hetkeksi itseni, mutta nyt olen tullut takaisin. Tällä kertaa Tampereelle.


Berries

Tee tunnelmallisia kuvia Lightroom Presettien avulla

Tutustu

Privacy Preference Center