Harva asia on pysynyt elämässäni niin kauan kuin kirjoittaminen.

Osallistuin ala-asteella ylimääräiselle kurssille, jonka järjesti silloinen äidinkielen opettajani, Piipari sukunimeltään. Kirjoitin tuolloin oman versioni Vihreän timantin metsästyksestä. En ole varma, muistanko paremmin mieltäni mullistaneen elokuvan vai sen kipeän ranteen, joka hyvä jos liikkui kahden tunnin kirjoittamisen päätteeksi.

Minulle aina sanottiin, että painan liian kovaa, mutta minkäs sitä luonnolleen mahtaa.

“Sitten ei auta pyyhekumikaan.”
“Mitä sitten?”

Minä olen juuri tuollainen. Kaikki koettu saa näkyä, enkä ole koskaan koettanutkaan painaa päätäni piiloon asioilta, joita halusin tuossa eletyssä hetkessä enemmän kuin mitään muuta.

Muistan edelleen ne punaiset kokolattiamatot, huojuvan tornin Neiti Etsiviä ja kaikkien siskojen ja isän yhtä korkeat ja huojuvat kirjapinot. Meillä on luettu aina.

Suosikkipaikkani lapsuudenkodissani oli talomme oma kirjastohuone levysoittimineen. Sinne minä hieman vanhemmalla iällä kannoin kirjastosta lainatut vinyylit (onko kukaan teistä lainannut vinyylejä?), joita kuuntelin hiljaa paikallani istuen. III Communication, kuka muistaa?

Lainasin kirjastosta kaikki avaruutta ja inkojen kulttuuria, pyramideja, leijojen rakentamista sekä eläimiä koskevat kirjat. Minä lainasin samat kirjat aina uudestaan.

Kävin Hämeenlinnan Kirjaston kirjoittajakoulua yläasteen ajan. Muistan, kuinka pussasin poikaa ensimmäisen kerran erään illan päätteeksi. Enkä tiedä kumpi olisi romanttisempaa: Se että pojan nimi oli Julius vaiko se, että tuo kaikki tapahtui siinä maailman muistojen ja tarinoiden tyyssijassa, pyöräkatoksen alla, alkusyksyn paikkeilla. Kirjaston alapihalla.


Untitled


Minä olen kirjoittanut kaikenlaista.

“Nuo tapahtumat ovat olleet sinulle tärkeitä, ja ihan piirrosten kanssa”, vastasi äiti viestiini, kun lähetin hänelle nämä samat kuvat päiväkirjani sivuilta.

Kyllä äidit sitten ovatkin aina oikeassa.

Ja kyllä äidit sitten osaavat pukea ajatukset kauniiksi sanoiksi.


Untitled

Untitled

Untitled


Oma suosikkini taitaa olla tarina purjeveneestä, jonka luulen ehkä vieläkin muistavani.


Untitled


Mutta toisaalta – mikä voittaisi lentävät dinosaurukset?


Untitled

Suomen luetuimman matkablogin takaa löytyy retkeilytoimittaja, kirjailija ja luontokuvaaja Monni Himari.

Osa artikkeleista sisältää kumppanuuslinkkejä; vaikka minä saan niiden kautta tehdyistä tilauksista pienen korvauksen, sinä et maksa yhtään ylimääräistä. Kiitos, kun tuet KAUKOKAIPUUn toimintaa ja mahdollistat artikkeleiden tuottamisen jatkossakin.

09/2021

Vaella, kalasta, rakasta

Kaikkein pieninkin päätös muuttaa oman elämän kurssia.

Vaella, kalasta, rakasta on koskettava tarina rakkaudesta, oman polun löytämisestä ja uudesta alusta Pohjois-Norjassa. Lukuisin luontokuvin kuvitettu teos on tositarina kirjailija Monni Himarin elämästä sekä yli kymmenen vuotta kestäneen jatkuvan matkailun aiheuttamasta burnoutista ja siitä toipumisesta.

Lue lisää kirjasta täällä »

Tilaa kirja

Uutiskirje

Miltä kuulostaisi kahvitauko tai pari kuukaudessa kiinnostavien matkajuttujen äärellä? KAUKOKAIPUUn uutiskirje nivoo yhteen ajankohtaiset artikkelit, reissu- ja retkivinkit sekä helmet arkistojen kätköistä.

Privacy Preference Center