Miten meri voisi koskaan unohtaa?
Mare Pacificumista, portugalilaisen löytöretkeilijän Fernão de Magalhãesin (1519–1521) antamasta latinankielisestä nimestä käännökseksi taipunut Tyynimeri on niitä harvoja horisonttinsa hukanneita lakeuksia, joita en ole vielä päässyt kokemaan.
Ja minä sentään olen kirjoittanut, valokuvannut ja matkaillut työkseni yli vuosikymmenen verran. Tyynimeri kaiken huipuksi on maailman suurin merialue, jonka laineet huuhtovat monien tunnettujen matkakohteiden rantoja. Se myös peittää kolmasosan maailman merien kokonaispinta-alasta ulottuen pohjoisen pallonpuoliskon Arktiselta alueelta eteläisen pallonpuoliskon Antarktikselle, lännessä Aasian ja Australian mantereilta Pohjois-Amerikkaan sekä idässä aina Etelä-Amerikan mantereisiin asti.
Mutta minä olenkin saanut valita. Ja juuri sen vuoksi seikkailuni ovat mahtuneet muiden maiden rannikoille: Olen tavannut tumman kirkkaansinisen Barentsinmeren, eli Pohjoisen jäämeren reunameren, joka on nimetty kyseistä aluetta 1500-luvun lopulla kartoittaneen hollantilaisen löytöretkeilijä Willem Barentsin (1550–1597) mukaan.
(Pohjoinen jäämeri oli ennen muinoin järvi, kunnes Atlantti laajeni rikkoen Grönlannin ja Huippuvuoret toisiinsa yhdistävän kannaksen.)


Olen kokenut matalana ja myrskyisenä tunnetun Pohjanmeren sekä lempeän lämpimän ja turkoosin Andamaanienmeri, Intian valtameren sivumeren.
Listalle mahtuvat myös Kreikan mytologian Atlas-jättiläisestä nimensä saanut Atlantin valtameri eli Atlantti sekä useita kertoja suola-aavikoksi kuivunut Välimeri, joka haihtui ilmaan miljoonin kuutioin ja satoi tuhannen vuoden aikana ympäri maapalloa nostaen merenpintoja 12 metrin verran.


Sitten on rakas Itämeremme, tuo pienestä koostaan huolimatta Mustanmeren jälkeen maailman toiseksi suurin murtovesiallas. Se on samalla sekä maailman nuorin meri että yksi maailman saastuneimmista meristä. Ja se surettaa minua.

ANDY: You know what the Mexicans say about the Pacific?
RED: No.
ANDY: They say it has no memory. That’s where I want to live the rest of my life.
Yksi maailman historian rakastetuimmista elokuvista, Shawshank Redemption, jättää mielen päälle kysymyksen siitä, mitä meri muistaa. Vai muistaako se?
Meri on ollut olemassa maailman ensimmäisestä aamusta asti, vuosimiljoonien ajan ennen meitä. Se on elänyt, muuttunut, mukautunut ja myös muovannut maailmaa, jossa elämme.
Merenpohjan sedimenttikerroksista pystytään määrittämään, mitä historian aikana on tapahtunut. Meidän aikakautemme, jos kukaan on sitä tulevaisuudessa enää tutkimassa, tulee jättämään jälkeensä paksun muovikerroksen, sillä edes valtamerten tunnetusti syvin kohta, Mariaanien hauta, ei ole säästynyt makeispapereilta ja muovipusseilta.
Jos ihmiskunta ei opi rakastamaan valtameria, jotka yhdessä kasviplanktonin ja levien kanssa muodostavat yli puolet hengittämästämme hapesta, se tuomitsee itsensä sukupuuttoon. Se tosin ei tulisi yllätyksenä, sillä 99 % maapallolla koskaan eläneistä lajeista on kuollut sukupuuttoon.

Seitsemällä merellä purjehtinut merimies on käynyt Pohjoisella ja Eteläisellä jäämerellä, pohjoisella ja eteläisellä Tyynellämerellä, pohjoisella ja eteläisellä Atlantin valtamerellä sekä Intian valtamerellä. Nykyään nimityksiä ei tosin enää käytetä kuin seitsemän meren sanonnassa, sillä maantieteellisesti valtameriä on enää kolme.
Vaikka maailmassa on lukematon määrä nimettyjä vesialueita, kaikki meret, lahdet ja vuonot ovat samaa vettä. Ei siis ole olemassa vettä, joka olisi vain Tyynenmeren, Atlantin tai Norjanmeren vettä. Kesäpäivänä ihoa hyväilevät laineet ja tuulisella säällä rannoille kuohuvat ryöpyt, jotka kihisten sulavat pois aaltojen osuessa kivikkoiseen rantaan, ovat ehkä joskus murtuneet Eteläisen jäämeren jäävuoria vasten tai lipuneet turkooseina mainikeina Aasian rannikoilla.
On kiehtovaa ajatella, miten syvyyksien salatut virrat, joita pitkin vedet liikkuvat, ovat jossain pullonvihreän arktisen sävyisiä ja taas toisaalla kirkkaan turkoosinsinisiä – ja silti kaikkialla yhtä samaa merivettä elämän loppuun asti.
Mikä maailman meristä on sinulle rakkain? Entä onko joku, jota et vielä ole tavannut?
Mitä haluaisit lukea seuraavaksi?
Kiitos, kun tuet sivuston toimintaa
Kun hankit retkeilyvarusteita ja kirjoja boldattujen sinisten linkkien ja painikkeiden kautta, minä saan pienen provision, mutta sinä et maksa yhtään ylimääräistä. Kiitos, kun tuet KAUKOKAIPUUn toimintaa ja mahdollistat lukukokemuksen ilman mainosbannereita.
20 Comments
Add comment Peruuta vastaus
This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.
Seitsemästä merestä olen tavannut kaikki, osan tosin varsin pikaisesti. Hyvä vaikutelma on tullut niistä kaikista. On vaikeaa laittaa eri meriä ”rakkausjärjestykseen”, mutta Itämerellä olen viettänyt todella paljon aikaa, niin veneillen kuin kalastelleen, jonka lisäksi sillä on sijaintinsa puolesta erityisasema. Ehkä kauneimmat missään näkemäni paikat saattavat sijaita korallikolmiossa pinnan alla. Toivon todella, että ylipäätään saastuminen ja meriveden lämpötilan nouseminen pysähtyisi ennen kuin on myöhäistä.
Rakkausjärjestys onkin kaunis termi! Ja korallikolmio kuulostaa aivan upealta! Pääsisinpä tutkimaan vedenalaisia maisemia itsekin joku päivä. 🙂
Merien tilanne on hyvin surullinen, ja toivon että ihmiset heräisivät tilanteen vakavuuteen. Otan tähän aiheeseen vahvasti kantaa seuraavassa kirjassani, siitä pääsen julkaisemaan jo ihan pian. En malttaisi odottaa. <3
Meret on kyllä uskomattomia paikkoja, varsinkin jos on vähän päässyt vilkaisemaan niiden pinnan alle. Luontodokkareista vedenalaisesta elämästä kertovat ovat ehkä parhaita.
Minäkin rakastan eniten juuri pinnanalaisia luontodokkareita. Sukellus on lajina sellainen haave, jonka haluaisin ottaa haltuun heti kun maailmantilanne paranee ja pääsee taas matkailemaan. <3
En osaa nimetä yhtä suosikkia. Tykkään ylipäätään olla vesistöjen äärellä oli se sitten meri tai järvi. Surullista, jos Itämeri on saastunein meri.
Itämeri tosiaan on yksi saastuneimmista, sen tila onneksi muuttui saastuneimmasta ”yhdeksi saastuneimmista” viime vuonna ja päivitin tuota tekstiä oikeanlaiseksi. Mutta kyllä vesistöjen äärellä sielu lepää. <3
Kyllä se välimeri on kaikista rakkain
Ymmärrän hyvin tämän valinnan. <3
Voi että, miten kiva postaus tämä olikaan! Täällä siis yksi merten rakastaja ja saariston kasvatti. Koen meren (ja veden ylipäätään) rauhoittavana elementtinä, ja haaveissa onkin vielä joskus muuttaa saareen (ainakin kesiksi).
Kiitos Eveliina. <3 Toivottavasti tuo haaveesi toteutuu, se kuulostaa aivan ihanalta!
Tiedä siitä rakkaimmasta, mutta ensimmäinen kohtaaminen Tyynen valtameren kanssa on kyllä jäänyt mieleen. Toinenkin, sillä Suomesta käsin sen rannat ovat kyllä sen verran kaukana, että niiden saavuttaminen on aina pieni tapahtuma. Galapagoksella kylmien merivirtojen viilentämät vedet päiväntasaajalla jäivät nekin mieleen – merestä tosiaan on moneksi.
Voi, uskon! Onnellinen kun olet päässyt tutkimaan Galapagosta. Ehkä minäkin vielä joskus. <3
Kaunis postaus, vaikka surullinen tosiasia onkin tuo merten surkea tila <3 Minäkään en osaa rakkainta merta sanoa. Piti ihan alkaa miettimään, että missä merissä sitä on tullut uitettua varpaita.. Välimeri, Egeanmeri, Alboráninmeri, Itämeri, Pohjoinen Atlantti, Karibianmeri. Tyynenmeren rannalla oon vain kävellyt. Tyynimeri tosin ei nimensä mukaisesti ollut yhtään tyyni, vaan velloi ympäriinsä vaahtopäinä.
Kiitos, Cilla Maria. <3 Tyynimeri on kyllä nimenä hieman harhaanjohtava, siinä olet oikeassa. Ihanan monessa paikkaa olet päässyt huljuttamaan varpaita!
Vaikeaa laittaa johonkin järjestykseen. Minun mielestäni kiehtovia paikkoja ovat ne joissa kaksi merta kohtaa toisensa niinkuin Skagen (Itämeri ja Pohjanmeri), Hyväntoivonniemi (Atlantti ja Intian valtameri) ja Kap Horn (Tyyni valtameri ja Atlantti).
Et ole ainoa, kaikissa merissä kun on omat puolensa ja ihanuutensa. 🙂 Upeita nuo mainitsemasi kohteet, pääsisinpä itsekin joskus todistamaan ne omin silmin.
Adrianmeri on kyllä kaunis, Euroopasta suosikkini. Hankala kyllä ehkä yleisesti nimetä omia suosikkejani, mutta erityisen kaunista oli kyllä Filippiineillä eli onkohan se nyt sitten Sulunmerta vai Etelä-Kiinan merta? 😀
No siinäpä hyvä kysymys! Nuo merialueet kai jostain löytäisi ns. ihan oikeasti rajattuina, mutta sitten toisaalta.. Miten laineille voi vetää rajat? 😀 Adrianmeri on ihana!
Olen koko elämäni asunut rannikolla, jos en nyt kirjaimellisesti rannassa niin korkeintaan n. 15min automatkan päässä. Meri on aina ollut tärkeä ja rakas.
Vaikka kokemusta nyt ei kovin monesta merestä olekaan, enkä osaa niistä nimetä varsinaisesti suosikkiani niin kyllä silti rinnassa lämpimästi läikähtää kun ajattelen kesää ja mökkiä, laineen liplattamista rantaan auringon noustessa ja lokkien kirkuessa. Oispa jo kesä.
Rannikon lapsi. <3 Ja yhdyn jälkimmäiseen, olisipa kesä! Pian se jo onneksi koittaa. 🙂