Via Dinarica – Bosnian päälaella puhaltaa

Miltä tuntuu kirjoittaa nimensä ensimmäisenä suomalaisena Planinarski dom Vilinacin vieraskirjaan? Edin kysyi.

“Sitä on vaikea kuvitella”, vastasin, ja kauhoin kuumaa ja rasvaista nuudelikeittoa suuhuni. Päivä oli ollut pitkä ja vienyt kaikki voimat. Siksi osasin iloita tästä saavutuksesta vasta saavuttuani takaisin Suomeen.





Sää enteili sadetta eikä aikaakaan, kun kylmä kuuro ropisi niskaan. Harvaoksaiset mäntypuut eivät pitäneet vettä, jota tuli koko ajan enemmän. Ääneen kerrotut ajatukset harhailivat vaelluskaverin tarjoamiin taateleihin, tulevaan koitokseen ja siihen karuun tosiasiaan, että sade vain yltyi yltymistään.

Ajatukset pysähtyivät toteamukseen siitä, miten helppoa olisi vain kääntyä takaisin.

Huonoa säätä oli luvattu koko illaksi.

— Minä en haluaisi luovuttaa — huokaisin ja pyyhin sadepisaroita poskipäältä — mutta onhan tämä sää nyt aivan hirveä.

— Kävellään vielä hetki ja katsotaan, miltä ylempänä vuoristossa näyttää — Edin tuumasi ja me nyökkäsimme — jatketaan!

Se myös tarkoitti, että palaisimme sitä samaa – ja samalla ainoaa – reittiä takaisin, mikäli keli ei kääntyisi tuolla reilun kuuden tunnin nousulla yli 2 000 metrissä sijaitsevalle Veliki Vilinacin huipulle.

— Alun nousu on sitten aika ikävä — oppaamme kertoi ja nyökkäsi vuoren suuntaan — mutta kun siitä selviää, niin sitten helpottaa. Eiköhän mennä, ettei sade kylmetä!

— Lohduttavaa, tuumin ja kiristin rinkan viilekkeet vasten rintaa. Ei muuta kuin vaelluskenkää toisen eteen ja reidet liikkeelle. Kavuttavaa riittää.

Ja kuvattavaa!

Sillä mitä syvemmällä ja kauemmaksi viralliselta kansallispuistoalueelta kuljimme, sitä upeammiksi kävivät Bosnian jylhät vuoristomaisemat. Niitä jäi mielellään ihailemaan tauolle jos toisellekin, sillä kuin ihmeen kaupalla sade loppui ja taivas soi meille aina välillä pilkahduksen aurinkoakin, vaikka paksut pilvet seurasivatkin meitä koko matkan ajan.





Maasto vaihteli kapeista metsäpoluista aavoihin vuoristoylänköihin, joilla kasvoi piikikkäitä pensaita, kenkiin takertuvia varpuja ja violetteja kukkia.

— Onko täällä aina näin rauhallista?

— On. Kuuletko tuon hiljaisuuden?

— Kyllä minä kuulen.





Olin lähtenyt vaellukselle 35 litran Fjellun Friluftilla, josta kirjoitin tämän juttusarjan ensimmäisessä osassa. Suosittelen lukemaan, sillä saat varmasti hyviä vinkkejä omille yön yli vaelluksillesi sekä muiden retkien suunnitteluun.

Via Dinarica on Balkanin maiden komeimpia vuoristomaisemia halkova mega trail, jonka Bosnian osuus on noin 1000 kilometrin pituinen. Meidän osuutemme ei kestänyt kuin kaksi päivää, koko reitin kulkisi kuulemma kuukaudessa. Mutta silti – tämä Veliki Vilinacin osuus on maan jyrkin ja haastavin, mikä omalta osaltaan teki tästä yön yli vaelluksesta merkittävän saavutuksen – ja suorituksen – omassa vaelluskalenterissani.

Tiedän olevani hieman yllytyshullu, ja nyt myös tiedän, mitä demanding todella tarkoittaa.

Se liittyy maaston haastavuuteen, nousun pituuteen ja kuljettuun kulmaan. Säähän. Omaan kuntoon, jota pidän yllä salitreenillä ja polkujuoksulla, joka tosin harmillisesti jäi tämän reissun jäljiltä hieman taka-alalle. Miksi? Kuulette siitä seuraavassa osassa.

Ei kuitenkaan panna vielä pistettä tälle tarinalle, joka jatkuu saavutettuamme viiden tunnin nousun jälkeen nämä komeat pilvet, jotka pitivät jääräpäisesti paikkaansa vuorten yllä ja reunamilla, vaikka tuuli tuiversi niin, että naama meinasi irrota.

Kirosin useaan otteeseen rinkan pohjalle unohtuneita hanskoja. Viima vinkui korvissa. Oli aivan naurettavan kylmä. Niin kylmä, ettei kukaan halunnut jäädä kuin kuvan verran paikoilleen – etenkään allekirjoittanut shortseissaan.

Onneksi Edin onnistui Oljan ja minun yhteiskuvassani sillä ensimmäisellä napin painalluksella.

Tässä vaiheessa päivä alkoi jo painaa puntissa, nälkä näppäistä ja mieli harhailla puilla lämmitettävän uunin äärellä, missä voisi hieroa turtuneita varpaita ja venytellä raajojaan, jotta pääsisi vielä aamullakin ylös sängystä.

En vielä tuolloin osannut arvata, miten hirveä päivä meillä olisi huomenna edessä.

Via Dinarica – yli dinaaristen alppien

Albanian, Bosnian, Kroatian, Kosovon, Montenegron, Serbian ja Slovenian huippujen halki kulkevan Via Dinarica -megatrailin kotisivut tarjoavat paljon hyödyllista tietoa itse prjojektista sekä kohdemaista, ja karttapalvelun avulla on helppo reittittää tulevat vaellukset. Alkukesällä 2016 vietettyjä White Trailin avajaisia seuraavat ensi vuonna avattava metsäinen Green Trail sekä vuoden 2018 Blue Trail, joka nimensä mukaisesti kulkee pitkin rannikoita. Löydät täältä lisätietoa reiteistä.

Voit seurata Via Dinarica -hanketta myös Facebookissa , Twitterissä ja Instagramissa.