Sokosti Challenge -retkeilykurssin lauantai ja sunnuntai kuluivat tiivisti luentojen ja testailujen parissa.
Paskapuhetta. Vilkuilin harvakseltaan puhelinta, josko näytölle olisi ilmestynyt uusi viesti. Ja yleensä oli. “Mitä eroa on trangialla ja Primuksella, mmmmm…” Niin. Muistan melkein kaiken vain siksi, että sain Primuksen testiin kyseiselle vaellukselle.
Jokainen vaeltaja joutui myös oppaidemme Jukan ja Juhanin syyniin eli makuupussit, makuualustat ja teltat käytiin läpi per sierainpari.
Myönnän – mietin vaan, josko olisi saanut yhden pojan samaan telttaan.
Tarkenen siis pitkälle syksyyn ohuilla vaatteilla, mutta yöksi tarvitsen hieman enemmän vällyä ja lämpöä kuin moni muu.
En kommentoi.
Kun aamupäivä kului ulkosalla erilaisia retkikeittimiä testaillen, halonhakkuussa ja telttojen koekasaamisessa, ilta vietettiin sisätiloissa kuunnellen luentoa retkeilijän ravinnosta.
Puhelimesta loppui akkui ennen puoltapäivää.
Jos en väärin muista, minulla oli porukan kevein kantamus.
Ja kevein askel, koska ensitreffit mainittu!
Elämä. Valintojen maailma!
Ensimmäistä kertaa oli vaikeaa olla Lapin erämailla, kun pääkaupunkiseudun poika pisti viestiä.
Kolmen päivän datakatve pisti miettimään.
Homma ratkesi viimeistään siinä vaiheessa, kun Soneran masto Sokostin huipulla sai kuuluvuudet naukumaan ja tajusin kirjoittavani viestiä eräälle ennen viestiä omalle isälle.
Pääsette hieman tuonnempana näkemään listan tälle vaellukselle pakatuista varusteista.
Ja Markosta.
Kiitos Laura, tämä kaikki on sinun ansiotasi.
Elämän grammanviilaus – vahva suositus!
Sokosti Challenge 2016
Tämän vuoden ilmoittautumiset ovat parhaillaan käynnissä, ja pääset tutustumaan kurssitarjontaan Suomen Ladun verkkosivuilla. Suosittelen lämpimästi, mikäli retkeily kiinnostaa – kokemus oli ikimuistoinen!
You might also like
13 Comments
Minä sitten tykkään tästä blogista! Ihanasti kirjoitettu. Te <3
🙂
(:
Nauratti ja ihastutti koko juttu. Ihana Nellanen!
Kiitos <3
Voi ihanuus, meinas ihan tippa tulla linssiin. Oon onnellinen sun puolesta! <3
Isoin kiitos kuuluu sulle, Laura <3
Mä hihittelin kans hieman ääneen. Niin suloista. 🙂
En ole koskaan grammannut tavaroitani niin tiukasti, että mukaan mahtuisi joku söpö poika. Kerran grammasin ja lopulta koko se vaellus oli niin perseestä, että halusin vain kotiin. Reissussa satoi koko ajan ja mietin, onko kaikki sade niitä kyyneleitä, joita en halunnut päättyneen parisuhteen muistoksi pakata mukaan, mutta sitten se sade valui pois, minä kävelin ja lopulta kun sain kastuneet varusteet kuivatettua saatoin todeta, että asiat ovat aika hienosti – voin esimerkiksi vaeltaa itsekseni.
Jos joskus törmään poikaan, joka on mielessä niin kevyt kuljettaa, että kamppeenikin painavat sen myötä alle kymmenen kiloa lupaan pitää hänestä kiinni.
Tähän se sydän silmäinen emoji! Ihana juttu!
Kiitos! <3
Olen seurannut Kaukokaipuuta jo monta vuotta ja täytyy sanoa, että viimeisen reilun vuoden aikana täällä on tapahtunut paljon hyvää. Ensinnäkin tarinat ovat aivan omaa luokkaansa, mutta se miten tuot itsesi mukaan, on jotain ihanan koukuttavaa. Ehkä siksi, että puhut niistä asioista, joita käymme läpi me kaikki. Tai siksi, että olet vain aivan äärimmäisen lahjakas kirjoittaja ja kuvaaja. On ihana lukea tällaisia juttuja. Toivon teille mitä suurinta rakkausseikkailua, joka kestää niin kauan, kuin henki pihisee. Sillä selkeästi pojalla on ollut Kaukon meininkiin kaikkein suurin merkitys koko historiasi aikana. Olen teistä onnellinen. Kerro se myös pojalle! <3
😀 miten hauska! <3
Kiva että pidit! 🙂