En tietenkään voinut tietää seuraamuksia, kun julkaisin ensimmäisen blogikirjoitukseni vuonna 2004, mutta sen tiesin, että jo tuolloin halusin dokumentoida elettyä elämää itselleni ja muille ymmärrettävään muotoon, se kun on minulla verissä.
En edelleenkään osaa sanoa, mitä kaikkea teen tulevaisuudessa, mutta paljosta voin kertoa siinä välissä.
“Päiväkirjamaiset taltioinnit sen hetkisistä poikaystäväskandaaleista ja Hämeenlinnan Ämyrockin punk-keikoista vaihtuivat pian kotikaupungin kirjaston järjestämään kirjoittajakouluun, minkä lisäksi luuhasin tuntikaupalla loputtomilta tuntuvien nideselkäisten muurien hiljaisessa hyväksynnässä. Olin poikatyttö, jota kiusattiin koulussa. Lainasin ja luin teoksia, joita quotasin ylös myöhempää mietintää varten. Jätin lappuja busseihin ja juniin, annoin ajatusteni kiertää.
Kuuntelin koko ajan musiikkia, sillä lyriikoilla on aina ollut vahva rooli elämässäni: milloin ne ovat itkettäneet, milloin rohkaisseet, milloin niiden ansiosta on mikä tahansa tuntunut mahdolliselta.”
Seuraa liuta anekdootteja eli monisyinen uratarina siitä, miten yksi blogi kasvoi työnäytteeksi esimerkiksi Madveturesin kokoisiin saappaisiin.
[tg_button href=”http://www.pinghelsinki.fi/henkilojuttu/onneksi-mina-valmis/” color=”” bg_color=”#f2d727″ text_color=””]Lue koko tarina PING Helsingin sivuilta »
[/tg_button]
Kannen kuva Saana tunturin huipulta: Jonna Saari
Tämä oli.. mieletön. Kiitos kun jaoit kasvusi kanssamme! Ihana kirjastatotyttö.
Kiitos kun luit sen <3