Helvetinkolu, helvetinjärvi ja hukkaan mennyt hauki

“Tästä Helvetinjärvestä ei tule haukia niin kauan kuin minun kynteni ovat pehmeät!”

Tunnettetko tämän vanhan tarinan Helvetinkolusta sekä Helvetinjärven nimestä ja sen synnystä? Perimätiedon mukaan Ruokkeen isäntä otti omin lupinensa Sipilän noidan merrasta hauen. Jänkäkoiran, kuten Lapissa lausuttaisiin. Sukeutui kiivas kinastelu, jota käytiin sanoin ja asein. Yhteenoton jälkeen Sipilän akka tuhisi hampaidensa välistä Ruokkeen äijälle yllä mainitut sanat.

Kerrotaan, että vasta aikojen kuluttua kävi hauki uudelleen kenenkään pyydykseen.

Arvatkaapa vaan, kuinka paljon olisi mieli tehnyt tämän kalanaisen nakata lippa tai muu ja kokeilla onneaan nyt.





Olen huono maabongari ja vielä verrattaen tuore kansallispuistojen kävijä, tällä hetkellä vasta kymmenessä vierailleena. Ensi viikolla on kuitenkin tarkoitus tutustua Repoveden kansallispuistoon, elokuussa suvun konnuille Etelä-Konneveteen ja syysruskan aikaan Pallas-Yllästunturin kansallispuistoon. Jos hyvin käy, voisi samalle reissulle mahtua myös visiitti Lemmenjoelle, jonne ukkini pakeni aikanaan 50-vuotissyntymäpäiviään yhdessä nuoren pojankolpin, isäni kanssa.

Mutta eihän minulla tässä harrastuksessa mikään kiire ole, ja kansallispuistot ovat juuri niitä kohteita, joissa vierailee mielellään ajan kanssa ja silti mahdollisimman usein.





Lähdimme pari viikkoa sitten ystäväni Evan kanssa Helvetinjärven kansallispuistoon Pirkanmaan Ruovedelle. Äiti lainasi autoa ja vinkkasi nuoruutensa nähtävyydestä, joka pysykööt piilossa siihen saakka, kunnes pääsen itse vierailemaan paikan päällä. Paikallisten kertoma kummallinen tarina kuuluu sillekin, ihan yhtälailla kuten kuuluu näille mahtaville mannerjään muistomerkeillekin.

Näillä maaston korkeimmilla kohdilla sijaitsevien valtavien kivienmuodostelmien sijaintia ei ennenaikaan voitu selittää luonnonvoimin vaan uskottiin, että hiidet ja jättiläiset veivät lohkareet paikoilleen.

Nykytieto kertoo, että järkäleet ovat mannerjään kuljettamia viimeisimmän jääkauden siirtolohkareita.

Minä haluan silti uskoa ennemmin niihin jättiläisiin.

Helvetinjärven kansallispuiston reitit ovat hyvässä kunnossa ja helppokulkuisia; polut sopivat kaikenikäisille vuodenaikaan katsomatta. Onhan täällä vähän korkeuserojakin toki, mutta niin vain painelivat Helvetinkolun alusta loppuun innokkaat pikkulapset kuin yhtä iloiset eläkeläisetkin.

Helvetinkolulle ei ole parkkipaikalta pitkä matka, vajaa neljä kilometriä. Lähimaastosta löytyy polkuja kuitenkin yli 40 kilometrin verran, eli tänne voi lähteä hyvin vaikka yön yli telttaretkelle.





Muusta en valita kuin kipeästä niskasta: näin mahtavassa rotkossa katse kiipeää runkoja ja sammalseinämiä pitkin taivasta halkovalle terävälle reunalle. Ja sitä jää tuijottamaan.

Kyllä vaan voi tuntea itsensä pieneksi. On tämä Helvetinjärvi sitten upea kohde!

<

Me emme lähteneet kiertämään pidempää lenkkiä, sillä jyrisevät ukkospilvet puskivat päälle. Kävimme kuitenkin pikaisesti katsomassa pientä lampea sekä vesikasvien reunustamia komeita pitkospuita. Naavaa kasvoi jokaisella oksalla, ja vaikka se ympäristöltään puhtaassa ja raikkaassa ilmastossa viihtyykin, oli tämä retkipäivä todella tunkkainen. Tuulenvireestä ei ollut tietoakaan. Ilma seisoi paikoillaan ja liimasi paidan kiinni rintamukseen – rinkasta ja selkäpuolesta puhumattakaan.

Mutta kyllä vaan jäi tämäkin päiväretki ja tarina sen takana ikimuistoihin.

Helvetinjärvi ja Helvetinkolu

Voit tutustua Helvetinjärveen Luontoon.fi-palvelussa sekä kansallispuiston omilla FB-sivuilla.