Jatkossa Helvetinkolun rotkoa voi ihailla näköalatasanteelta

Helvetinjärven kansallispuiston suosituin nähtävyys, Helvetinkolun kapea rotko, tullaan sulkemaan turvallisuussyistä.

Luontoon.fi kertoo tiedotteessaan, että Helvetinkolu suljetaan yleisöltä kesän 2022 aikana.

Helvetinkolun rotko tullaan sulkemaan turvallisuussyistä, ja valitettavasti sulun takana on myös retkeilijöiden käyttäytyminen:

”Monilla retkeilijöillä on ollut tapana kiivetä Ison Helvetinjärven rannasta rotkon pohjaa pitkin ylös. Rotkon pohjalla olevat kivenlohkareet ovat irtokiviä, jotka voivat vieriä rotkossa alempana olevien henkilöiden päälle. Lisäksi rotkon pohjalle putoilee kallioseinämistä irtokiviä.”

 

helvetinkolu suljetaan
Aiemmin Helvetinkolussa on voinut kävellä, mutta nyt rotko suljetaan vierailijoilta.

 

Syynä Helvetinkolun sulkemiseen on myös talvikunnossapito, jota ei ole

Rotko on myös talviaikaan hengenvaarallisen liukas, mikä omalta osaltaan vaikuttaa päätökseen. Kulku Helvetinkolun rotkon pohjalla tullaan estämään kuluvan kesän (2022) aikana kaiteiden avulla, minkä lisäksi paikalle asennetaan kieltomerkit.

Jatkossa Helvetinkolun rotkoa pääsee ihailemaan, kuten aiemminkin, näköalatasanteelta.

 

Helvetinkolun rotko
Jatkossa Helvetinkolun rotkoa pääsee ihailemaan, kuten aiemminkin, näköalatasanteelta.

 

Kansallispuistossa voi kuitenkin retkeillä normaalisti kunnostustöistä huolimatta

Vaikka Helvetinjärven kansallispuiston kehittämiseen liittyvät urakat alkavat tänä kesänä, alueella voi silti retkeillä normaalisti; nykyiset reitit ja taukopaikat ovat edelleen retkeilijöiden käytössä.

Huomioitavaa on, että uuden hoito- ja käyttösuunnitelman mukaisesti alueelta tulevat myöhemmin poistumaan Ison Ruokejärven, Luomajärven, Ruokejärvien ja Valkoisen telttailualueet. Edellä mainitut telttailualueet ovat kuitenkin käytössä normaalisti vielä ainakin tämän vuoden.

 

Helvetinjärven kansallispuisto

Helvetinjärven kansallispuisto

 

Luvassa uusia reittejä

Muutaman kilometrin pituisia, etenkin päiväretkikohteiksi soveltuvia rengasreittejä tehdään sekä Haukanhiedan että Helvetinkolun päähän. Näiden lisäksi alueelle on suunnitteilla pidempi reitti, joka kiertää ympäri kansallispuiston. Pitkän reitin varrelle avataan uudet telttailualueet Löyttyjärvelle ja Isolle Poikainlammille.

Reittien pituuteen ja sijaintiin vaikuttavat omalta osaltaan tämän kesän aikana alueella tehtävä arkeologinen inventointi, mistä kuulemme lisää tuonnempana.

 

Helvetinjärven kansallispuisto

Helvetinjärven kansallispuisto

Kiitos, kun tuet sivuston toimintaa

Kun hankit retkeilyvarusteita ja kirjoja boldattujen sinisten linkkien ja painikkeiden kautta, minä saan pienen provision, mutta sinä et maksa yhtään ylimääräistä. Kiitos, kun tuet KAUKOKAIPUUn toimintaa ja mahdollistat lukukokemuksen ilman mainosbannereita.

Privacy Preference Center