Jälkiviisastelun varassa Kaukasiasta

Minulla on jo vuosien ajan ollut kaksi korkeaa unelmaa: nähdä Kaukasus ja Ural. Ja unelmat, tiedämmehän, rakentuvat pitkälti omien mielikuvien, ajatusten, kuulopuheiden, uskomustenkin varaan.

Kaukasus oli juuri niin kaunis kuin kuvittelin.

Georgia oli kaikkea muuta kuin kuvittelin, paitsi ystävällisiä siellä oltiin, kuten minulle oli kerrotukin.

 

Tbilisi

Georgia

 

Olen rehellisesti sanottuna hieman pakoillut koko aiheen aloittamista, sillä en ole varma, olenko vieläkään täysin toipunut tuosta reissusta.

 

Tbilisi

Georgia

 

Vaikka olen matkustanut paljon yksin, otti Georgia minusta erävoiton, ja vaikka kuinka haluaisin, en suosittelisi kenenkään lähtemään sinne itsestään. Tai suosittelisin siinä tapauksessa, jos on niin vahva, ettei pillahda itkuun, kun mikään ei mene kuten suunnittelee.

Kun mikään ei ole kuin ajatteli sen olevan.

Jokainen matkailija aivan varmasti tuntee tuon tilanteen, tuon uupumuksen ja levottomuuden ja turhautuneisuuden, kun pälyilee kylttejä ja aikatauluja ja nimiä ja koettaa kysyä apua, eikä kukaan puhu samaa kieltä. Edes viittominen ei auta, ja juna lähtee ajallaan. Ja sinä myöhästyt. Ja sitten odotat viisi tuntia seuraavaa, joka kuluttaa 211 kilometrin matkaan kuusi tuntia. Kuusi tuntia.

11 tuntia siitä hyvästä, ettet löydä perille, ettei kukaan ymmärrä, ettei voi kun syyttää itseään ettei ole sanakirjaa mukana. Ettei tajunnut käyttää sitä yhtä ainoaa englanninkielistä sanaa, jonka näki koko matkansa aikana: Georgian Railway. Ihmekös kun train station ei sytyttänyt kelloja.

Ja sekös oli omalta taholtaan virkistävääkin, joskin helppoahan se on näin ikään jälkiviisastella. Paikan päällä kyllä itketti, sitten nauratti, sitten kiukutti ja lopulta vitutti kunnes nauratti taas.

Inhimillisyys otti minusta toisen erävoiton.

 

Tbilisi

 

Se tuntui hyvältä.

 

Tbilisi

Georgia

Georgia oli sekoitus kaikkea.

Tbilisi

 

Kaupunkien keskustat olivat entisellään sitten Neuvostoliiton. Asunnot olivat entisellään sitten Neuvostoliiton. Täällä katsokaas, kun tuo entisaikojen hirmuvalta kaatui, jäivät asunnot asukkaidensa omistukseen.

Georgialaiset siis saivat asunnot omistukseensa vaan kukaan ei omistanut koko kiinteistöä. Ja siltä siellä näyttääkin. Että jokainen kerrostalo on purku-uhan alla. Että jokainen kerrostalo romahtaa, jos siihen nojaa.

Ja sitten toisaalta on se mahdottoman upea Vashlovanin kansallispuiston erämaa aivan Azerbaidžanin rajan tuntumassa. Ja mahtipontinen Prometheus-luola Kutaisissa. Kauniit Kaukasus-vuoret kaukana koillisessa.

Silti en löytänyt keskustoista turistikauppoja.

 

Georgia

Tbilisi

Tbilisi

Tbilisi

Tbilisi

Tbilisi

Georgia

 

Tässä kuvassa tsemppaan. Sitten yksinmatkustaminen otti minusta kolmannen erävoiton.

3–0.

 

Georgia

Kiitos, kun tuet sivuston toimintaa

Kun hankit retkeilyvarusteita ja kirjoja boldattujen sinisten linkkien ja painikkeiden kautta, minä saan pienen provision, mutta sinä et maksa yhtään ylimääräistä. Kiitos, kun tuet KAUKOKAIPUUn toimintaa ja mahdollistat lukukokemuksen ilman mainosbannereita.

Privacy Preference Center