Lue ensin juna-matkailun ensimmäinen osa, se tekee järkeä tälle kirjoitukselle.



Untitled


Minä pelkäsin kaikkein eniten myöhästyväni Kutaisin junasta.

Ja sitten se tapahtui.

Minuutin yli puolen tajusin, että vaunut olivat nytkähtäneet liikkeelle ja minä olin jäänyt en edes laiturille ruikuttamaan vaan puolen kilometrin päähän kauppahelvetin etuovelle, kun en juna-asemaa ollut ajoissa löytänytkään.


Untitled


Siinä tuli ihan helvetin kova koti-ikävä, kun ei ollut kenenkään kanssa yhteistä kieltä. Kun karvas pettymys karhensi kurkkua. Kun päivän toinen ja viimeinen juna lähtisi vasta monen tunnin kuluttua.

Nieleskelin itkua, kunnes poskipäät kuitenkin kastuivat.

Yritin todistella itselleni, että kaikki on ihan hyvin. Oli lompakko ja rahat ja puhelin tallella. Metrokortti taskussa, jolla olisin koska tahansa voinut ottaa kyydin takaisin Susien ja Richin asunnolle. Minä ihan tosissani mietin sitäkin vaihtoehtoa.

Se olisi ollut helpoin ja nopein pakotie ikävästä tilanteesta takaisin pehmeän peiton alle maailmaan, jossa kaikki on hyvin.


Untitled


Vaan purin huulta. Seisoin paikallani kuin tatti, sillä mikäs kiire siinä enää minnekään oli.

Ja perkele.

Jäin odottamaan seuraavaa junaa.


Untitled


Mutta miksi se kaikki tuntui maailmanlopulta? Ehkä siksi, että petyin itseeni ja siihen, etten onnistunutkaan. Mutta missä? Löytämään juna-asemaa? Kyllä. Pysymään suunnitellussa aikataulussa? Kyllä.

Me pelkäämme matkoillamme kummallisia asioita ja suurin osa niistä tuntuu liittyvän aikatauluihin.
Ennalta sovittuihin asioihin.

Ihan kuin sillä että myöhästyy olisi loppujen lopuksi mitään väliä – ainakaan kun myöhästyy tällä tasolla. Totta kai se saa harmittaa, mutta edelleen: Kukaan ei kuollut. Ketään ei sattunut.

Minä myöhästyin junasta.

Mitä suuremmaksi pelkoni myöhästymisestä kasvoi, sitä kamalemmalta minusta tuntui.

Viisi minuuttia junan lähtöön.
Kolme minuuttia junan lähtöön.
Minuutti.

Sinne meni.


11201866_10206464708029089_5696358986321580103_n


Kun pahin viimein tapahtui, olo olikin yhtäkkiä lohdullinen. Inhimillinen. Sellainen, kuten elämässä kuuluukin.

Georgia halusi minun kertovan teille jotain:

“Aina tulee uusi juna.”


6.-8.3.2020, ROVANIEMI

Luovan kirjoittamisen kurssi

Lue lisää

Tee tunnelmallisia kuvia Lightroom Presettien avulla

Tutustu

Privacy Preference Center