Niin minä myöhästyin Kutaisin junasta

Palataan toviksi takaisin surkuhupaisten seikkailujen Georgiaan. Maahan, jossa ei ole bussiasemaa vaan tienposki.

Seikkailuun, jossa voi joutua illallistamaan lehmänaivomunakasta Azerbaidžanin rajalla vartioivien sotilaiden kanssa tai pettymysten tielle kohti pulputtavia mutatulivuoria.

“– Tänään maanantaina teki mieli haistattaa pitkät paskat tuolle ah niin kauniille kartvelilaiselle haltiakielelle, jota fiilistelin etukäteen ihan urakalla ja joka sitten kehkeytyi lopulta koko reissun suurimmaksi päänvaivaksi.”

Löydät kaikki Georgian matkan aiemmat osat kootusti tämän linkin takaa.

Vashlovanin kansallispuistoseikkailujen jälkeen hyppäsin tilataksiin kohti Tbilisiä. Matkalla meinasi tulla poru. Ilosta. Minun ei tarvitsisi mennä mihinkään vieraaseen yöpaikkaan eikä etsiä koukeroilla kirjoitettujen katujen kylteistä hostellia vaan saisin painaa pääni tyynyyn Susien ja Richin tutuksi tulleessa vierashuoneessa.

Muistatteko vielä? Istuin heidän väliinsä matkalla Istanbulista Tbilisiin.

 

Untitled

Untitled

 

Nukuin sen yön aivan äärimmäisen hyvin. Aamulla heräsin Susien keittämän kahvin tuoksuun, ja kolmen vartin päästä olinkin jo matkalla metroon. Tunnelista noustessani ei minulla ollut hajuakaan, kumpaan suuntaan pitäisi lähteä. Oletin, että kyltit ohjaisivat junalle.

Arvaatte varmaan miten kävi. Valitsin väärin.

Kello alkoi uhkaavasti näyttää puolta, juna lähtisi varttia vaille. Kylmä hiki nousi pintaan. Ahdistus. “Where is the train station?” Sain vastaukseksi ainoastaan tympeitä olankohautuksia.

Missä olivat ne maailman avuliaimmat kansalaiset, kuten minulle oli Georgiasta kerrottu?

Ja miksi en tajunnut käyttää sitä ainoaa englanninkielistä sanaa, jonka olin koko reissuni aikana nähnyt: Georgian railway. Paikallisen junaliikenteen nimi. Sillä olisi voinut onnistaakin.

Tbilisi, Georgia

Säntäsin ulos. Seisoin aivan järjettömän kokoisen ostoskeskuksen ulkopuolella. Parkkipaikan reunus oli täynnä pieniä kojuja, joissa myytiin monenlaista krääsää lehdistä leluihin. Maksullisten naisten alusvaatesettejä. Ahdisti. Kaikki oli rumaa. Oli roskaista ja likaista, tunkkainen sää ja liikaa kerjääviä lapsia, joista tuli entistäkin pahempi mieli.

 

Tbilisi-4

 

Hölkkäsin lähimmän taksin luo ja kaivoin repusta sanakirjan, jonka Rich oli minulle lainannut. Ikkuna rullattiin auki, näytin sormella “rautatieasemaa”. Mies katseli hetken, katsoi minua, katsoi kirjaa, nosti katseensa ja huiskaisi kädellään oikealle.

Helvetin junarata oli sen jumalattoman kokoisen kauppakompleksin takana. Miten mikään kauppakompleksi voi olla niin suuri, että sen taakse peittyy kokonainen juna-asema? Parasta lienee se, että junia menee päivässä kaksi ja seuraava lähtisi seitsemän tunnin päästä eli neljältä. Vai onko hauskempaa kuitenkin se, että tuo 211 km matka kestää näillä neuvostoajan puksuilla kuusi tuntia.

Kuusi tuntia.

Myöhästyin junasta. Totta kai.

Suomen luetuimman matkablogin takaa löytyy retkeilytoimittaja, kirjailija ja luontokuvaaja Monni Himari.

Osa artikkeleista sisältää kumppanuuslinkkejä; vaikka minä saan niiden kautta tehdyistä tilauksista pienen korvauksen, sinä et maksa yhtään ylimääräistä. Kiitos, kun tuet KAUKOKAIPUUn toimintaa ja mahdollistat artikkeleiden tuottamisen jatkossakin.

09/2021

Vaella, kalasta, rakasta

Kaikkein pieninkin päätös muuttaa oman elämän kurssia.

Vaella, kalasta, rakasta on koskettava tarina rakkaudesta, oman polun löytämisestä ja uudesta alusta Pohjois-Norjassa. Lukuisin luontokuvin kuvitettu teos on tositarina kirjailija Monni Himarin elämästä sekä yli kymmenen vuotta kestäneen jatkuvan matkailun aiheuttamasta burnoutista ja siitä toipumisesta.

Lue lisää kirjasta täällä »

Tilaa kirja

Uutiskirje

Miltä kuulostaisi kahvitauko tai pari kuukaudessa kiinnostavien matkajuttujen äärellä? KAUKOKAIPUUn uutiskirje nivoo yhteen ajankohtaiset artikkelit, reissu- ja retkivinkit sekä helmet arkistojen kätköistä.

Privacy Preference Center