Ironista, että valitsin Georgian matkakohteekseni osittain vain Azerbaidžanin rajan tuntumassa, lähellä Dalin kuollutta tekoallasta, sijaitsevien Takhti-Tepan mutatulivuorten vuoksi.

Luulin olevani matkalla kohti historian spektaakkelimaisinta luontokohdetta.

En tajua, miten annoin tämän kuvan hämätä itseäni niin pahasti.


Dali Reservoir Georgia


Ajomatka oli aivan hirveä.

Kun pääsimme pois neukkuaikaiselta soratieltä, maa vaihtui saviliejuksi. Kas kummaa, oltiinhan matkalla mutatulivuorille. Alati ripsivä sade vaan pahensi tilannetta ja ajokeliä: Jeeppi ei ajanut hetkeäkään suoraan, sillä maa oli aivan tajuttoman liukas. Jos yhtään painoi kaasua, sudittiin. Jos yhtään hiljensi vauhtia, liu’uttiin miten sattui.

Nyt tiedän, mistä pelkääjän penkki on saanut nimensä. Joku on varmasti istunut tämän saman matkan luonto-oppaani kanssa. Kysyin useaan otteeseen, että onko tie oikeasti muka niin turvallinen, että meidän kannattaa jatkaa perille saakka. Olin ihan valmis kääntymään takaisin.

Ei ei, tällaista täällä on aina. Ei hätää, mennään vaan.

Samaan hengenvetoon hän kertoi parin viikon takaisesta koululaisporukasta, jonka hän oli ajanut tänne pikkubussilla. Pikkubussilla. Auto yllättäen oli jäänyt jumiin sateisen sään vuoksi, ja apua oltiin jouduttu odottamaan puoli päivää. Yllätys.

Kun neliveto taiteili kapeiden harjanteiden päällä, suljin silmäni. Jos tässä vaiheessa kääntää rattia väärin, kieritään katon kautta ja monta kertaa. Halusin ihan toden teolla luottaa luonto-oppaani ajotaitoihin, mutta kun keskellä aivan tyhjää, aavaa ja avaraa – mitä näitä silmänkantamattomia nyt on – savipeltoaluetta on ainoastaan yksi metallitolppa, joka toimii kylttinä Takhti-Tepalle, ei sitä päin voi kaiken järjen mukaan onnistua ajamaan.

Vaan väärässäpä olin, ja niin siinä mentiin kuulkaa kylkimyyryä iloisesti kolahtaen suoraan vasten sitä ainoaa tolppaa koko 10 kilometrin säteellä.

Ihan uskomatonta.


Vashlovani National Park, Georgia

Gerogia Takhti-Tepa Mudvulcanoes


Ja kas, siinähän se nyt sitten on. Mutatulivuori. Hädin tuskin polvenkorkuinen. Hiljaa pienen pieniä kuplia pulputtava läjä savea ja lehmänlantaa, jota sain raapia vaelluskenkien pohjasta hammasharjan ja lusikan voimin vielä viikkoja reissun jälkeen.

Julkaisin paikasta myös lyhyen videon Instagramiin. Pääset katsomaan sen täältä.

Tästä kohteesta ei valehtelematta jäänyt mieleen muuta kuin paskaiset kengät. Kaiken kukkuraksi vietimme kohteessa ehkä puolisen tuntia, kun sinne ajettiin neljä. Neljä tuntia suuntaansa tästä hetkestä. Sitten ajettiin sama matka ihan samaa vaikeaa ja mieltä riipivää reittiä takaisin.

Eväätkin olivat loppu, samoin vesi. Ääni oli hiljentynyt kellossa.

Kiristi.

En muista, milloin viimeeksi olisin ollut niin tyytyväinen, kuin istuessani Dedoplitskarossa tupakantuoksuiseen tilataksiin kohti Tbilisiä, jonne matka kestäisi kaksi tuntia. Onneksi ehdin napata viereisestä kioskista yhden kuivan leivän mukaan.

Mikään on tuskin koskaan maistunut niin hyvältä, kuin se suolavedellä sudittu sämpyläpitko.


Gerogia Takhti-Tepa Mudvulcanoes

Gerogia Takhti-Tepa Mudvulcanoes

Gerogia Takhti-Tepa Mudvulcanoes

Gerogia Takhti-Tepa Mudvulcanoes

Gerogia Takhti-Tepa Mudvulcanoes

Gerogia Takhti-Tepa Mudvulcanoes


Tässä sitten yksi vähän isompi. Ovat kuulemma aktiivisempia silloin, kun ei ole näin märkää ja sateista.


Gerogia Takhti-Tepa Mudvulcanoes


Lisää kuvia kyseistä kohteesta löytyy tästä blogista. Teen vielä myöhemmin oman jutun siitä, miten puistoon pääsee, mitä siellä yöpyminen maksaa ja mitä siellä oleskeluun vaaditaan. Nyt en vaan pysty. Kiukuttaa vieläkin koko kohde.

Ja samalla naurattaa, sillä enkö ole ennenkin sanonut, että elämä ja matkailu opettaa. Tulipahan käytyä täälläkin!

6.-8.3.2020, ROVANIEMI

Luovan kirjoittamisen kurssi

Lue lisää

Tee tunnelmallisia kuvia Lightroom Presettien avulla

Tutustu

Privacy Preference Center